Turvallisempi tila

Tekstitys jaksoon 11

Louna-kirjastot kaikkien kirjasto

Louna-kirjastot ovat osana AVI:n yleisten kirjastojen demokratian edistämistyötä luoneet Taukotila -hankkeen. Hankkeen tavoitteena on ollut edistää vuoropuhelua Louna-kirjastoissa, luoda turvallisen tilan periaatteet yhdessä asiakkaiden ja työyhteisön kanssa. Lisäksi edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja sukupuolineutraalisuutta.

Louna-kirjastot ovat avoinna kaikille, elämäntilanteesta riippumatta ja kirjastot ovat syrjinnästä vapaita alueita. Kaikki ovat tervetulleita Louna-kirjastoihin. Osana Taukotila -hanketta Louna-kirjaston henkilökunta on osallistunut Ekvalitan Kohti turvallisempaa tilaa -työpajaa. Työpajan ohjasi yhdenvertaisuuden asiantuntija Malin Gustavsson. Tässä yhdenvertaisuuden asiantuntija Malin Gustavssonin ajatuksia turvallisesta tilasta ja turvallisen tilan periaatteista sekä yhdenvertaisuudesta.

 

Yhdenvertaisuus asiantuntija Malin Gustavssonin haastattelu

Minna: Meillä on täällä Forssan kaupunginkirjastossa vieraana yhdenvertaisuuden asiantuntija Malin Gustavsson pitämässä koulutusta ja halusimme häneltä tiedustella muutamia kysymyksiä turvallisesta tilasta. Mitä tarkoittaa turvallisempi tila ja turvallisen tilan periaatteet?

Malin: Ne on kaksi eri asiaa. Jos aloitamme turvallisemmasta tilasta, se on jollain tavalla sellainen paikka, jossa me tunnemme, että voimme olla oma itsemme, että ihmiset kunnioittavat meitä, että meillä on mukava olla. Ja sitten kun me puhumme turvallisen tilan periaatteista, ne on ovat sellaisia sääntöjä, millaisia asioita me sallitaan, millaisia asioita me tehdään ja mitä emme tee, että kaikilla olisi sellainen turvallinen tunne.

Minna: Miksi turvallisen tilan periaatteita tarvitaan?

Malin:   Meidän yhteiskunta on muuttunut, kun verrataan aikaan, kun olin nuori. Silloin me otimme erilaisia ihmisiä mukaan erilaisista syistä kuin tänään. Jos ajattelemme vähemmistönäkökulmasta ihmisiä, joita on kriminalisoitu ja heitä, jotka eivät ole saaneet olla oma itsensä. On tapahtunut murros sen kanssa, että minun täytyy kohdata omia ennakkoluuloja ja omia pelkoja.

Minna: Miksi koet tämän tärkeäksi ja mikä on saanut sinut työskentelemään turvallisemman tilan teeman kanssa ja kirjastojen kanssa?

Malin: Kaikki, joka tukee sitä, että ihminen saa olla oma itsensä, on minulle erittäin kiinnostavaa. Olen ehkä sellainen maailmanparantaja ja nyt olen iloinen siitä, että meillä on sellainen konsepti, sanoitettu sellainen termi. Kun meillä on ollut lakeja, jotka ovat syrjineet ihmisiä eri tavalla. Emme ole vielä ihan maalissa, mutta aika hyvällä mallilla. Me tullaan siihen, että minkälaiset on meidän asenteet. Kun meillä on lait, jotka sallii meidän olla oma itsemme, miten me yhdessä pystymme toteuttamaan tätä meidän arkipäivässämme ja myös kirjastoissa, jotka ovat avoimia kaikille. Kirjastot ovat tiloja, joissa minä voin myös osallistua ja tukea sekä vaikuttaa siihen, millainen paikka se on. Kirjastot on tiloja, jotka ovat avoimia. Sinun ei ole pakko tehdä jotain tiettyä siellä. On ollut kiinnostavaa työskennellä kirjaston henkilökunnan kanssa.

Minna: Miten turvallinen tila liittyy yhdenvertaisuuteen?

Malin: Monella tasolla. Ehkä eniten siten, että jos minulla on turvallinen olo, pystyn kohtaamaan ihmisen paremmin. Se tarkoittaa myös sitä, että minulla ei ole pelkoja minua itseä kohtaan ja sitä kohtaan, että ihmiset haluaisi minulle jotain pahaa. Minusta yhteiskunta on yhdenvertaisempi, jos se on turvallisempi. Muutoksetkaan ei tunnu niin pelottavilta.

Minna: Miten jokainen voi omalla toiminnallaan luoda turvallisempaa tilaa?

Malin: Se on paljon sitä, mitä me teemme täällä. Se lähtee itsestä. Me tarvitsemme keskustelua, me teemme virheitä emmekä ole täydellisiä. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, joita meidän on työstettävä itsessämme. Tarkoitus on se, että kohtaamme ihmiset ihmisinä, eikä ideologian kautta, koska ne ei kerro meistä mitään.

Minna: Kiitos paljon näistä ajatuksista.

Osana Taukotila hanketta Louna-kirjastot toteuttivat alueensa asiakkaille asiakaskyselyn 21.8. -  22.9.2023. Asiakaskyselyyn sai vastata sähköisesti verkossa tai paperilomakkeella Louna-kirjastossa. Asiakaskyselyn vastaajissa oli edustajia jokaisesta ikäryhmästä ja vastaajia oli yhteensä 35. Eniten vastaajia oli 30 – 45 -vuotiaista.

Asiakaskyselyn perusteella turvallisuutta Louna-kirjastoissa ja Louna-kirjastojen tapahtumissa luo ystävällisen ja auttavaisen henkilökunnan paikalla olo, esteetön tila ja sujuva järjestely sekä selkeät ohjeet ja viitat. Turvattomuutta Louna-kirjastoissa ja kirjastojen tapahtumissa aiheuttaa päihtyneet henkilöt, asiaton käytös ja äänekkäät henkilöt. Tämän lisäksi vihapuhe ja uhkaava käytös. Louna-kirjastoille on tärkeää, että kirjastossa jokainen saa olla oma itsensä. Kiusaaminen, häirintä ja syrjintä on Louna-kirjastoissa kiellettyä.

Omatoimikirjastossa turvallisuuden tunnetta asiakkaille lisää muiden asiakkaiden läsnäolo ja selkeät ohjeet ja yhteystiedot, minne tarvittaessa häiriötilanteessa soittaa. Turvallisuutta lisää myös se, että kirjastoon pääsee ainoastaan kirjastokortilla, paikalla on valvontakamerat ja hyvä valaistus. Omatoimikirjastossa turvattomuutta luo, kun henkilökunta ei ole paikalla, jos joku päästää sivullisia kirjastoon tai asiakkaat, jotka yrittävät tulla sisään samalla oven avauksella ja yleensä huonosti käyttäytyvät ja äänekkäät asiakkaat.

Kirjastoautossa turvallisuutta luo määrätietoisen henkilökunnan paikalla olo. Turvattomuutta luo pelko portaissa kaatumisesta/kompastumisesta tai liukastumisesta. Louna-kirjastot haluavat muistuttaa, että kirjastoissa henkilökunta on sinua varten. Häiriötilanteista saa tulla keskustelemaan. Käänny rohkeasti henkilökunnan puoleen. Tehdään yhdessä Louna-kirjastoista kaikkien kirjasto kunnioittamalla muita asiakkaita ja henkilökuntaa sekä heidän henkilökohtaista tilaa. Jokaisella on oikeus käyttää Louna-kirjastoa rauhassa.

Kirjastoauto Lunkin kyydissä

Tekstitys jaksoon 10

Kirjastoauto Lunki liikenteessä

Tammelan ja Forssan uusi yhteinen kirjastoauto Lunki aloitti liikennöinnin vuonna 2022. Auton nimi Lunki viittaa Lunkinharjuun ja Lunkinjärveen, jotka yhdistävät Forssaa ja Tammelaa. Kirjastoauto palvelee sekä Tammelan että Forssan asiakkaita ja molemmilla on omat kuljettaja-virkailijansa. Kirjastoautolla on aamu- ja iltareitit ja ne ajetaan vuoroviikoin Tammelassa ja Forssassa. Kirjastoautossa on aineistoa kaikenikäisille ja kirjastoauto on lasten ja lapsiperheiden suosiossa. Lähdimme tekemään Taukotila-hankeesta pod castia kirjastoauton mukaan sen palveluista kylille ensin Tammelaan. Haastattelussa lapsiperhe ja kyläläinen.

Kyläläisen haastattelu:

M: Mitä ajatuksia kirjastoauto herättää sinussa?

V: Mitä tähän nyt osaisi sanoa. Ei muuta kuin että taas sais mukavaa luettavaa. Sehän se pääasia on.

M: Kuinka kauan sinä olet käyttänyt kirjastoauton palveluita?

V: Niin kauan etten muista! Kun tässä on ollut pysäkki, niin tässä olen käynyt aina, mut sitä ennen mä kävin, kun oli tuolla Metsäkoululla pysäkki. Siellä tuli käytyä harvemmin, kun se oli illalla kuuden aikaan, eikä pimeällä enää viitti lähteä.

M: Mitä aineistoa toivoisit kirjastoautoon lisää?

V: Kyllä mun toiveet täytyy ihan täysin, kun tää on tosiaan niin hieno juttu, että saa siis varata netissä mitä haluaa. En osaa kyl sanoa, et mitä lisää saisi olla. Kyl mulle löytyy ihan tarpeeksi.  

M: Olisko toiveita, että kirjastoauton mukana tulisi jotain muita palveluita tänne kylille? Mitä ne olisi?

V: No en mä halua kyl lisätä. Aika on niin pieni, et olisi hieman kohtuutonta tuoda esimerkiksi apteekin palveluja tai mitä näitä vois olla. Mun mielestä ei lisää, kun aika on pieni.   

M: Pitäisikö kirjastoauton käydä täällä useammin?

V: No ei. Talvella tietysti olisi aikaa enemmän lukea.  

M:  Jos ajattelee sinun hyvinvointia niin mitä merkitystä kirjastoautolla on siinä mielessä?

V: No tähän on helppo tulla. Nytkin tulin niissä vaatteissa, että ei tarvitse pukeutua. Hyvä terveys lehti on sellainen, jota olen lainannut aika paljon. Siitä nyt vinkkejä aina joskus saa.

M: Onko sinun mielestäsi kirjastoauto turvallinen tila tulla?

V: Asun tuossa niin lähellä. Niin siinä mielessä tähän on helppo tulla. Ja tämä on päivällä tämä aikataulu. Kyllä me eläkeläiset ehditään.

M: Hienoa. Kiitos paljon! Ei tässä muita kysymyksiä.

 

Lapsiperheen haastattelu:

M: Mitä yleensä kirjastoauto merkitsee sinulle?

V: Tämä on hyvä näin lapsiperheen keskellä, kun päästään lainaamaan näitä lastenkirjoja.

M: Onko aineisto riittävä? Onko jotain, mitä haluaisitte enemmän?

V: Ehkä lasten kuvakirjoja enemmän.

M: Mitä muita palveluita toivoisit, että tulisi kirjastoauton mukana? Vai onko niihin tarvetta?

V: Ei mun mielestä ole kyl tarvetta.

M: Eli kirjastoauton palvelut on riittävät. Onko täällä jotain tapahtumia, joissa kirjastoauton olisi hyvä olla mukana?

V: Varmaan kaikki tällaiset lastentapahtumat ja ylipäänsä kaikki sellaiset mihin ihmiset osallistuvat tällä alueella.

M: Oletko tyytyväinen näihin pysäkkiaikatauluihin ja miten kirjastoauto käy täällä?

V: Joo, käy tarpeeksi usein ja on sopinut hyvin.

M: Miten koet palvelutarjonnan yhdenvertaisuuden näkökulmasta, kun vertaa kylän ja keskustan? Onko tasa-arvoinen?

V: On joo.

M: Onko sinusta palveluliikenne riittävä tänne kylille?

V: Ehkä linja-autot voisi mennä useammin.

M: Siinä oli kaikki kysymykset. Kiitos paljon!

Forssan ja Tammelan yhteisen kirjastoauton ulkoasun on suunnitellut Nonna Achrén. Kirjastoauton ovipuoli kuvastaa Forssan kaupunkipuistoa ja toinen puoli Tammelan kansallispuistoa. Kirjastoautossa lainaus ja palautus voidaan hoitaa automaatilla tai kuljettaja-virkailijan kanssa rupatellen. Kirjastoauto on tuo kotipalveluasiakkaille kirjakassin kotiovelle. Haastattelussa Tammelan kotipalveluasiakas.

Kotipalveluasiakkaan haastattelu:

M: Me olemme tulleet tänne niin sanotusti kotikäynnille. Mitä ajattelet siitä, kun kirjastoauto tulee tänne pihaan asti?

V: Se on hieno asia. Ei sen parempaa voi olla.

M: Mitä ajatuksia kirjastoauto ja yleisesti kirjastoauton palvelut sinussa herättää?

V: No että tuntee kuuluvan kuntaan ainakin. Ei muita palveluita ole kuin tämä.

M: Pitäisikö kirjastoauton mukana tulla jotain muitakin palveluita?

V: Apteekkipalvelut saisi olla.

M: Millaista aineistoa toivoisit kirjastoautoon enemmän?

V: En osaa sanoa. Siellä on niin kaikki mitä olen tarvinnut tähän asti.

M: Oletko näihin pysäkkiaikatauluihin ollut tyytyväinen?

V: Kyllä.

M: Onko tässä kylällä jotain muita palveluita, joita pitäisi olla?

V: Ei täällä oikein mitään ole. Kunta saisi vähän auttaa.

M: Onko palveluliikenne tällä alueella riittävä?

V: Kirjastoauto käy ihan kiitettävästi. Se riittää kun se tuo kassillisen kirjoja minulle.

M: Jos ajattelee hyvinvointia niin mitä lukeminen ja kirjastoauton palvelut antaa siihen?

V: No mä olen ollut aina kova lukemaan. Sehän tuo mahdollisuuden siihen hyvin.

M: Teillä on tässä useampi polvi käyttämässä kirjastoauton palveluita.

V: Ne on käynyt ihan pienestä asti täällä. Ne on lukenu siitä asti, kun ovat jaloillaan pysynyt.

