Haku

Louna-kirjastojen podcast

Louna-kirjastojen podcastissa vinkataan kirjallisuutta kaikenikäisille. Ensimmäiset jaksot keskittyvät aikuisille ja nuorille suunnattuun kaunokirjallisuuteen, mutta tulevaisuudessa pyrimme myös avaamaan muita kirjastopalveluita sekä kertomaan kirjastoihmisten arjesta ja ajankohtaisista asioista.

Ilmoitamme uusista jaksoista etusivulla, sekä kirjaston Facebookissa ja Instagramissa.

Podcastin jaksot:

Jakso 5: Omatoimikirjasto ja laajennetut aukoloajat

Sopimuksen tehneet asiakkaat voivat käyttää kirjastoa omatoimisesti myös varsinaisen aukioloajan ulkopuolella. Kyselimme kokemuksia muutamalta asiakkaaltamme eli Mirjalta, Raimolta ja Saritalta.

Tekstitys jaksoon 5

Maarit Järveläinen:

Tammelan kirjasto muutti kunnantalon alakertaan saneerattuihin uusiin tiloihin marraskuussa 2019. Samaan aikaan kirjastossa otettiin käyttöön laajennetut aukioloajat eli ns. omatoimikirjasto. Toisin sanoen kirjastossa voi asioida myös asiakaspalveluajan ulkopuolella. Aika pian Tammelan kirjaston avaamisen jälkeen muihin Louna-kirjastoihin alkoi tulla kysymyksiä, milloin niissäkin voisi asioida omatoimisesti. 

Keväällä 2021 oltiinkin tilanteessa, että muut neljä Louna-kirjastoa saattoivat alkaa suunnittelemaan siirtymistä laajennettuihin aukioloaikoihin. Kirjastot olivat nimittäin hakeneet ja niille myönnettiin valtionavustusta omatoimikirjaston välttämättömien ohjelmien ja laitteiden hankintaan. 

Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Forssan kirjastoissa valmistauduttiin ottamaan käyttöön omatoimikirjastot samanlaisin laittein, ohjelmin ja periaattein kuin Tammelan kirjastossa. Suunnittelua tehtiin ja toteutuksen aikatauluista sovittiin kirjastojen yhteisissä kokouksissa. Samanaikaisesti jokaiseen kirjastotilaan tehtiin vaadittavia muutostöitä. Esimerkiksi Forssan kirjastossa jouduttiin rakentamaan uutta väliseinää, muuttamaan tai poistamaan vanhoja kalusteita ja tekemään paljon erilaisia sähkötöitä. Forssan kirjaston omatoimialueelle hankittiin myös joitain uusia kirjastoaineistojen säilytyskalusteita. 

Kun tilamuutokset oli tehty, päästiin asentamaan varsinaisia omatoimikirjaston laitteita ja ohjelmia. Kirjastojen ulkopuolelta löytyy ns. kirjautumisyksikkö ja sisääntulossa on portit. Forssan kirjastoon asennettiin kaksi uutta automaattia palautuslaatikkoineen sekä varatun aineiston itsepalvelunoutoon liittyvä uusi hylly. Muut omatoimen osat sijaitsevatkin sitten henkilökunnan tiloissa. 

Laajennetut aukioloajat eli omatoimikirjastot otettiin käyttöön em. neljässä kirjastossa yhtäaikaisesti 21.3.2022. Näin ollen jokaista Louna-kirjastoa voidaan käyttää joka päivä klo 7-21.

Kirjastohenkilökunnan näkökulmasta muutostyöt ja siirtymävaihe meni mukavasti, paljon sujuvammin kuin me etukäteen oltiin ajateltu, mutta nyt me haastattelimme kolmea kirjaston käyttäjää ja kysyimme, mitä he ajattelevat omatoimikirjastosta. 

Forssan kirjaston Timo Myllymäki haastatteli kolmea kirjaston käyttäjää ja kuulemme, mitä he ajattelevat omatoimikirjastosta. 

Haastattelut: 

Mirjan haastattelu:

T: Noniin tervetuloa Mirja!

M: Kiitos. Kiva tulla tänne tuttuun kirjastoon. 

T: Mennään suoraan kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön? 

M: No mä ensin vähän ajattelin sitä, että se on tosi hyvä juttu, mutta siitä omatoimikirjasto -ajatuksesta tuli mieleen, että mitenkähän kaikki paikat siellä pysyvät kunnossa. Kyllä mulle annettiin hyvät selvitykset siitä, että on kamerat ja semmoiset turvatoimenpiteetkin sitten olemassa. 