M: Eipä tässä muuta. Siinä oli ne kysymykset.

 

Kirjastoautoa käyttää eri-ikäiset asiakkaat, joiden intressit vaihtelevat lehdistä erilaisiin kirjoihin. Jos aineistoa ei löydy kirjastoauton aineistosta, asiakas voi varata haluamansa aineiston verkkokirjastosta tai kuljettaja-virkailijan avulla. Kuljettaja-virkailijat ovat myös oppineet tuntemaan asiakkaansa ja vinkkaavat ahkerasti asiakkaan lukutottumukset huomioiden.

 

Kolmannen pysäkin haastattelu

M: Me kyselemme tässä kirjastoauton palveluista. Mitä ajatuksia kirjastoauton saapuminen ja yleisesti kirjastoauton palvelut tänne herättää?

V: Se on erittäin hyvä palvelu. On kiva.

M: Löydätkö kirjastoautosta tarpeeksi sinulle sopivaa aineistoa? Vai saako sitä pyytämällä?

V: Pyytämällä saa hyvin kyllä ja kyllä sitä löytyy muutenkin. Jos tulee jotain uutta niin voi pistää varaukseen.

M: Mitä aineistoa toivoisit lisää?

V: Sitä en osaa sanoa. Kyllä kai sitä on tarpeeksi kaikkea.

M: Tuleeko luettua enemmän lehtiä vai kirjoja?

V: Kyllä minä jotain kirjoja, jännitysjuttuja.

M: Mitä muita palveluita toivoisit saavasi kirjastoautosta? Kun täällä kylillä ollaan.

V: No kai se on ihan riittävä palvelu.

M: Missä tapahtumissa kirjastoauto voisi olla mukana?

V: No kai jossain kyläpäivillä tai torilla.

M: Oletko tyytyväinen pysäkkiaikaasi? Tai yleisesti näihin kirjastoauton aikatauluihin?

V: Kyllä on toiminut ihan hyvin. Olen aika nopea asioija, että ei ole minun puolelta valittamista.

M: Kuinka monia vuosia olet käyttänyt kirjastoauton palveluita?

V: En minä muista. Mulla on ollut toi mökki tossa joku 34 vuotta.

M: Onko kirjastoautolla merkitystä sinun hyvinvoinnillesi?

V: Kyllä varmasti on.

M:  Jos kysellään kirjastoautosta turvallisena tilana, että onko tänne hyvä ja helppo tulla? Onko jokin, joka mietityttää?

V: No ei, kyllä täällä on ihan turvallista. Ei tuo kuskikaan ole käynyt kimppuun koskaan.

M: No niin. Kiitos paljon!

 

Tammelan ja Forssan kirjastoauto vierailee säännöllisesti myös kouluilla. Kirjastoautoon on mahdollista ripustaa teoksia näytille, pitää satutuokio ja kirjastoautossa on myös mahdollisuudet elokuvien näyttämistä varten. Haastattelussa kirjastoautoa käyttävät koululaiset Forssasta.

 

Koulun haastattelu

M: Toivotteko jotain kirjastoautolta? Mitä täällä voisi olla muuta?

V: No ehkä enemmän kauhua.

M: Mitä täällä voisi parantaa? Onko jotain parannettavaa tai mistä annatte oikein kiitosta?

V: Hyvä henkilökunta.

M:  Mitä kaikkea täällä kirjastoautossa voisi tehdä? Tuleeko jotain mieleen?

V: Ettiä niitä kirjoja mitä ei oo. Jos ei käy tuolla kirjastossa. Kun auto tulee tuohon pihaan, niin se on helpompaa.

M: Onko se teidän mielestänne hyvä, että kirjastoauto tulee tänne koululle, ettei tarvitse mennä kirjastoon tuonne keskustaan?

Kaikki: Joo.

M: Ootteko käynyt Forssan kirjastossa?

Kaikki: Joo.

M: Noni, se riittää. Kiitos paljon.

 

Kirjastoauton katolla on aurinkopaneelit ja niillä saadaan virtaa valaistukseen ja näyttöihin. Haastattelulla halusimme tietää, mitä mieltä asiakkaat ovat kirjastoauton palveluista, mitä he toivovat aineistolta ja ovatko he tyytyväisiä kirjastoauton reittiin ja aikatauluun. Haastattelussa asiakas Forssan kyliltä.

 

Forssan viimeinen haastattelu

M: Me kyselemme kirjastoauton palveluista. Tämä on osa taukotila -hanketta. Haastattelu tallennetaan ja julkaistaan podcastina. Millaisia ajatuksia kirjastoauton tulo herättää sinussa?

V: Pitää hereillä. Meikäläistä ainakin, kun ei täällä ole muita palveluita. Tämä on ainoa tapahtuma, missä pitää olla mukana. Ja hyvä palvelu sitten kaiken lisäksi.

M: Löydätkö kirjastoautosta tarpeeksi sinua kiinnostavaa aineistoa vai saatko sitä enemmän erikseen pyytämällä?

V: Sekä että. Kyllä löydän itsekin, mutta palvelu pelaa kun tekee varauksia.

M: Mitä aineistoa toivoisit lisää?

V: Se onkin vaikeampi kysymys. Sitä aineistoa on jo niin paljon. Mua kiinnostaa tollaset historialliset jutut enemmän kuin kaunokirjallisuus.

M: Onko jotain muita palveluita, joita toivoisit kirjastoauton yhteyteen?

V: Jaa-a. Eipä äkkiseltään tule mieleen.

M: Millaisissa tapahtumissa kirjastoauto voisi olla mukana?

V: Se on vaikea kysymys, kun näitä tapahtumia ei täällä ole yhtään mitään.

M: Millaisia tapahtumia toivoisit tähän lähettyville?

V: Musiikki tietysti, se kyllä kiinnostaisi. Se onkin ainoa, mikä kiinnostaa, kun tuo fysiikka on niin huono.

M: Oletko tyytyväinen näihin pysäkkiaikatauluihin ja niihin päiviin, kun kirjastoauto käy tässä?

V: Aivan riittävästi ainakin meikäläiselle.

M: Onko kirjastoautolla merkitystä sinun hyvinvoinnillesi ja viihtymiselle täällä?

V: No ainakin se herättää, ainakin minut tuolta nurkista. Kyllä sitä aina odottaa.

M: Noni. Hienoa, kiitos paljon. Haastattelu oli tässä.

Haastattelijana Minna Al-Taeshi

Jakso 9: Kirjasto ja nuoret

Tekstitys jaksoon 9

Kirjasto on nuorille kohtaamispaikka

Mitä kirjasto merkitsee tällä hetkelle nuorille ja onko kirjasto nuorille ”olohuone”? Kysyimme asiaa Forssan lukion nuorilta ja heidän mielestään kirjasto ei ole olohuone, koska kirjastossa on tietyt säännöt, joita pitää noudattaa ja joiden mukaan pitää toimia. Kirjastossa on otettava muut huomioon. Nuorten mielestä kirjasto on sen sijaan kohtaamispaikka, paikka, johon voi tulla ja jossa voi olla sanomatta sanaakaan, olla vain hiljaa ja yksinäänkin, tai halutessaan tavata uusia ihmisiä. Kirjasto on opiskelupaikka ja hyvä nykyisellään. Nuorten toive kirjastolle on, että se on tila rentoutumiselle, nukkumiselle ja kirjastossa olisi kahvila.

Lukuintoa etsimässä?

Nuorilla on erilaisia tarinoita suhteestaan lukemiseen. Usealla muistikuva ensimmäisestä kirjastovierailusta on eskarilaisena tai viimeistään 1.-2. luokalla. Vähemmistöllä haastateltavista on varhaisempia muistoja kirjastosta. Kirjasto on ollut paikka olla kavereiden ja perheen kanssa ja kirjoja on tullut luettua aktiivisesti. Kuvaillessaan tätä hetkeä nuoret kertovat, että luettava kirjallisuus on pääasiassa koulun vaatimaa kirjallisuutta. Osa nuorista vastaa, että koulu on pilannut lukuinnon pakottamisella. Moni nuorista kuitenkin avoimesti myöntää, että heillä on haasteita lukemisen ymmärtämisessä ja siihen keskittymisessä. Osa on siirtynyt lukemisen sijaan kuuntelemaan äänikirjoja ja käyttävät palvelun tarjoajia kuten NextStory ja Storytell. Tarinoita on kuitenkin erilaisia: haastateltavana oli yksittäisiä nuoria, joilla lukuinto on säilynyt ja heillä tulee luettua edelleen yhtä paljon kuin lapsena. Keskusteltaessa nuorten kanssa sukupuolten välisestä erosta lukutaidossa, he eivät ymmärrä tarvetta erittelyyn suokupuolen mukaan. Heidän mielestä, se että onko hyvä tai huono lukija, ei ole riippuvainen sukupuolesta. Se on stereotyyppistä ajattelua. Tiedusteltaessa käyvätkö nuoret nykyään paljon kirjastossa, he myöntävät naurahtaen, että mieluummin viihtyvät kotona, jossa saavat olla vapaammin kuin kirjastossa. Nuoret vastaavat aidosta, kirjasto ei ole tila, johon he tulisivat oleilemaan.

Kirjasto joka kunnassa innostaa lukemaan

Laki määrää, että jokaisessa kunnassa tulee olla kirjasto. Keskusteltaessa laista nuorten kanssa, he pitävät sitä hyvänä asiana ja osa pohtii, olisiko tullut luettua senkään vertaa, jos kirjastoa ei olisi ollut. Kirjasto joka kunnassa kannustaa käymään kirjastossa ja lukemaan. Kirjasto tarjoaa kaikille jotain elämäntilanteesta riippumatta. Nuoret rupeavat myös pohtimaan, onko järkevää ostaa aina kirjoja, oli sitten rikas tai köyhä, kun ne voi saada kirjastosta. Nuorten mielestä fiksut käyttävät kirjastoa.

Minna Al-Taeshi

Jakso 8: Ikäihmiset ja digitalisaatio

Tekstitys jaksoon 8

Forssan kirjastossa oltiin mukana maaliskuussa järjestetyssä Kansallisen dialogin päivässä, jossa ympäri Suomen erilaisissa ryhmissä käytyjen keskustelujen aiheena oli ihmisten elämässä epävarmuutta luovat tekijät. Me kirjastolla keskustelimme melko tarkasti rajatusta epävarmuutta luovasta asiasta eli digitalisaation vaikutuksista ikäihmisten elämään. Keskustelemaan kutsuttiin pieni joukko kuntalaisia. 5 keskustelijan joukko saatiin kasaan kontaktoimalla Vanhusneuvostoa, eläkeläisjärjestöjä ja Wahren-opiston digikurssilaisia.

Tilaisuuden aluksi osallistujat täyttivät lomakkeen, jossa kyseltiin vähän perustietoa heidän laitteiden, verkkopalvelujen ja sovellusten käytöstään. Sitten katsottiin ote Yle Areenan ohjelmasta, jossa iäkäs kirjailija kertoi digimaailmassa kohtaamistaan ongelmista. Hänelle sähköinen asiointi tuotti vaikeuksia. Ohjelmassa haastateltiin myös suomi.fi-sivuston palvelukehitystyössä mukana olevaa nuorempaa naista, joka uskoi digipalvelujen elämänlaatua parantavaan vaikutukseen. Sen jälkeen ryhmässämme puhuttiin siitä, miten he asemoivat itsensä digipalvelujen käyttäjinä näihin kahteen verrattuna.

Ryhmässä oli siis järjestöaktiiveja ja kansalaisopiston tietotekniikkakoulutukseen hakeutuneita ihmisiä, joten heidän lähtökohtansa olivat varmaan aika hyvät. Useimmat kertoivat käyttäneensä tietotekniikka jo työelämässä ollessaan, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Heti alussa todettiin, että muutos on yhden ihmisiän aikana ollut valtava. Kuten yksi osallistuja totesi: "lapsena oli hevoset, lehmät ja putkiradio". Nykyistä laitteistokantaa ja ohjelmien, sovellusten ja verkkopalvelujen kenttää pidetiin laajana ja kirjavana, vaikeana hahmottaa. Esimerkiksi heti alussa mainitsemani podcast-sana herätti kysymyksiä, mistä siinä on kyse. Nimenomaan digitalisaatioon liittyvä englanninkielinen termistö - äpit ja chatit - koettiin vaikeina. Parempikaan kielitaito ei oikein riitä, kun vaikkapa laitteen ohjelmisto pitäisi päivittää ja kaikki ohjeistus on vain englanniksi. Tämän voi toki kokea ongelmaksi jo nuorempikin tietotekniikan käyttäjä. 

Ongelmatilanteissa osallistujat turvautuivat lähinnä omiin lapsiin, mutta todettiin kyllä, että oma lapsi on yleensä huono opettaja. Kiireiset lapset hoitelevat asiat vanhemman puolesta, eivätkä ehkä jaksa niinkään opastaa omatoimisuuteen. Tukea omatoimiseen selviytymiseen kaivattiinkin ulkopuolisilta tahoilta, lapset voivat olla kaukana eikä kaikilla ole lapsia. Toki ihannemaailmassa jokaisen palveluntarjoajan tulisi vastata omien palvelujensa neuvonnasta ja laitteen myyjän laitteen perusopastuksesta, mutta yleistä digineuvontaa pidettiin kunnan tai valtion velvollisuutena. Opastus olisi vietävä lähelle ihmisiä, pienryhmiin: eläkeläisjärjestöihin, asukas- ja kyläyhdistyksiin yms. Kaipailtiin sellaista tahoa, joka koordinoisi erilaiset yhdistykset ja toisaalta verkkopalveluiden tarjoajat (pankki, apteekki, kirjasto jne.) ja toisi nämä yhteen hyvin markkinoituihin opastustilaisuuksiin. Osallistujat olivat valmiita maksamaankin opastuksesta kohtuullisen hinnan, vaikka olivat kyllä sitä mieltä, että kaikilla siihen ei ole varaa. Kansalaisopiston kurssien ongelmana pidettiin sitä, että osallistujamäärät ovat usein liian suuria. Opastustilanteiden toivottiin olevan mieluimmin ihan henkilökohtaisia ja asiakkaan laitteella tapahtuvia. Puhuttiin alan opiskelijoiden käyttämisestä opastustehtävissä ja jopa kotipalvelun henkilökunta mainittiin, kun mietittiin kuka tällaista vierihoitoa voisi antaa. 

Koetin herättää keskustelua siitä, mitkä digipalvelut oli koettu helpoiksi ja mukaviksi käyttää. Yleisvaikutelmaksi jäi, että kun joku asia kiinnosti, sovellus tai verkkopalvelukin oli tullut tutuksi, eikä sen käyttömukavuutta sitten oikein ryhdytty arvioimaan. Eniten tunnuttiin käytettävän uutissivustoja, verkkolehtiä, Yle Areenaa ja osa tietysti käytti somea, ei kuitenkaan kaikki. Arkitietoa haettiin aktiivisesti. Viranomaispalveluitakin oli toki käytetty, eikä niidenkään käytettävyys herättänyt suuria tunteita. Kun kyselin vaikeaksi koetuista palveluista, esiin nousivat taas kieliongelmat: Microsoftin käyttöjärjestelmän päivitykseen tarjolla oli ollut vain englanninkielistä tukea ja Netflixin laskutusongelmissa englanti oli aiheuttanut päänvaivaa. Eräs osallistuja esitti toiveen, että kaikkiin viranomaispalveluihin olisi yksi helppo reitti, mutta ei pitänyt suomi.fi:tä onnistuneena sellaisena. Pankkiasiointikin keskusteluun osallistujilta oli onnistunut, vaikka laitteiden vaihdon yhteydessä ongelmia oli koettu. 

Nykyaikana yhä suurempi osa elämästä, mukaan lukien pankkitilit, valokuvat ja sosiaalinen kanssakäyminen, on siirtynyt aineettomaan, digitaaliseen muotoon. Niinpä pankkiasioinnista puhuttaessa virisi vilkas keskustelu siitä, miten vaikeaksi asiat menevät siinä vaiheessa, kun ihminen ei enää itse pysty hoitamaan asioitaan. Kerrottiin kauhutarinoita yhteisistä pankkitileistä, joilta puolison kuoltua leski ei pysty nostamaan rahaa. Tällaisiin tilanteisiin pitäisi osata valmistautua. Digitalisoituvassa maailmassa edunvalvontavaltuutuksesta huolehtiminen on entistäkin tärkeämpää, tästä keskusteluun osallistujat käyttivät useammankin painokkaan puheenvuoron.

Joku nosti esiin nettihuijausten ja hakkereiden pelon, mutta kenelläkään ryhmässä ei olut kokemusta sellaisesta. Kaikki vakuuttivat kyllä osaavaansa kiertää epäilyttävät linkit ja olla vastaamatta epämääräisiin sähköposteihin. Erilaiset epämääräiset puhelinsoitot olivat aiheuttaneet enemmän vaivaa.

Entä minkä typpisessä asioinnissa haluttiin erityisesti kohdata ihminen ennemmin kuin käyttää verkkopalvelua? Eräs mainitsi etälääkärin vastaanoton esimerkkinä melko epäonnistuneesta kokemuksesta. Tutkimustilanteessa pelkkä etäyhteys ei oikein ollut toiminut. Toisaalta toisella oli ihan positiivinen kokemus perhepiiristä, siitä että kotipalvelu otti etäyhteyden tabletin kautta kotona asuvaan vanhukseen, joka ihan mielellään jutteli kotiavustajan kanssa tekniikan välityksellä. Yleisvaikutelmaksi kuitenkin jäi, että esimerkiksi terveydenhuollossa kohdataan mieluummin ihminen.

Yhtä mieltä ryhmässä oltiin siitä, että ketään ei voi eikä saa pakottaa käyttämään digitaalisia palveluja. Millään opastuksella ei ole vaikutusta, jos ihminen ei ole yhtään motivoitunut. Keskusteltiin siitä, miten vaikeaa nykyään on asioida toisen puolesta (taas mainittiin edunvalvontavaltuutus!). Toisaalta jossakin vaiheessa esitettiin kritiikkiä siitä, että monia asioita voisi hoitaa esimerkiksi puhelimitse, mutta nykyään se on tehty aika hankalaksi. Esimerkiksi niin, että aika puhelinkeskusteluun pitäisi varata netissä.

Oikeastaan ryhmäkeskustelussa nousi esiin samoja teemoja, joista vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo helmikuussa antoi suosituksia tulevalle hallituskaudelle. Valtuutettu suositti tulevaan hallitusohjelmaan, että kuntien velvollisuudesta koordinoida digitukea alueellaan säädetään laki, jotta voidaan varmistaa, että tarjolla on riittävästi tukea digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön kaikissa kunnissa. Tämän lisäksi digipalveluja käyttämättömille tulisi vanhusasiainvaltuutetun mielestä luoda kansallisesti keskitetty asiointikanava. Sen avulla turvataan itsenäinen asiointi, vaikuttamismahdollisuudet ja osallistuminen myös niille, jotka eivät käytä sähköisiä palveluita. Lisäksi vanhusasianvaltuutettu toivoi lainsäädäntöön selkeyttä liittyen toisen puolesta asiointiin - tuettua sähköistä asiointia ei juurikaan tunnisteta lainsäädännössä.

Jonkinlaista perspektiiviä ikäihmisten digiongelmiin antoi se, että keskusteluamme edeltävänä päivänä Helsingin sanomissa oli iso juttu, jossa psykologi kertoi käsityksiään siitä, millaisia ongelmia liiallinen älypuhelimien käyttö aiheuttaa useille nuorille. Osa nuorista ei halua tai pysty poistumaan kotoaan, koska puhelin on ulkomaailmaa tärkeämpi. Sosiaaliset taidot ovat kärsineet ja monet nuorista eivät ole tottuneet dialogiin. Juttu nostettiin tässä meidän ryhmässämme keskusteluun ja yhteinen mielipide tuntui olevan, että oikeastaan ikäihmisten pärjäämisestä digimaailmassa ei tarvitse olla niin huolissaan. Enemmän huolissaan tuleekin nykyään ehkä olla lapsista ja nuorista ja heidän pärjäämisestään reaalimaailmassa.

Eija Räisänen

Jakso 7: Musiikin harrastuneisuus ja musiikkikirjastopalvelut

Tekstitys jaksoon 7

Tämän kertainen jakso käsittelee musiikkikirjastopalveluita. Tämä aihe on itselleni tuttua, koska päävastuualueeni Forssan kaupunginkirjastossa on nimenomaan musiikkiin liittyvät palvelut ja musiikkikokoelma.

Miksi siis tehdä podcast-jakso koskien musiikkikirjastopalveluita? Ajatus tähän tuli, kun järjestin alkutalvesta 2022 erätaukokeskustelun koskien musiikin harrastuneisuutta ja yleisesti kirjaston musiikkipalveluita. Tämän jakson tarkoituksena on käydä läpi niitä teemoja, joita keskustelussa käsiteltiin. Keskustelussa oli mukana minun lisäkseni kolme keskustelijaa, joita yhdisti se seikka, että he käyttävät Forssan kirjaston musiikkikirjastopalveluita. Ja toinen syy tehdä tämä jakso on luonnollisesti se, että koska meiltä löytyy laitteistot, jolla pystyy äänittämään ja tallentamaan puhetta, tällainen formaatti kuin podcast on hyvä tapa viestiä kirjaston käyttäjiä olemassa olevista palveluista. 

Forssan kaupunginkirjaston perinteisiin musiikkikirjastopalveluihin kuuluu olemassa oleva kokoelma, johon taas kuuluu erilaisia nuotteja, äänitteitä sekä musiikkiaiheista tietokirjallisuutta. Valtaosa äänitteistä on CD-levyjä, reilu 9000 kappaletta. Meiltä löytyy myös reilu 100 kappaletta lainattavia vinyylilevyjä. Nuottiaineistoja on Forssan kirjaston kokoelmissa hieman vajaa 4500 kappaletta. Soitonharjoitteluun on olemassa kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa sijaitseva harjoitteluhuone, jossa on käytössä Helka merkkinen piano. Harjoitteluhuoneen voi varata itsellensä käyttöön ottamalla yhteyttä Forssan kaupunginkirjaston asiakaspalveluun. 

Entäs sitten musiikkikirjastopalvelutottumukset keskustelijoiden keskuudessa? Keskustelussa korostuivat musiikin harjoitteluun liittyvät asiat, kuten nuottien lainaus ja soitonharjoittelu kotona tai kirjastossa. Äänitteiden lainaus on selvästi vähäisempää. Tilastot kertovat selvästi, että äänitteiden lainaaminen on nuottiaineistojen lainausta vähäisempää. 

Keskustelun perusteella kävi selväksi, että musiikki on tärkeä osa elämää ja keskustelijat harrastivat sitä vapaa aikanaan paljon. 

Musiikkikirjaston ja eritoten äänitekokoelman kannalta suurin muutos on tapahtunut siinä, mitä kautta musiikkia kuunnellaan. Tärkeimmät alustat uuden ja vanhan musiikin löytämiseen lienevät tunnetut musiikin striimauspalvelut, kuten Spotify, Deezer, Tidal ja Apple music. Myöskään Youtuben ja Youtube Musicin asemaa musiikin levityksessä ei sovi unohtaa. 

Erilaiset tavat hankkia tietoa musiikista ja kuunnella musiikkia korostuivat käydyssä erätaukokeskustelussa. Youtube, Spotify, radio ja kirjaston kokoelma nousivat esille keskusteluissa. Nykyaikaiset tavat hankkia tietoa uudesta musiikista elävät siis vanhempien tapojen kanssa.

Musiikkikirjastopalvelut olivat Suomen yleisissä kirjastoissa olleet tapetilla tämän vuosituhannen toisen vuosikymmenen lähentyessä. Ensimmäisen ison askeleen teki Espoon kaupunginkirjasto, joka päätti luopua äänitteiden ja eritoten CD-levyjen avokokoelmasta. Tästä Espoon kaupunginkirjasto kirjoitti Kirjava satama -blogissaan vuonna 2019. Tämä päätös herätti huomiota myös Helsingin sanomissa. Miksi tällainen päätös sitten tehtiin? Päätös luopua musiikkitallenteiden avokokoelmasta herätti keskustelua musiikkikirjastotyöntekijöiden keskuudessa. Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n toimittamassa Maagisessa paikassa -kirjan eräät artikkelin kirjoittajat olivat ottaneet muun muassa kantaa Espoon kaupunginkirjaston päätökseen. Keskustelua myös on käyty Espoon kaupunginkirjaston Kirjava satama -blogissa. 

Historia todistaa, että erilaisten ääniteformaattien myynti on elänyt eri aikoina. 1980-luvun lopulla varsinaisesti myynnin puolella läpi lyönyt CD-levy peittosi täysin aikaisemmin vallalla olleen ääniteformaatti vinyylilevyn. 1990-luvulla CD-myynti oli selvästi valtaformaatti äänitteiden myynnissä. Vinyylejä taas kannettiin melkein roskakoriin, koska uuden formaatin katsottiin tulleen lopullisesti edellisen paikalle. 1990-luvulla vinyylipainoksia albumeista toki tehtiin. 

Kuinka ollakaan, 2010-luvulla oli havaittavissa niin sanottujen menneiden aikojen formaattien uutta tulemista, vinyyli ja jopa c-kasettikin oli tehnyt paluun. Kun katsotaan edellisen vuoden, 2022 myyntitilastoja, vinyylilevyjen myynti ylitti CD-levyjen myynnin. C-kasettiformaatissa elää tälläkin hetkellä useat musiikin alagenret, kuten esimerkiksi hardcore punk. Nykyään julkaistavaa populaarimusiikkiakin julkaistaan C-kasettipainoksina. 

Kirjastoissa on erilaiset formaatit edustettuina. On vinyylejä, joitakin C-kasetteja ja totta kai CD-levyjäkin. Tämän näkisin olevan hyvä asia, koska nämä formaatit ovat osa ihmisten tuottamaa aineellista ja hengellistä kulttuuria siinä missä kaunokirjallisuus. Musiikkiaineistoista äänitteiden lainausmäärät ovat toki laskussa, mutta se, että ne aineistot poistuisivat kirjastosta kokonaan, merkitsisi se automaattisesti huonomman palvelun tarjoamista niille, jotka äänitteitä edelleen lainaavat. Korostankin osaltani musiikkiaineistoihin liittyvää kokoelmatyötä, asiantuntemusta ja edeltävistä alueista kumpuavia ideoita siitä, miten niistä voitaisiin tiedottaa paremmin kirjaston käyttäjiä. Kokoelmatyö ja aineistoihin liittyvä asiantuntevuus on merkittävässä asemassa siinä, millaista aineistoa me välitämme kirjaston käyttäjille. Pelkkien aineistojen lainattavaksi saattaminen välittämättä siitä, mitä aineistoja ja millä perusteella laitamme lainattavaksi ei siis siinällään riitä. Tässä kirjastoammattilaisen oma kiinnostus ja harrastuneisuus kyseiseen alueeseen vaikuttaa merkittävästi. Oma kiinnostus alueeseen on merkittävässä osassa myös siinä, pitääkö musiikkikirjastotoimintaa ylipäänsä merkittävänä yleisen kirjaston palvelualueena. 

Musiikki kiinnostaa monista erilaisista syistä ja tapoja harrastaa on monia. Yleinen kirjasto onkin musiikin harrastuneisuuden kannalta tärkeä palvelu, koska se antaa jokaiselle mahdollisuuden avata portteja erilaisiin kokemuksiin, joita musiikki monimuotoisena ilmiönä tarjoaa. 

Timo Myllymäki

Jakso 6: Paikalliskulttuuri

Mikä on paikallisen kulttuurin merkitys nykyaikana, kun erilaiset ilmiöt leviävät maailmanlaajuisesti ja some-kanavissa on mahdollista jakaa kokemuksia asuinpaikasta riippumatta.

Tekstitys jaksoon 6

Tämä vuosi on Lounais-Hämeessä paikallishistorian juhlavuosi. Forssa täyttää 100, Tammela 600, Jokioinen 150 vuotta. Mutta mitä oikeastaan juhlitaan, kun juhlitaan paikallisuutta? Mikä on paikallisen kulttuurin merkitys nykyaikana, kun erilaiset ilmiöt leviävät maailmanlaajuisesti ja some-kanavissa on mahdollista jakaa kokemuksia asuinpaikasta riippumatta.

Näiden kysymysten äärelle kokoonnuttiin Forssan kaupunginkirjastossa marraskuisena tiistaina (21.11.2022). Erätaukokeskustelussa jaettiin kokemuksia neljän keskustelijan sekä keskustelun vetäjän kesken. Keskustelu kirjattiin ylös sen tulosten tulevaa hyödyntämistä varten. Tässä podcastissa esitellään esiin tulleita ajatuksia.

Käydyssä keskustelussa esiin nousivat yhteiset tarinat ja oma kieli. Kaikki keskustelijat jakoivat varmasti jo etukäteen uskon tarinoiden ja kertomusten voimaan, mutta kuten yksi keskustelijoista totesi, yksimielisyys paikallisten tarinoiden tärkeydestä oli kuitenkin yllättävän voimakas.

Paikalliskulttuurin katsottiin liittävän yksilöt yhteisön jäseniksi. ”Jos ei saa paikallisuudesta kiinni, ei voi juurtua.” Paikalliset tarinat välittävät yhteisön arvoja. Ja tarinallistettuina jäävät faktatkin paremmin mieleen.  Pirstaleinen nykyaika myös vaatii tarinoita kokoamaan osat yhteen. ”Oman seudun tarinoista tulee vahvaksi”. Suomen kielen merkitys todettiin tässä suureksi, samoin kuin murteen, paikallisen kielen.

Tarinat voivat sitoa muualta tulleen osaksi yhteisöä. Todettiin, että yksi ihminen voi elämänsä aikana juurtua useampaankin paikkaan tai jopa maahan. Juurien sijaan voidaan silloin puhua juuristosta. Eräs keskustelijoista oli saanut elämänohjeekseen hienon ”harrasta sen paikan hyvää, missä asut”. Oman kulttuurin tuntemuksen katsottiin myös lisäävän suvaitsevaisuutta. Jos haluaa ymmärtää omaa kulttuuriaan, ymmärtää paremmin myös muita.

Vahvasti kävi ilmi, että paikalliskulttuurin tulee siirtyä sukupolvelta toiselle. Suullisen perimätiedon merkitys on edelleen suuri. Jos esimerkiksi lapsi vain tuijottaa puhelinta autossa, hän ei voi havainnoida ympäristöään. Vahvat tarinat taas voivat saada jonkun paikan tuntumaan tutulta, vaikka siellä ei olisi käynytkään. Eräs keskustelijoista kertoi kuulleensa isoisältään niin värikkäitä kuvauksia tämän synnyinseudusta, että kun hän itse vieraili paikkakunnalla ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana, tuntui kuin hän olisi käynyt siellä jo aiemmin.

Myös paikannimistä puhuttiin. Niiden todettiin ilmentävän usein ikivanhaa perinnettä. Ja niihin liittyy paljon vanhoja tarinoita. Esimerkiksi tiet ja kaupunginosat ovat usein saaneet nimensä talojen tai sukujen mukaan.

Siitä, miten paikalliskulttuurien käy, häviävätkö ne, alammeko tulevaisuudessa elää globaalin yhtenäiskulttuurin kautta, ei keskustelussa oltu erityisesti huolissaan. Historian todettiin olevan aaltoliikettä. Erään keskustelijan mukaan milloin minkäkin kielen on pelätty vievän omamme. Mutta kieli on pysynyt, vaikka lainasanoja on tullut. Hänen mukaansa pitää luottaa aaltoliikkeeseen.

Entä millainen on tai millaisen tulisi olla kirjastojen rooli paikalliskulttuurin välittäjinä?

Kirjastot ovat perinteisesti koonneet kotiseutukokoelmaa. Ei-lainattavaan arkistokokoelmaan kootaan paikallisten tekijöiden julkaisemaa tai kutakin paikkakuntaa koskevaa aineistoa, kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia. Vaikka kotiseutukokoelmilla on ehkä vähän vanhahtava leima, ainakin tämän keskustelun perusteella tällainen säilyttävä tehtävä on tärkeä. Kaikilla meillä ei esimerkiksi ole mahdollisuutta kuulla kertomuksia sukulaisilta, silloin tallennettu tieto ja tarinat tulevat avuksi.

Louna-kirjastot ovat perustaneet Lounakirjailijat-tietokannan avaamaan ja tukemaan kotiseutukokoelmaa. Se esittelee alueella asuneita ja siitä kirjoittaneita kirjailijoita sekä kokoaa yhteen ja nostaa esiin teoksia, joiden kautta lukijalle avautuu erilaisia näkökulmia Lounais-Hämeeseen. 

Selvästi tärkeää on myös, että järjestetään tilaisuuksia, joissa paikallista kulttuuria tuodaan esiin ja mahdollistetaan sen yhteisöllinen jakaminen.

Forssan juhlavuonna on kirjastolla useita kirjallisia tilaisuuksia, joihin paikallisuus liittyy oleellisesti. Aiheina ovat mm. paikallinen murre ja erilaisten Suomen historiaan liittyvien tapahtumien tarkastelu paikallisesta näkökulmasta. Tarkemmat tiedot tilaisuuksista ja niiden teemoista löytyy louna.finna.fi-sivustolta.

Tuula Luoma

Jakso 5: Omatoimikirjasto ja laajennetut aukoloajat

Sopimuksen tehneet asiakkaat voivat käyttää kirjastoa omatoimisesti myös varsinaisen aukioloajan ulkopuolella. Kyselimme kokemuksia muutamalta asiakkaaltamme eli Mirjalta, Raimolta ja Saritalta.

Tekstitys jaksoon 5

Maarit Järveläinen:

Tammelan kirjasto muutti kunnantalon alakertaan saneerattuihin uusiin tiloihin marraskuussa 2019. Samaan aikaan kirjastossa otettiin käyttöön laajennetut aukioloajat eli ns. omatoimikirjasto. Toisin sanoen kirjastossa voi asioida myös asiakaspalveluajan ulkopuolella. Aika pian Tammelan kirjaston avaamisen jälkeen muihin Louna-kirjastoihin alkoi tulla kysymyksiä, milloin niissäkin voisi asioida omatoimisesti. 

Keväällä 2021 oltiinkin tilanteessa, että muut neljä Louna-kirjastoa saattoivat alkaa suunnittelemaan siirtymistä laajennettuihin aukioloaikoihin. Kirjastot olivat nimittäin hakeneet ja niille myönnettiin valtionavustusta omatoimikirjaston välttämättömien ohjelmien ja laitteiden hankintaan. 

Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Forssan kirjastoissa valmistauduttiin ottamaan käyttöön omatoimikirjastot samanlaisin laittein, ohjelmin ja periaattein kuin Tammelan kirjastossa. Suunnittelua tehtiin ja toteutuksen aikatauluista sovittiin kirjastojen yhteisissä kokouksissa. Samanaikaisesti jokaiseen kirjastotilaan tehtiin vaadittavia muutostöitä. Esimerkiksi Forssan kirjastossa jouduttiin rakentamaan uutta väliseinää, muuttamaan tai poistamaan vanhoja kalusteita ja tekemään paljon erilaisia sähkötöitä. Forssan kirjaston omatoimialueelle hankittiin myös joitain uusia kirjastoaineistojen säilytyskalusteita. 

Kun tilamuutokset oli tehty, päästiin asentamaan varsinaisia omatoimikirjaston laitteita ja ohjelmia. Kirjastojen ulkopuolelta löytyy ns. kirjautumisyksikkö ja sisääntulossa on portit. Forssan kirjastoon asennettiin kaksi uutta automaattia palautuslaatikkoineen sekä varatun aineiston itsepalvelunoutoon liittyvä uusi hylly. Muut omatoimen osat sijaitsevatkin sitten henkilökunnan tiloissa. 

Laajennetut aukioloajat eli omatoimikirjastot otettiin käyttöön em. neljässä kirjastossa yhtäaikaisesti 21.3.2022. Näin ollen jokaista Louna-kirjastoa voidaan käyttää joka päivä klo 7-21.

Kirjastohenkilökunnan näkökulmasta muutostyöt ja siirtymävaihe meni mukavasti, paljon sujuvammin kuin me etukäteen oltiin ajateltu, mutta nyt me haastattelimme kolmea kirjaston käyttäjää ja kysyimme, mitä he ajattelevat omatoimikirjastosta. 

Forssan kirjaston Timo Myllymäki haastatteli kolmea kirjaston käyttäjää ja kuulemme, mitä he ajattelevat omatoimikirjastosta. 

Haastattelut: 

Mirjan haastattelu:

T: Noniin tervetuloa Mirja!

M: Kiitos. Kiva tulla tänne tuttuun kirjastoon. 

T: Mennään suoraan kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön? 

M: No mä ensin vähän ajattelin sitä, että se on tosi hyvä juttu, mutta siitä omatoimikirjasto -ajatuksesta tuli mieleen, että mitenkähän kaikki paikat siellä pysyvät kunnossa. Kyllä mulle annettiin hyvät selvitykset siitä, että on kamerat ja semmoiset turvatoimenpiteetkin sitten olemassa. 

T: Oliko omatoimikirjasto sinulle ennestään tuttu. esim. jostain toisesta kirjastosta? 

M: Ei ollut. Olen ehkä joskus lukenut jostain, mutta en ole ennen käyttänyt. 

T: Sivuttiinkin tätä aihetta hieman aiemmin, että heräsikö sinussa pelkoa, että omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia? 

M: No ei sinänsä, mutta mulla tuli tämä turvallisuuskysymys. Sitten tietysti nää omatoimilainauspalveluista ihan normaali aukioloaikana tuli ajatus, että pitääkö kaikki palvelut olla automatisoituja ja tämmöisiä digipalveluja. Ajattelin myös työpaikkoja. Mutta hyvinhän se on sujunut ja henkilökunta on ollut tosi auttavainen varsinkin alussa, kun ei tiennyt, miten tämä toimii. Mutta hyvin on toiminut. 

T: Kun tulit tänne, niin nähtävästi olet sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä tehnyt. Ja kuinka paljon olet tähän mennessä käyttänyt tätä omatoimikirjastoa? 

M: No periaatteessa yhden kerran. Ja sopimus tehtiin noin kuukausi sitten kun siitä tuli keskustelua, että kesällä varsinkin mulle olisi sille käyttöä. 

T: Millainen oli tämä käyttökokemus? Minkälaisia positiivisia tai negatiivisia huomioita? 

M: Se oli ihan hyvä. Kun tein tämän omatoimikirjastosopimuksen, niin täältä henkilökunta tuli näyttämään, miten miten kirjastokortti sinne tämmöiseen laitteeseen laitetaan tossa oven ulkopuolella ja sikäli sitten tunnuksen avulla ovi aukeaa ihan kätevästi. 

T: Mitä mieltä olet yleisesti lisääntyneestä itsepalvelusta kirjastoissa? Tämä on aika laajeneva trendi, että omatoimikirjasto tulee käyttöön. Minkälaisia ajatuksia tästä? 

M: Varmaan käyttäjien kannalta se on hirveen hyvä. Ihmisten työajat ovat niin erilaisia ja kirjastopalveluja voi käyttää itselleen sopivina aikoina. Kunhan vaan työpaikat säilyisi ihmisillä, että kirjastot eivät tyhjenisi henkilökunnasta. Koska se on kirjaston henki, että siellä on ihmisiä. Täällä Forssassakin, kun olen käyttänyt monta kymmentä vuotta kirjastoa, niin on edelleen tuttuja työntekijöitä ja tietenkin tulee uusiakin työntekijöitä. Enemmänkin tulee henkilökunnan rooli sellaiseksi auttajaksi ja neuvoja sitten tässä systeemissä. 

T: Onko sulle tullut mieleen erityisiä kehitysehdotuksia omatoimikirjastoon liittyen? 

M: No eipä juuri ole, kun sen verran vähän olen vielä käyttänyt. En osaa vielä siihen sanoa. En esimerkiksi ole vielä omatoimikirjaston kautta kirjavarausta. Siihen on jokaisella sellainen henkilökohtainen numerokoodi, joka hyllystä sitten löytyy, kun sitä kirjaa hakee. Varmasti sekin toimii ihan hienosti. 

T: Kyllä niitä kehityskohteita varmasti tulee sitten kun enemmän käyttää. Tai ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä ovat huonosti. 

M: Niin mä uskon kans, että käyttäjiltä tulee myös niitä viestejä ja henkilökunta alkaa huomamaan, että mikä toimii ja mikä ei. 

T: Tässä oli kaikki kysymykset. Kiitoksia Mirja haastattelusta.

M: Kiitoksia ja hyvää kesää. 

T: Kiitos!

Raimon haastattelu: 

T: Terve Raimo! Mennään suoraa näihin kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön?

R: No ihan ensimmäinen oli se, että “ahaa” ja että se ei varmaan ole kauaa käytössä, kun nuorisojoukko pääsee sisälle viettämään aikaansa ja siellä aina tyhmyys tiivistyy ja joku pudottaa kaikki kirjat lattialle, niin seuraavana päivänä on vähän töitä. 

T: Että tämmöisiä pelkoja on, että tällaista voisi sattua? 

R: Kyllä, mutta se johtu siitä, että en tuntenut tätä järjestelmää millään lailla. Minulle jäi vain mieleen se, että kirjastoon pääsee omina aikoina. 

T: Onko tämä omatoimikirjasto sinulle entuudestaan tuttu jostain toisesta kirjastosta? 

R: Ei ole. Melkein kaikki kirjani olen kantanut Forssan kirjastosta. 

T: Tässä hieman sivuttiinkin sitä aihetta, että heräsikö sinussa pelkoa, että omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia. 

R: No siihen saakka, kun minulle varmistettiin, että kuinka tänne pääsee. Ei sen jälkeen ollut sellaista tunnetta. 

T: Olet siis tehnyt tämän sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä?

R: Kyllä ja sanotaanko puolen tusinaa lainoistani olen omatoimisesti hoitanut. Eli kotikoneeltani katson, onko kirja hyllyssä vai onko se naapurikirjastossa. Mutta minä ne varaan aina. Se on sellainen laiskan käytäntö, että minä teen varaukset ja sitten käyn hakemassa useamman kirjan. Minun kirjastokortillenikin on vaimoni lainat pantu. 

T: Eli olet käyttänyt tähän mennessä tätä omatoimikirjastoa jo useamman kerran? 

R: Joo. 

T: Minkälaisia positiivisia/negatiivisia käyttökokemuksia on tullut tähän mennessä? 

R: Positiivista on se, että varatut kirjat on siitä helppo löytää ja laitteisto on toiminut moitteettomasti, ulko-oven aukaisua lukuun ottamatta. 

T: Tämä on yleistyvä trendi, että kirjastoissa itsepalvelu lisääntyy. Mitä mieltä olet tällaisesta suunnasta? 

R: Ei minulla ainakaan ole valittamista. Tämä on lainaajalle tosi helppo tapa: hakea valmiista pöydästä varaamansa kirjat ja rekisteröi itselleen ne lainatuksi ja sillä selvä. Tärkein asia mun kohdalla on se, että kun käyn aamulenkillä ja kun sattuu tänne kohdalle, niin voin poiketa tuomaan tai hakemaan kirjoja. Ettei tarvitse kelloa vilkuilla. 

T: Tähän viimeiseksi kysymykseksi, että onko sinulla mielessä jotain kehitysehdotuksia tähän omatoimikirjastoon liittyen? 

R: Eipä oikein ole, kun mä olen niin suppea kirjaston käyttäjä. Eli en ole käyttänyt kirjasto muuhun kuin kirjojen lainaamiseen. Tämä juttu toimii oikein hyvin, eikä ole tullut mieleen mitään, mikä voisi olla paremmin. Tietenkin sitten, kun kirjat tuodaan suoraan postiluukusta kotiin, niin se olisi huomattava parannus! Mä kun käyn lenkillä muutenkin niin poikkean kyllä mielelläni tänne. 

T: Tässä oli nämä kysymykset. Minä kiitän haastattelusta. 

R: Kiitos, kiitos. Hyvä systeemi on. 

T: Mukava kuulla. Mutta joo, kiitoksia!

Saritan haastattelu: 

T: Terve Sarita!

S: Heippa. 

T: Mennään suoraan kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön?

S: Oikein innostuneita ajatuksia heräsi. Itselläni on kiireistä arkea, johon sisältyy paljon töitä ja lapsiperhe. Se tuo paljon liikkumavapautta ja mahdollistaa minun lukuharrastuksen jatkumisen. 

T: Oliko tämä omatoimikirjasto sinulle entuudestaan tuttu jostain toisesta kirjastosta?

S: Ei ollut tuttu. Tämä on siis ihan ensikosketus tähän omatoimikirjastoon täällä Forssassa. 

T: Heräsikö sinussa jotain pelkoa, että tämä omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia? 

S: Aluksi joo. Mä mietin sitä, että miten se valvonta menee. Esimerkiksi siten, ettei tule mitään ilkivaltaa tai jos joku alkaa täällä viettämään aikaa, ettei ole ihan oikealla asialla, niin sellainen putkahti mieleen, mutta en ole törmännyt tällaiseen, niin ei varmaan ole ollut ongelmana. 

T: Olet siis tehnyt tämän sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä? 

S: Juu. Tein sen aikalailla heti silloin, kun se oli mahdollista. Odotin silloin tosi kovasti, että se tulee käyttöön. 

T: Kuinka monta kertaa olet käyttänyt tähän asti omatoimikirjastoa? 

S: Reippaasti yli kymmenen tai jopa kaksikymmentä kertaa. Tulee ihan pari-kolme kertaa viikossa käytettyä. 

T: Minkälaisia käyttökokemuksia sinulla tähän asti on tullut? Jotain positiivisia/negatiivisia huomioita? 

S: Oikein positiivisia kokemuksia. Laitteet ovat toimineet todella hyvin ja sain alkuun todella kattavan tällaisen käyttöopastuksen, eli olen onnistunut käyttämään näitä laitteita ja kaikki on toiminut moitteetta. Täällä on tosi rauhallista silloin, kun täällä ei ole paljon porukkaa omatoimiaikana. Et oikein positiiviset kokemukset. Mitään negatiivista en ole vielä löytänyt. 

T: Mitä mieltä olet lisääntyvästä itsepalvelusta kirjastoissa? Tämä on aika yleistyvä trendi kumminkin. 

S: Tietyllä tavalla se on ihan hyvä, mutta sitten taas toisaalta meillä on täällä hyvä palvelu ollut aina, että siinä nousee sellainen ajatus, että toivottavasti henkilökohtainen palvelu ei lopu kokonaan. Tavallaan tykkään paljon, mutta yritän mahdollisuuksien mukaan aina hyödyntää ihan asiakaspalvelua. 

T: Onko sinulla mielessä jotain kehitysehdotusta tähän omatoimikirjastoon liittyen? 

S: Ei tuu mitään kehitysehdotusta omatoimikirjastoon liittyen. Kaikki on minusta toiminut niin hyvin. Toki sitten yleisellä tasolla, että lapset tutustuisivat kirjastotoimintaan paremmin. Meidän lapsille se on jo arkipäivää, mutta kaikille se ei ole. Kirjastoautot on jees juttu, että ne kiertää kouluilla. Mutta jotain lapsille toivoisin. 

T: Tässä oli kaikki kysymykset. Minä kiitän sinua ja oikein hyvää kesää!

S: Kiitos samoin! Oikein lämmintä ja aurinkoista kesää! 

T: Kiitoksia. 

Lopuksi: 

Kirjastojen asiakaspalveluajat säilyvät edelleen, vaikka vaihtelevat kirjastoittain. Asiakaspalveluajat voi tarkistaa Louna-kirjastojen nettisivuilta (louna.finna.fi). Sieltä voi lukea tarkemmin myös yhteisistä omatoimikirjaston käyttösäännöistä. 

Kiitokset kaikille haastatelluille ja hyvää kesää!

Jakso 4: Mitä kuuluu seutukirjastolle?

Mitä kuuluu seutukirjastolle? Keskustelemassa Forssan kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen, Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen ja hanketyöntekijä Noora Oluikpe.

Tekstitys jaksoon 4

Noora:

Tervetuloa kuuntelemaan Louna-kirjastojen podcastia. Tänään me keskustellaan siitä, mitä kuuluu seutukirjastolle. Tätä on meiltä kysytty ja aihe kiinnostanee ainakin asiakkaita, mutta myös Louna-kirjastojen henkilökuntaa ja päättäjiä. Meillä on mukana Forssan kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen ja Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen ja mä oon kirjastonhoitaja Noora Oluikpe ja toimin hanketyöntekijänä Kirjastopalveluita seudullisesti -hankkeessa. Siinä me selvitettiin Louna-kirjastoyhteistyön tiivistämistä.

Yksi yhteistyön tiivistämisen kärkiajatuksista oli seudun viiden kunnan kirjastojen hallinnon tiivistäminen seutukirjastoksi. Tällainen rakenteellinen ja hallinnollinen muutos vaatii perusteellista selvittämistä ja valtion hankeavustuksella meidän oli mahdollista paneutua tähän työhön. Tää meidän hanke alkoi huhtikuussa 2020 ja nyt me ollaan tulossa päätökseen tän kesän aikana. Soili, Tammelan kunta hallinnoi yhteistä hanketta. Millainen hanke tää on ollut?

Soili:

Joo, hankehan on ollut tosi kiinnostava. Se on lisännyt meidän ymmärrystä ihan tästä kirjastotyöstä ja toisistamme kirjastoina ja toisaalta sitten tätä kunnallista päätöksentekoakin on opittu ymmärtämään paremmin, kun se on tässä ollut olennainen osa tätä hanketta. Mutta kaiken kaikkiaan me ollaan sitten tässä tosiaan kovasti mietitty, että miten nää palvelut voitaisiin järjestää paremmin. Kustannustehokkaammin ja niin, että ainakaan palvelut ei heikkenisi.

Tää hallinnollinen yhdistäminen on siinä sitten ollut se meidän ratkaisuajatus. Ja koko ajan kuitenkin on ollut selvää, että nää kirjastot säilyy jokaisessa kunnassa. Eli meillähän on joka kunnassa oma kirjasto ja kirjasto on ilman muuta lähipalvelu, että missään tapauksessa ei oo ajateltu, että tää johtaisi siihen, että kirjastot vähenisi tältä seudulta.

Mutta sitten osana tätä hankettahan on ollut tää kirjastoauto. Eli Tammelassa ja Forssassahan on tällaiset vanhenevat kirjastoauton ja sitten hankkeessa ajateltiin, että yhteistyön muoto voisi olla se, että nää kaksi kirjastoautoa, kun poistuvat käytöstä niin hankitaankin tilalle yksi yhteinen kirjastoauto, joka sitten palvelee kahdessa vuorossa ja täähän on nyt totetumassa eli kirjastoautohan alkaa olla aika valmis.

Noora:

Joo. No, Louna-kirjastot on tehneet yhteistyötä jo yli 35 vuoden ajan ja välillä meiltä kysytäänkin, että mitä se seutukirjasto sitten muuttaisi tässä yhteydessä. Että Louna-kirjastojen kirjastokortti ja verkkokirjasto on jo yhteisiä, minkä lisäksi aineistoja voi varata, lainata ja palauttaa ilman erillisiä kuljetus- ja varausmaksuja. Maarit, kertoisitko sä vaikka lyhyesti, että mitä seutukirjasto itseasiassa tarkoittaa ja millaisista muutoksista siinä olisi kyse.

Maarit:

No, jos mä ensin vastaan tähän sun varsinaiseen kysymykseen tai mitä asiakkaat ovat kysyneet, että mitä se sieltä asiakkaan näkökulmasta muuttaisi. Niin, jos onnistuttaisiin hankkeessa hyvin, niin se ei siellä asiakkaan näkökulmassa tarkoittaisi minkään muuttumista. Eli ihan normaalit palveluun liittyvät toiminnat ja asiat, jotka asiakas on tottunut Louna-kirjastoissa tekemään, niin hän saisi ne ihan samalla lailla jatkossakin.

Mutta sitten sisällöllisesti jos me pystyttäisiin hallintoa keventäämään viiden kunnan erillisistä hallinnoista yhden palvelua tuottavan kunnan hallintoon, niin sehän tarkoittaisi, että meidän henkilökunnan työajan käyttö muuttuisi. Eli sieltä olisi mahdollisuus saada lisää henkilökuntaa sinne asiakaspalvelutyöhön. Eli se poikisi suoraan asiakkaan hyväksi.

Mitäs muuta se voisi tarkoittaa asiakkaan näkökulmasta? Ehkä myös sitä, että joitain sellaisia sisältöjä me voitaisiin lainmukaisien tehtävien kautta tuottaa ja tehdä kaikissa kunnissa jonkin verran, mitä nyt on pystytty tekemään ehkä vain osassa näitä kirjastoja ihan sen takia, että kirjastokohtaisesti henkilökunnan määrä on vaihdellut, eikä kerta kaikkiaan työaika riitä ihan kaiken tekemiseen ihan jokaisessa kirjastossa, mutta tätä kautta voitaisiin ehkä siihenkin saada pientä helpotusta.

No sitten se jälkimmäinen osa tästä, mitä Noora kysyit, että mitä se seutukirjasto tarkoittaa, niin ehkä ihan helpointa olisi sanoa niin, että lähipalvelun johtaminen, hallinnointi ja kehittäminen tapahtuisi yhden valitun kunnan toimesta niin, että henkilökunta on sen yhden kunnan palveluksessa, tuottaa niitä palveluita yhteisesti sovituilla tavoilla ja tasapuolisesti, yhdenvertaisesti kaikissa näissä viiden kunnan kirjastopalvelupisteissä, mutta sitä varsinaista hallintotyötä varten näin ollen tarvittaisiin vain yksi kirjastoa johtava työntekijä, jolloin jos jatkettaisiin niin kuin on ajateltu, samalla henkilökunnalla, mitä Louna-kirjastoissa on nytkin, niin sieltä tulee merkittävää työajan siirtoa nimenomaan tänne asiakaspalvelun tuottamiseen. Että tää on se ehkä lyhyesti, miten mä näen tän asian.

Noora:

Eli ajatuksena siis sellainen, että nyt meillä jokaisessa kunnassa johdetaan sitä omaa kirjastoa, niin seutukirjastossa olisi sitten vain yksi johtaja ja tän koko seudun kirjastojen henkilökunta toimisi yhden organisaation alla ja pääsisi yhdessä suunnittelemaan sitä kirjastopalvelua koko seudulle. Itsekin kun olen tätä selvitystyötä tehnyt niin siitä näkökulmasta oon tätä ajatellut, että siinä päästäisin tosi kivasti sitten suunnittelemaan sitä työtä silleen, että yhdessä suunnittelemalla voitaisiin lähteä vähentämään sellaista alueellista eriytymistä, mikä on nyt valtakunnallinenkin kehityssuunta, että palvelut herkästi eriytyy ja me ollaan havaittu tässä selvitystyön yhteydessä, että sellaista on tässä meidänkin seutukunnalla tapahtunut ja se on aika ei-toivottava kehityskulku. Niin itse ainakin ajattelen, että seutukirjasto olisi voinut olla vastaus tähän, että me saataisiin tasapainotettua näitä seudullisia eroja. Minkälaisia ajatuksia teille siitä herää?

Maarit:

No, mä ajattelisin näin, että seutukirjasto terminä kuitenkin on sellainen, että ihan kuntalakiin liittyen, niin se palvelu edelleen on jokaisen kunnan vastuulla ja sillä lailla jokaisen kunnan näkökulmaa niitten palveluiden kehittämisessä tultaisiin seutukirjastotapauksessakin jatkamaan. Ja siihen, miten se sitten se yksi yksikkö järjestettäisiin, jonka nimi olisi seutukirjasto, niin siihenhän ajateltiin sellaista hallinnollista mallia, että se kunta joka vetäisi sitä palvelun järjestämistä, niin sitä kutsutaan vastuukunnaksi ja sitä kautta siihen kehittämisen tueksi jokaisen kunnan näistä viidestä kunnasta jokaisen edustaja on mukana johtoryhmässä tuomassa oman kunnan viestiä niin, että voidaan varmistua siitä, että palvelut vastaavat myös kuntalaisten tarpeisiin. Toki kirjastotoimessa aina kuullaan kuntalaisia muutenkin ja ajatellaan nimenomaan sieltä asiakaspalvelun näkökulmasta, mutta että myös hallinnollinen ratkaisu tukisi sitä kehitystä entistä vakaammin.

Noora:

No, vuosi sitten tähän suunnilleen samaan aikaan, keväällä 2021 siinä me käytiin ihan kuntavaalien alla seitsemän viikon mittaiset seutukirjastoneuvottelut Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän edustajien kanssa. Ja tässä neuvottelupöydässä oli kuntien nimeämiä jäseniä kirjastoista, kuntien hallinnosta ja sitten oli poliittisia päättäjiäkin mukana. Ja seutukirjastoneuvotteluissa työstettiin seutukirjaston sopimusluonnosta eli käytännössä keskusteltiin seutukirjastoon liittyvistä talous- ja henkilöstöasioista ja tietenkin pohdittiin seutukirjaston vaikutuksia asiakkaiden saamaan palveluun.

Me oltiin itseasiassa kaikki siinä neuvottelupöydässä mukana, kukin omassa roolissa, minä siellä ehkä enemmän kirjurina ja joitain selvitystyön asioita esittelemässä, mutta te olitte siellä myös kirjastojenne edustajina ja myöskin näinä vastuukuntaehdokkaiden edustajina siellä tavallaan, kun Tammela ja Forssa on meillä ollut vaihtoehtoina tän seutukirjaston vastuukunnaksi, niin millainen kokemus tää neuvottelupöytä teidän mielestä oli ja mitä siitä mahtoi jäädä käteen? Vielä näin vuoden päästäkin niin tätä varmaankin pohditaan.

Soili:

Joo, neuvotteluista jäi ihan mukava kokemus. Että nehän oli tosiaan aika pitkät, että se seitsemän kertaa kun siinä kokoonnuttiin niin ehdittiin jo aika paljon asioita käsitellä ja siellä oli tosiaan henkilöstön asema ja talous ja nää ICT:t, jotka osoittautui myös aika mutkikkaiksi, että niitä kaikkia käsiteltiin ja pohjustettiinkin sitten erilaisissa ryhmissä etukäteen ja tosiaan mulle jäi semmoinen kokemus niistä, että ne oli aika perusteelliset ne neuvottelut ja saatiin käytyä läpi kyllä kaikki se, mitä oltiin suunniteltukin ja asiat saatiin selvitettyä, vaikka sitten lopputulos olikin se, että ei seutukirjastoa nyt tällä kertaa perustettu vaan täähän sitten siirrettiin seuraaville valtuustoille, koska vaalithan osui siihen samaan aikaan juuri kun, heti siihen, kun neuvottelut saatiin päätökseen niin sitten tuli vaalit ja päädyttiin tähän, että näillä eväillä ei pystytty seutukirjastoa vielä perustamaan tai päättämään, että se perustettaisiin.

Maarit:

Mulle jäi hyvin samanlainen kokemus siitä neuvotteluprosessista tai neuvottelujen läpiviennistä, mikä Soilillakin oli, että kaikki näkökulmat ja kaikki tiedot ja tiedon muruset oli kerätty etukäteen ja ne esiteltiin sitten sopimusneuvottelupöydässä. Ja haluaisin erityisesti tässä kyllä nyt sanoa, että meillä oli myös äärimmäisen hyvä puheenjohtaja siinä neuvottelussa. Että hän pystyi pitämään koko ajan myös ne neuvottelut hyvin tiiviinä ja asiassa pysyvinä, koska meillä oli hirveän lyhyt aika käydä ne isot isot asia- ja tietomäärät lävitse koko neuvotteluprosessissa. Mutta hyvin hyvin hyvähenkiset ja mulle jäi hyvin miellyttävä kokemus.

Mutta sitten tietysti siihen liittyen, että se päätöksenteko siirrettiin vaalien yli, niin koen sen aika isona asiana sillä lailla, että jos nyt asiakkaiden saamia kirjastopalveluita miettii, niin me jäätiin jollain tavalla vähän tyhjän päälle ja kovasti sit mietittiin sitä, että mikä on se tapa, millä palvelut voitaisiin asiakkaiden näkökulmasta kuitenkin säilyttää, koska meillä ei ollut tiedossa sitten minkäänlaista valmista aikataulua, että miten se asia vietäisiin hallinnolliseen päätökseen, onpa se päätöksen sisältö mikä hyvänsä.

Ja siinä kohtaa sitten astui kuvaan se, että tehtiin ihan erillinen sopimus Louna-kirjastojen kesken siitä, että tiettyjä keskeisiä asioita, joita siellä palveluiden taustalla oli ja joita 35 vuotta oli yhteiseen hyvään rakennettu, että sitä saataisiin jatkettua ja ratkaisuksi siihen tuli, että solmittiin sitten viiden kunnan kesken palveluiden ostoon liittyvä sopimus. Että Forssan kautta tuotetaan tai tehdään niitä samoja asioita nyt sopimuskauden ajan kuin oli tehty aiemminkin, jotta tilanne ei pääsisi asiakkaiden näkökulmasta palvelut romahtamaan.

Ja se on nyt se, missä me tällä hetkellä ollaan ja tavallaan seuraavaksi olisi ajatus, että se päätöksenteko laitettaisiin jollain aikataululla, joka tässä ehkä sitten jatkossa päätetään niin, tavallaan käyntiin ja aloitettaisiin ja siinä kohtaa sitten tehtäisiin jokaisen kunnan näkökulmasta ennakkovaikutusten arviointia sillä lailla, että ne kaikki tiedot ja näkemykset ja ne selvityksen sisällöt, jotka me on tehty hakkeessa niin voidaan arvioida siten, että mitä se tarkoittaa kunkin kunnan kirjastopalveluiden näkökulmasta. Mitä siellä on hyvää, mitä siellä on riskejä, joten siihen pohjautuen voitaisiin sitten viedä se päätöksenteko ihan loppuun asti.

Noora:

Joo, eli tällaiseen arviointiinhan varmaan liittyy tosiaan eri tilanteiden vertailu sillä tavalla, että pohditaan niitä lyhyen tähtäimen ja pitemmän tähtäimen vaikutuksia eri vaihtoehtojen osalta. Eli meidän tapauksessahan, mitä ollaan jo arvioitu, mutta ei tän varsinaisen EVA:n kautta vaan ihan ohjausryhmän asettamista tavoitteista lähtien niin just tavallaan tämän seudun kirjastopalveluiden tilaa sellaisessa tapauksessa, että meillä ei ole seutukirjastoa ja sitten sellaisessa tapauksessa, että meillä olisi seutukirjasto, jossa on Tammela vastuukuntana tai sitten sellaisessa tapauksessa, jossa meillä on seutukirjasto Forssa vastuukuntana ja tosiaan tällä samalla hallintomallilla sitten jommassakummassa kunnassa. Ja tää oli kyllä sellainen ainakin omasta mielestä aika antoisa tapa tarkastella, että sieltä kuitenkin jonkinlaisia vastauksia sitten tuli. Meillähän ohjausryhmä tosiaan asetti nämä näkökulmat: talousnäkökulma, asiakasnäkökulma ja sit sellainen toiminnallisuuden näkökulma. Sellaisia vaikutuksia me arvioitiin tavallaan ja kuntakohtaisesti ja ne toki joka kunnan näkökulmasta ne oli vähän erilaisia. Se tuli siinä neuvottelupöydässä aika selvästikin ja ehkä ensimmäistä kertaakin esille ihan sillai näkyväksi sitten siinä kaikille, että eri kuntien näkemykset voi olla tosiaan erilaisia ja tän seutukirjaston vaikutukset siihen kunkin kunnan omaan organisaatioon niin voi olla erilaisia.

Maarit:

Se lähtökohta oli, että nykyisellä henkilökuntamäärällä esimerkiksi jatketaan ja taloudellisten vaikutusten arviointia tehtiin siitä näkökulmasta, että suunnilleen nykyinen kustannustaso, jos mahdollista, pyrittäisiin säilyttämään. Eli kustannustehokkuutta tavoiteltiin nimenomaan sillä, että hallintoa kevennettäisiin.

Se on myös jonkinlaista kestävän kehityksen ja ekologista näkökulmaa, että jos meillä on kirjastoauto ja niitä on vain yksi, yksi on ylläpidettävänä ja yhtä kuitenkin käytetään niin tehokkaasti niin, että se kustannusvaikutuskin vähenee ja on vain yksi paikka, jossa se pysäköidään tai niinkun säilötään ja niin edelleen. Mut että monelta kantilta pitää katsella ja se on mielenkiintoinen prosessi sitten, kun päätöksentekoon jossain vaiheessa päästään, että miltä kaikilta kannoilta vielä, joita me ei osata ajatellakaan niin, tätä asiaa voidaan arvioida.

Noora:

Mä ainakin jotenkin odotan sellaista vielä kertaalleen ehkä keskustelua päättäjien kanssa. Mehän järjestettiin neljä valtuustoinfoa, eikö vaan, ja näissä jonkun verran kysymyksiä meille esitettiin, mutta toki melko vähän, että oli enemmän sellaista tiedottamista. Mutta ehkä olisi kiva, että se olisi keskustelevampaa sitten, kun tää asia päätöksentekoon menee ja päästäisiin tosiaan näitä esittelemään. Toki nää meidän valtuustoinfojen tallenteet on yhä katsottavissa ja se on yhä ajankohtaista materiaalia niin siltä pohjalta, jos heräis keskustelua ja näitä eri näkökulmia tosiaan päästään tarkastelemaan niin ainakin näin nyt sen meidän selvitystyön perusteella se näytti aika selvältä, että mitä pitemmällä aikajänteellä näitä vaikutuksia takastellaan niin sitä selkeämmin se seutukirjasto on kyllä asiakkaiden saaman palvelun kannalta siis se takaa paremmin laadukkaan palvelun säilymisen, koska me pystytään sen avulla ennakoimaan muutamia tällaisia alaan kohdistuvia muutoksia.

Kirjastoalalla, ehkä niin kuin kuntapuolella yleensäkin on jonkin verran työvoimapulaa. Koulutetun henkilökunnan rekrytointi on tällä hetkellä aika vaikeeta, niin ajateltiin kuitenkin, että tän seutukirjaston myötä pystytään rakentamaan mielekkäitä toimenkuvia ja myöskin sitten se johtajuuskysymys, niin vaikka se on yhä vaikea ja vastuullinen tehtävä toki seutukirjaston johtaminen, että on vaativa asiantuntijatyö, mutta se on kuitenkin innostava ja sellainen työnkuvaltaan selkeämpi kuin mitä on vaikka sitten monen eri palvelualueen johtaminen yhtä aikaa tai yhdistelmävirat on hyvin ajankäytöllisesti vaativa ratkaisu kunnissa niin sellaisiin asioihin pohdittiin, että tämä kirjastoammatillinen kirjaston kehittäminen sitten kuitenkin seutukirjastossa on vahvuus ja se henkilöstön osaamisen jakaminen ja kohdentaminen sitten erilaisiin kirjastotehtäviin, jotka on kuitenkin tässä viime vuosinakin jatkuvasti lisääntyneet ja ovat myös vaativuustasoltaan aika suuria, jos puhutaan nyt vaikka tästä demokratian edistämisestä ja vuoropuhelusta ja kaikesta kirjastossa, ja sitten ihan tietenkin lukemisen edistämiseen liittyvät tehtävät niin nää oli sellaisia, mistä me keskusteltiin kyllä, että seutukirjastossa yhteistyöllä varmaankin oltais tehokkaampia ja laadukkaampia ja ehkä vähän odotettiinkin sitä, että päästäisiin tällaista tiiviimpää yhteistyötä henkilöstön näkökulmasta tekemään.

Että huolenahan sitten tavallaan tässä, jos seutukirjasto jää toteutumatta niin, tän selvitystyön pohjalta on se, että joudutaan heikentämään kirjastopalveluiden laatua kunnissa, koska henkilöstön määrä ei riitä nykyisten palveluiden ylläpitämiseen ja toki meillä oli sitten sekin tilanne, että siinä kohtaa kun sopimuksia ei ollut ollenkaan niin ei pystytä sitten toteuttamaan myöskään näitä aineistojen ristiinlainaamista kuntien välillä ja muuta, että siinä on ollut sellaisia uhkakuvia, että ne palvelut joita meillä jo on hyvin saatavilla ja asiakkaat näistä pitää niin jouduttais keskustelemaan tän tavallaan palvelutason laskemisesta. Että sellainen huoli mun mielestä selkeästi siitä selvitystyöstä kyllä nousi sitten siltä pohjalta, että tällainen hallinnon tiivistäminen jäisi tekemättä.

Soili:

Joo, tästä kyllä tosiaan tuli mieleen se, että kunnissa pitäisi varmasti nyt näitä kirjastoasioita miettiä sitten, että miten me kussakin kunnassa saadaan näitä palveluita eteenpäin. Että kyllä meillä Tammelassakin on mietitty ihan, että miten, kun seutukirjasto ei toteudu, pärjätäänkö me nykyisellä henkilökunnalla ja miten me saadaan kouluyhteistyö toimimaan ja näin, että nää on ihan tosiaan ajankohtaisia asioita miettiä tässä kohtaa. Se on tietysti nyt kuntakohtaista tällä kertaa, koska ei toteutunut se, että me ois toimenkuvia voitu ikään kuin yli kuntarajojen tässä miettiä.

Mutta hankkeen näkökulmasta tää on nyt sitten päättymässä tää selvitys, elokuun loppuun kestää vielä tää Kirjastopalveluita seudullisesti -hanke ja sitten raportoidaan, mitä on saatu aikaa, on saatu paljon aikaan ja se että saadaanko me siihen mennessä sitten päätökset kunnista, niin se jää nähtäväksi, mutta mä kyllä koen, että me ollaan saatu paljon tietoa ja kaikki se selvitystyö, mitä me on tehty niin sehän on meillä nyt sitten takataskussa käytettävissä, että sitten jos tää jatkuu jossain vaiheessa ja mitä päätöksissä nyt sitten päätetäänkään, niin sen mukaan sitten meillä on ainakin materiaalia paljon käytettävissä.

Se kirjastoautohan meillä on se osa mikä tästä on toteutunut tässä ihan suunnitelman mukaisesti tässä hankkeessa, että vaikka seutukirjasto nyt ei ainakaan tähän mennessä ole toteutunut niin kirjastoautohan nyt sitten tosiaan on tulossa. Ja kesäkuun aikana me sitten täytetään se auto, se on siis niin valmis. Mutta toki tää kevät ajetaan vielä näillä vanhoilla autoilla ja sitten tulee toki lomat siinä väliin, niin elokuussa sitten uuden auton parissa tavataan toivottavasti teistä mahdollisimman moni.

Noora:

Kiitoksia tästä keskustelusta ja kiitos kaikille kuulijoille ja varmasti palataan tähän aiheeseen mahdollisimman pian. Kiitoksia.

Jakso 3: Eeva Joenpelto ja Eeva-Liisa Manner

Louna-kirjastojen podcastin kolmannessa jaksossa perehdytään juhlavuoden viettäjien, Eeva Joenpellon ja Eeva-Liisa Mannerin, tuotantoihin. Äänessä ovat Eija Räisänen ja Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjastosta.

Tekstitys jaksoon 3

Eija:

Hei kaikille! Tämä on Louna-kirjastojen kolmas podcast. Ja äänessä tänään Eija Räisänen ja...

Tuula:

... Tuula Luoma.

Eija:

Meillä on tänään aiheena juhlavuoden viettäjät, Eeva Joenpelto ja Eeva-Liisa Manner. Aloitamme lyhyellä kirjailijaesittelyllä. Ja minä esittelen siis Eeva Joenpeltoa.

Eeva Joenpelto syntyi Sammatissa 1921. Hänen perheensä lapsista oli siinä vaiheessa kolme jo kuollut. Viimeinenkin veli kuoli talvisodassa. Hänen nuoruudessaan oli siis paljon kuolemaa ja surua - ja yksinäisyyttäkin. Lähipiirissä ei juuri ollut muita lapsia. Joenpellon isä, joka oli oman perheensä esikoinen, oli syrjäytetty kotitilansa perinnönjaossa ja hän toimi siksi kauppiaana, vaikka ei oikein ollut sen luontoinen ihminen. Äiti oli tomerampi ihminen. Nuorena Joenpellon äitisuhde oli aika vaikea - hän oli isän tyttö - mutta myöhemmin äiti oli tärkeä kannustaja. Aikansa tapaan Joenpelto asui jo oppikouluaikana vuokralaisena vaihtuvissa olosuhteissa Lohjan kaupungissa, ja on itse kertonut, että koulunkäynti jäi noissa oloissa vähän huonolle tolalle.

40-luvun alussa hän lähti opiskelemaan Yhteiskunnalliseen korkeakouluun, toimittajaksi. Sota sotki suunnitelmia, opinnot jäivät kesken ja työelämä vei mukanaan. Sota-aikana Joenpelto tapasi ja meni naimisiin tanskalaissyntyisen toimittajan Jarl Hellemanin kanssa. Helleman toimi sittemmin Tammen kustannusjohtajana. Voi sanoa, että perhe oli hyvin kirjallinen. Perheeseen syntyi 2 poikaa. 

Avioliitto kesti 30 vuotta ja päätyi hyvin vaikeaan avioeroon. Mutta erokaan ja edes samoihin aikoihin tapahtunut vanhemman pojan itsemurha vuonna 1975 eivät lannistaneet Joenpeltoa kirjoittamasta. Hänen paras kirjallinen kautensa alkoi tuolloin. Koettelemusten jälkeen hän vielä ryhtyi myös suureen rakennusurakkaan: rakensi Sammattiin ison, 32-metrinen Vares-Kantolan talon, joka valmistui vuonna 1977. Joenpellosta tuli taas sammattilainen. Siinä välissä Joenpellon elämässä oli varmaan tasaisempi kausi, mutta hänen vanhuuttaan varjosti se, että vuonna 1997 Joenpellon nuorempi poika sairastui ja menehtyi syöpään 40-vuotiaana. Joenpellon viimeiset vuodet hänen 2004 tapahtuneeseen kuolemaansa asti olivat varmaan aika yksinäisiä. Jälkipolville rakentamansa Vares-Kantolan talon hän päätyi testamenttaamaan WSOY:n kirjallisuussäätiölle kirjailijakodiksi. Vares-Kantolaa voi sanoa hänen muistomerkikseen.

Tuula:

Eeva-Liisa Manner syntyi vuonna 1921. Hän varttui Viipurissa uskonnollisten isovanhempien hoidossa. Äiti oli kuollut tyttären synnyttyä. Isänsä Eeva-Liisa ilmeisesti tapasi ensimmäisen kerran vasta parikymppisenä, jolloin hän oli jo evakuoitunut Helsinkiin.

Helsingistä Eeva-Liisa Manner muutti 1950-luvun vaihteessa Orivedelle, jossa hän asui ilmeisesti erittäin vaatimattomissa oloissa. Jossain hänen asuntoaan on kuvattu lähinnä liiteriksi. Siellä asuessaan Manner kuitenkin julkaisi Tämä matka -runoteoksen vuonna 1956, mitä voi pitää hänen kirjallisena läpimurtonaan.

Tämä matka -teoksen ilmestyttyä Mannerin tilanne koheni siinä määrin, että hän saattoi muuttaa Tampereelle. Tampereella hän asuikin loppuelämänsä, vuodesta 1963 alkaen Ojakatu 1:ssä. Talon seinässä on nykyään siitä kertova muistolaatta. Lisäksi hän vuokrasi tai hankki - usein hyvin äkkinäisesti - kesäasuntoja ainakin Kangasalta ja Ruovedeltä. Ja 1960-luvun puolivälissä hän vuokrasi talon Espanjan Andalusiasta.

Eeva-Liisa Manneriin on liitetty monia myyttisiä ominaisuuksia, ennen kaikkea on korostunut, että hän oli julkisuutta kaihtava erakko. Hän onkin kai todennut halunneensa ”ympärilleen hehtaareittain yksinäisyyttä” eikä hän juurikaan osallistunut esim. suuriin juhlatilaisuuksiin. Mutta luonnollisesti, jos yhtään perehtyy hänen elämäänsä, tällaiset luokittelut alkavat tuntua rajoittavilta.  Kuitenkin se kokonaisvaltaisuus, jolla Manner tuntui kirjoittamiseensa suhtautuneen, on nykyään jo lähes vaikeasti ymmärrettävissä. Tämä matka -kokoelman ehkä siteeratuimmassa runossa todetaan:

Teen elämästäni runon, runosta elämän, / runo on tapa elää ja ainoa tapa kuolla / haltioituneen välinpitämättömästi: -- 

Eeva-Liisa Manner kuoli vuonna 1995. Hänet on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Eija:

Joenpellon kirjallinen ura alkoi 40-luvulla sekalaisilla, nimimerkeillä tehdyillä käännöstöillä. Käännöstöitä tekivät rahapulassaan sekä Joenpelto että hänen miehensä Jarl Helleman. Molemmat myös julkaisivat salanimellä viihdekirjoja - näitä Joenpelto ei myöhemmin noteerannut ollenkaan. Vain Joenpelto jatkoi kirjailijanuraa, Helleman siirtyi kustannusmaailmaan. 

Joenpellon tuotannossa on etenkin 50-60-luvulla kaikenlaista, todella monenlaisia kirjoja. Hän kokeili kaikenlaista: kansankuvausta, pienoisromaaneja, psykologisia naisen elämän ja perhe-elämän kuvauksia, kirjoitti jopa koiran muotokuvan. Hän teki erilaisia muotokokeiluja ja pyrki modernistiseenkin tyyliin. Itse asiassa kustantajakin häntä patisteli modernistisiin kokeiluihin. Hänellä meni välillä välitkin Tuomas Anhavan kanssa, koska he eivät olleet oikein samaa mieltä siitä, miten pitäisi kirjoittaa. Joenpelto päätyikin sanomaan “en ole Joenhyry enkä Joenmeri vaan Joenpelto” eli löysi etsikkoajan jälkeen oman äänensä.

Lohja-sarja teki hänestä 70-luvulla todella luetun ja tunnustetun kirjailijan. Hän on kertonut sarjan synnystä, että koska omaa aikaansa ei voi nähdä niin selvästi hän etsi historiasta 70-lukua muistuttavan ajanjakson ja päätyi 20-luvulle. Kumpikin on Joenpellon mukaan itsekäs vuosikymmen, jolle on tyypillistä omanvoitonpyynti. Toisaalta tietty hippeyskin, joka 20-luvulla näkyi esim. pirtun salakuljetuksena, 70-luvulla huumekokeiluina. Hän siis etäännytti Lohja-sarjassa kirjoittamisensa sen hetken nykypäivästä, mutta teemat tulivatkin 70-luvulta. Joissakin myöhemmissä kirjoissaan hän taas sitten kirjoitti ihan sen hetken yhteiskunnan ilmiöistä ja ongelmista. 

Joenpellon kirjoissa on ilmeisesti ihan vuosikymmenestä riippumatta toistuvia teemoja. Sisarusten väliset suhteet, sisarkateus. Äidin ja tyttären välinen suhde. Perinnön menettäminen. Muualta muuttaneen nousukkuus ja pyrkyryys. Ja iso teema: oikeudenmukaisuus ja vääryys. Ja usein taustalla on länsiuusimaalainen maisema ja ihmisluonto. Joenpelto on sanonut: "Jokaisella kirjailijalla on aika ja paikka, missä hän viihtyy". 

Tuula:

Eeva-Liisa Manner aloitti runoilijana jo vuonna 1944 ja julkaisi kaikkiaan 11 runokokoelmaa. Hänelle tyypillistä oli myös, että hän muokkasi jo aiemmin julkaistuja runojaan ja kirjoitti niistä uusia versioita, joita julkaistiinkin. Hänen sanottiin olleen itse itsensä ankarin kriitikko.  

Runokokoelmien lisäksi Manner julkaisi neljä proosateosta, esim. salapoliisiromaaniparodian ja poliittista väkivaltaa kuvaavan yhteiskunnallisen romaanin. Hän julkaisi myös näytelmiä ja kuunnelmia. Lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu esseitä ja kirjallisuuskritiikkejä sekä muita lehtijuttuja. Ja vielä hän teki mittavan työn kääntäjänä. 

Mannerille jotenkin luonteenomaisesti hänen tuotantonsa usein ryhmittyy hänen asuin- ja kesänviettopaikkojensa mukaan. Esim. yhteiskunnallinen romaani (Varokaa voittajat, vuodelta 1972 - siitäkin oin uudistettu laitos vuodelta 1976) sijoittuu latinalaiseen valtioon ja liittyy selvästi Mannerin oleskeluun Espanjassa.  

Marja-Leena Tuurna, jonka kirjoittaman kirjan Mannerista pitäisi ilmestyä vielä tänä vuonna, toteaa radiohaastattelussa, miten monet Mannerin symbolisista kuvallisista runoista ovat luettavissa myös ihan realistisesti. Esim. Tämä matka -kokoelman alussa on runo Talvi, joka alkaa: 

Lehdet leijailevat, tunnit, vuodenajat / huoneesta huoneeseen. / Lumi tuulee, ja aukoissa verhot. 

Ja jatkuu esim. 

Lumi niin kuin matala eläin liikkuu, / nurkkiin pesii. / Jäätyvät harvat ruudut ja silmät. 

Marja-Leena Tuurnan mukaan Mannerin Oriveden asunnossa oli juuri tuollaista.

Eeva-Liisa Mannerin tuotantoon on nykyisin helppo tutustua. Mannerista väitellyt Tuula Hökkä on koonnut yksiin kansiin sekä runot että proosateokset. Tänä vuonna pitäisi ilmestyä vielä näytelmät ja kuunnelmat. Teokset on varustettu laajalla johdannolla ja niistä on luettavissa alkuperäisten rinnalla myös kirjailijan uudistamat versiot.

Eija:

Sitten voitaisiin vähän vetää yhteen, minkälainen kirjailijan asema suomalaisessa kirjallisuushistoriassa lopulta oli.

Joenpeltohan piti itseään vanhan esikoiskirjailijana, hän oli 28-vuotias aloittaessaan. Alkupään melko kirjava tuotanto sai kyllä melko kirjavan vastaanotonkin. Tuli hyvää ja huonoa kritiikkiä. Mutta kyllä Joenpeltoa ymmärrettiin ja arvostettiin pitkään jo ennen Lohja-sarjaa. Hän sai kirjallisuuspalkintoja ja Pro Finlandia -mitalin jo 60-luvulla. Kirjailijana hänellä oli merkittäviä luottamustehtäviä. Hän oli näyttävä julkisuuden henkilö, Kekkosten ystävä, jonka tekemisiä seurattiin. Mutta tahti vain kiihtyi. Parhaina vuosina kun Lohja-sarjaa julkaistiin 70-luvulla, lähes 15 % WSOY:n liikevaihdosta tuli Joenpellon kirjoista. 80-luvulla Joenpelto sai HY:n kunniatohtorin arvonimen. Toiseksi viimeinen kirja, Tuomari Müller, hieno mies (1994), toi Joenpellolle myös pitkään odotetun Finlandia-palkinnon. Hyvin komea, nousujohteinen kirjailijan ura siis. Sikäli odottaisi, että Joenpeltoa luettaisiin enemmänkin nykyään.

Tuula:

Jo mainitun Tämä matka -kokoelman ansioista Eeva-Liisa Manneria pidetään Suomen runouden sodanjälkeisen modernismin uranuurtajana. Modernismihan merkitsi luopumista tiukoista alku- ja loppusoinnuista ja siirtymistä vapaarytmiseen tiheäkuvaiseen runoilmaisuun. 

Tuula Hökkä toteaa kuitenkin, että Mannerin näkeminen vain Tämän matkan kuvallisen modernismin runoilijana ei tee täyttä oikeutta hänen kirjailijantyönsä moninaisuudelle. Voikin kai sanoa, että Manner kokeili, etsi ja leikittelikin kirjallisuuden eri lajeilla. 

Mannerin runoja on usein pidetty vaikeina. Varsinkin lopputuotanto sitä ehkä osittain onkin. Manner oli hyvin lukenut, ja filosofian sekä ilmeisesti psykiatrian, psykologian tuntemus avaisi varmasti lisämahdollisuuksia hänen runojensa tulkinnoille.

Mutta runojahan voi lukea täysin haluamistaan lähtökohdista. Tämänvuotisessa lehtihaastattelussa Eeva-Liisa Manner -seuran jäsenet kehottavatkin mielestäni kivasti altistumaan Mannerin runoudelle. Heidän mukaansa ”—runot eivät ole vaikeita, vaan aivoja avartavia. – Kun Mannerin ajatteluun pääsee kiinni, tekstit livahtavat kehoon ja mieleen –” 

Mannerin arvostuksesta kertoo esim. Marja-Leena Tuurnan muistama erään kirjallisuuden professorin toteamus, että jos jollekin Suomessa, niin Eeva-Liisa Mannerille olisi kuulunut Nobel-palkinto. Luulen kuitenkin, että kaikkein eniten Mannerin merkitys näkyy hänen jälkeensä tulleiden runoilijoiden tuotannossa. Hän on varmasti vaikuttanut moneen.

Eija:

Seuraavaksi voitaisiin vähän pohtia sitä, että miten me itse on koettu nämä lukemamme kirjat. Mitä luettiin, mitä koettiin...

Tunnustan heti, että luin siis vain Joenpellon myöhäistuotantoa. Hänellähän oli 26 kirjan tuotanto, ja minä luin niistä vain Lohja-sarjan ja vuodelta 1989 Ei ryppyä, ei tahraa -kirjan ja vuodelta 1994 Finlandia-palkitun Tuomari Müller, hieno mies -kirjan.

Lohja-sarjahan ulottuu vuodesta 1919 vuoteen 1931. Se kuvaa aikaa, kun talonpoikainen maailma ja arvomaailma joutuu väistymään kaupan ja teollisuuden tieltä. Tässä on keskiössä kauppias Hännisen perhe. Itse kauppias, Oskar Hänninen, on muualta muuttanut nousukas ja pyrkyri. Lohjan tapaisessa kaupungissa. Hänen vaimonsa Salme on perhettä koossa pitävä voima. Perheen tyttäret, Inkeri ja Anja ovat kuin yö ja päivä. Tyttärien miessuhteet tuovat lisää väkeä kirjan henkilögalleriaan. Esimerkiksi Inkerin aviomies Matti Reiman on moderni liikemies, Anjan kohtalot taas kytkeytyvät toisaalta talonpoikaissukuun, toisaalta vainottuun vasemmistoon. Sieltä tulee paljon ihmisiä näiden tyttärien mukana.

Kun aloin lukea Joenpellon kirjoja en toki odottanut mitään Laila Hietaniemen tai Pirjo Tuomisen tyylistä kirjallisuutta. Ehkä odotukset oli lähempänä Väinö Linnaa, johon Joenpeltoa on usein verrattukin. Mutta aina muistetaan mainita, että Joenpelto kertoo enemmän naisten näkökulmasta. Mutta on tässä mielestäni joku isompikin perusero kuin pelkkä naisnäkökulma. Joskus tuntuu, että Linna ja monet muut mieskirjailijat kertovat historian isoista tapahtumista ja kuvittavat niitä ihmiskohtaloilla. Joenpelto mielestäni taas kertoo niistä ihmisistä, jotka koettavat selviytyä siellä historian suurissa kuvioissa. Joenpelto on ihmiskuvaaja siinäkin mielessä, että hänen henkilögalleriansakin on paljon pienempi kuin esimerkiksi Väinö Linnalla. Hän keskittyy enemmän tiettyihin ihmisiin. Mutta autenttisen ajankuvan tekemisen Joenpeltokin hallitsee. Hän on selvästi taustatyönsä tehnyt, tässä Lohja-sarjassakin.

Joenpellosta puhutaan aina vahvojen naisten kuvaajana - itse Joenpeltoa tämä määritelmä kai ainakin ajoittain ärsyttikin. Mielestäni Lohja-sarjassa naisten vahvuus ei oikeastaan näy, ainakaan samassa mielessä kuin esimerkiksi Tuomari Müller-kirjassa. Meeri Müller on kivikova koston hengetär. Salme Hänninen oli sellainen henkilö, että hän antoi sovun vuoksi paljossa periksi miehelleen ja tyttärilleen. Mutta jos ajattelee vahvuutta vähän laajemmin, hänellä on ehkä sellaista nykyaikoina paljon puhuttua resilienssiä. Hän taipui mutta ei taittunut. Salmen salaisuus on se, että hänellä on ystäviä ja sosiaalisia kykyjä. Siinä mielessä hän oli ihan vahva ihminen.

Jos edelleen verrataan lukukokemusta Joenpellosta Linnaan, niin Linna osaa muutamalla lauseella kuvata jonkun ihmisen niin, että on ymmärtävinään, millaisesta ihmisestä on kyse Joenpellolla hahmot ovat ristiriitaisempia ja jäivät minulle vähän arvoitukseksi. Miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Romaanihenkilöt on kuvattukin jotenkin viileästi, on vaikea pitää kenestäkään... Näissä kirjoissa ei oikein ole lämpöä ja huumoria. 

No Lohja-sarjassa se huumori pilkahti ehkä eniten murteen käytössä - Lohjan murre oli kyllä ajoittain aika vaikeaa luettavaa, vaikka murteista kyllä pidänkin.

Haluaisin vielä lukea ja tutustua nuoreen Eeva Joenpeltoon, nyt luin tätä myöhäistuotantoa vain. Esimerkiksi Suvi Ahola pahoitteli kirjassaan, että luki Joenpellon Lohja-sarjaa ja sen jälkeistä tuotantoa silloin kun hän oli nuori. Nyt hän oli sitä mieltä, että otollisin nuoren Joenpellon lukija olisi itsekin nuori - Joenpellon varhaisvaiheen kirjoja kannattaisi lukea nuorena. Sieltä varhaisemmasta tuotannosta minua kiinnostaisivat Joenpellon perheen historiaan kytkeytyvät kirjat: Veljen varjo (vuodelta 1951) ja Johannes vain (vuodelta 1952). Veljen varjossa on teemana sisaruus ja sisarkateus. Siinä nuorempi veli jää vanhemman varjoon, ja ilmeisesti Eevakin koki jäävänsä Erkki-veljensä varjoon. Johannes vain -kirja kertoo Joenpellon isän tarinaa. Ja yksi, mikä kiinnostaisi on koirakuvaus Ralli (vuodelta 1959), joka kuvaa metsästyskoiraa, joka pelkäsi jäniksiä... 

Tuula:

Mannerin kootun proosan esipuheessa Tuula Hökkä toteaa, että lukijalle runoilijan proosa voi antaa ”kehyksen, joka tukee runojen ymmärtämistä”, avaa niitä. Tältä pohjalta lähdin lukemaan Mannerin proosaa. Varokaa voittajat olin lukenut joskus aiemmin. Nyt luin pienoisromaanin Tyttö taivaan laiturilla (vuodelta 1951) ja novellikokoelman Kävelymusiikkia pienille virtahevoille sekä muita harjoituksia (vuodelta 1957). Runoista tulee tällöin kysymykseen lähinnä Tämä matka –kokoelma- Luin siitä ensimmäistä versiota. Sitäkin kokoelmaa Manner on muuttanut myöhemmin.

Tyttö taivaan laiturilla oli tänä päivänä luettuna mielestäni ennen kaikkea riipaiseva kuvaus lapseen kohdistuvasta ymmärtämättömyydestä. Kirja kertoo pienestä Leenasta, joka elää Viipurissa mummonsa kanssa. Äiti on kuollut ja isä jossain muualla. Monet menetykset ovat tehneet mummosta ilottoman ja ankaran uskonnollisen. Leenan maailma on kuitenkin rikas. Hänen mielikuvituksensa pystyy muuttamaan lähes mitkä tahansa arkiset asiat kauniiksi ja ihmeellisiksi. Mutta Leenan täytyy aloittaa koulu, ja pian käy selväksi, että siellä häntä ei ymmärretä vähäisimmässäkään määrin.

Tämä matka -kokoelmassa on pitkä runo Lapsuuden hämärästä, jossa todetaan mm.

Oi neljä ulottuvuutta: seikkailu, vapaus, lento / ja kuvittelun leikki loputon. / Mitään pintaa ei ollut lainkaan, vain syvyys niin kuin kaivo / ja korkeus niin kuin taivas, ja laajuus, ja vielä Yksi / ja se neljäs oli avaruutta 

Runo jatkuu myöhemmin:

Otin luvatta jotakin. / Sain piiskaa keittiössä, / myös suolaveteen kastetulla vitsalla, / siten Isoäiti luuli ratkaisevansa / kaikki ongelmat, nyt ja vasta. Minä en itkenyt. Isoäiti itki. 

Ja edelleen:

elämääni, / joka päivä päivältä muuttui vaikeammaksi / kun avaruus kutistui, arki söi avaruutta, / rakensi sieluuni uusia sokkeloita, / joissa harhailin varpain nokisin. 

Tyttö taivaan laiturilla -kirjasta löytyy jo paljon samoja teemoja kuin Mannerin runoista. Aikakäsitys, jossa aika on ikään kuin tila, kaikki tapahtuu koko ajan. Suru, erilaisuus, ahdistus. Mutta myös valon löytäminen. Vaikka Tyttö taivaan laiturilla on mielestäni hyvin surullinen kirja, Leenalla on myös suuren ilon hetkiä. Ehkä suurimman niistä hän kokee kuulleessaan mielestään aivan ihmeellistä musiikkia. 

Musiikilla on Mannerin tuotannossa hyvin keskeinen merkitys. Lapsuuden hämärästä -runossa musiikkia kuvataan seuraavasti:

Istua portailla ja poimia niitä, / istua musiikin portailla ja poimia pieniä atomeja, / musiikin hiukkasia, ja pujottaa ne helmiksi, / imeä niitä: miten ne ovat täyteläiset, / ja juopua: miten myrkylliset. / Niin omaksuin musiikin pisarat kuin lintu sadeveden / ja näin sateessa, musiikissa kaiken tämän jälkeen, / äänet väreinä, värit säveleinä – 

Leenalle jopa pöytäliina soi. Tyypillistä Manneria sekin, että ihmeet tapahtuvat moniaistisesti ja arkipäiväisten esineiden kautta. 

Jos Tyttö taivaan laiturilla on unen ja toden, ihmeen ja arjen välillä liikkuessaankin kuitenkin juonellisesti etenevä kertomus, Kävelymusiikkia pienille virtahevoille -kokoelman novelleissa hypätään kokonaan fantasian maailmaan, leikkimään ja oivaltamaan outoja asioita. Jo kirjan nimi tuo esiin kaksi Mannerin tuotannossa myöhemminkin keskeistä asiaa. Ensinnäkin kävelyn: Mannerin runoissa liikutaan paljon, kävellen tai erilaisilla kulkuvälineillä. Toiseksi eläimet: Samoin kuin esineet, eläimet ovat portteja toiseen todellisuuteen. 

Mannerin eläinkäsitys tuntuu välillä häkellyttävän nykyaikaiselta. Tämä matka- kokoelman runosarjasta Kambri löytyy mm. seuraava kohta:

Rukoilkaa eläinten tähden, te rukoilevaiset, / jotka armoa kerjäätte, menestystä ja rauhaa, / myös heihin on vuotanut läsnäoleva henki, / myös he ovat sieluja, ehyemmät kuin te, / ja selvät, rohkeat kauniit

Eija:

Viimeiseksi voitaisiin vielä tehdä katsausta siitä, mitä kirjailijasta on kirjoitettu. Nostan esiin pari Eeva Joenpeltoa koskevaa kirjaa.

Ihan uusi kirja, jonka Suvi Ahola on kirjoittanut: Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? WSOY:n kirja vuodelta 2021. Ahola on tehnyt aiemmin samantyyppisen kirjan Minna Canthista. KIrjaan on koottu teemoittain sitaatteja Joenpellon kirjoista, haastatteluista, erilaisista arkistolähteistä jne. Teemoja ovat mm. Naiseksi kasvaminen / Rakkaus, avioliitto, perhe / Vanheneminen. Jokainen luku alkaa aina Aholan esseellä. Ihan mielenkiintoinen kirja.

Eeva Joenpellosta on kirjoitettu vuonna 2015 elämäkerta. Eli Helena Ruuskan Eeva Joenpelto: Elämän kirjailija. WSOY.n kustantama sekin. Tämä oli hyvin monipuolinen elämäkerta, jossa yksityiselämää käsitellään siinä missä kirjallista tuotantoakin. Tämä ei ole mikään kirjallisuushistoriallinen kirja, vaan tosiaan elämäkerta. Luin tämän jo ennen Joenpellon tuotantoon tutustumista ja kirja sai kyllä kiinnostumaan kirjailijasta.

Tuula:

Eeva-Liisa Mannerista ei ole julkaistu elämäkertaa. Marja-Leena Tuurnakin luonnehtii joulukuussa ilmestyvää kirjaansa henkilökuvaksi, ei elämäkerraksi. Mutta hienosti elävän kuvan kirjailijasta on kirjoittanut Helena Sinervo romaanissaan Runoilijan talossa. Kirja sai ilmestymisvuotensa 2004 Finlandia-palkinnon. Ulkoisesti teos sijoittuu Mannerin Espanjan taloon.

Espanjan talo -episodi saa värikkään kuvauksen myös Jarl Hellemannin muistelmateoksessa Lukemisen alkeet ja muita kertomuksia kustantajan elämästä (vuodelta 1996). Eeva Joenpellon aviomies ja Tammen toimitusjohtaja Jarl Hellemann oli siis myös E-L Mannerin kustantaja. Hän muistelee teoksessaan värikkäästi, miten hän vuonna 1971 lensi Espanjaan auttamaan pulassa olevaa, epäkäytännöllistä ja ilmeisen huonosti voivaa Manneria ja toi hänet sieltä lopulta Suomeen.

Nyt esiteltiin siis kaksi samanikäistä, mutta hyvin erilaistaa kirjailijaa ja todettiin ainakin, että molemmat ovat ehdottomasti edelleen lukemisen arvoisia. Ja että heidän teoksensa elävät tässäkin ajassa hyvin. Kiitos kun kuuntelitte! Hyviä lukuhetkiä Joenpellon ja Mannerin seurassa!