T: Oliko omatoimikirjasto sinulle ennestään tuttu. esim. jostain toisesta kirjastosta? 

M: Ei ollut. Olen ehkä joskus lukenut jostain, mutta en ole ennen käyttänyt. 

T: Sivuttiinkin tätä aihetta hieman aiemmin, että heräsikö sinussa pelkoa, että omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia? 

M: No ei sinänsä, mutta mulla tuli tämä turvallisuuskysymys. Sitten tietysti nää omatoimilainauspalveluista ihan normaali aukioloaikana tuli ajatus, että pitääkö kaikki palvelut olla automatisoituja ja tämmöisiä digipalveluja. Ajattelin myös työpaikkoja. Mutta hyvinhän se on sujunut ja henkilökunta on ollut tosi auttavainen varsinkin alussa, kun ei tiennyt, miten tämä toimii. Mutta hyvin on toiminut. 

T: Kun tulit tänne, niin nähtävästi olet sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä tehnyt. Ja kuinka paljon olet tähän mennessä käyttänyt tätä omatoimikirjastoa? 

M: No periaatteessa yhden kerran. Ja sopimus tehtiin noin kuukausi sitten kun siitä tuli keskustelua, että kesällä varsinkin mulle olisi sille käyttöä. 

T: Millainen oli tämä käyttökokemus? Minkälaisia positiivisia tai negatiivisia huomioita? 

M: Se oli ihan hyvä. Kun tein tämän omatoimikirjastosopimuksen, niin täältä henkilökunta tuli näyttämään, miten miten kirjastokortti sinne tämmöiseen laitteeseen laitetaan tossa oven ulkopuolella ja sikäli sitten tunnuksen avulla ovi aukeaa ihan kätevästi. 

T: Mitä mieltä olet yleisesti lisääntyneestä itsepalvelusta kirjastoissa? Tämä on aika laajeneva trendi, että omatoimikirjasto tulee käyttöön. Minkälaisia ajatuksia tästä? 

M: Varmaan käyttäjien kannalta se on hirveen hyvä. Ihmisten työajat ovat niin erilaisia ja kirjastopalveluja voi käyttää itselleen sopivina aikoina. Kunhan vaan työpaikat säilyisi ihmisillä, että kirjastot eivät tyhjenisi henkilökunnasta. Koska se on kirjaston henki, että siellä on ihmisiä. Täällä Forssassakin, kun olen käyttänyt monta kymmentä vuotta kirjastoa, niin on edelleen tuttuja työntekijöitä ja tietenkin tulee uusiakin työntekijöitä. Enemmänkin tulee henkilökunnan rooli sellaiseksi auttajaksi ja neuvoja sitten tässä systeemissä. 

T: Onko sulle tullut mieleen erityisiä kehitysehdotuksia omatoimikirjastoon liittyen? 

M: No eipä juuri ole, kun sen verran vähän olen vielä käyttänyt. En osaa vielä siihen sanoa. En esimerkiksi ole vielä omatoimikirjaston kautta kirjavarausta. Siihen on jokaisella sellainen henkilökohtainen numerokoodi, joka hyllystä sitten löytyy, kun sitä kirjaa hakee. Varmasti sekin toimii ihan hienosti. 

T: Kyllä niitä kehityskohteita varmasti tulee sitten kun enemmän käyttää. Tai ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä ovat huonosti. 

M: Niin mä uskon kans, että käyttäjiltä tulee myös niitä viestejä ja henkilökunta alkaa huomamaan, että mikä toimii ja mikä ei. 

T: Tässä oli kaikki kysymykset. Kiitoksia Mirja haastattelusta.

M: Kiitoksia ja hyvää kesää. 

T: Kiitos!

Raimon haastattelu: 

T: Terve Raimo! Mennään suoraa näihin kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön?

R: No ihan ensimmäinen oli se, että “ahaa” ja että se ei varmaan ole kauaa käytössä, kun nuorisojoukko pääsee sisälle viettämään aikaansa ja siellä aina tyhmyys tiivistyy ja joku pudottaa kaikki kirjat lattialle, niin seuraavana päivänä on vähän töitä. 

T: Että tämmöisiä pelkoja on, että tällaista voisi sattua? 

R: Kyllä, mutta se johtu siitä, että en tuntenut tätä järjestelmää millään lailla. Minulle jäi vain mieleen se, että kirjastoon pääsee omina aikoina. 

T: Onko tämä omatoimikirjasto sinulle entuudestaan tuttu jostain toisesta kirjastosta? 

R: Ei ole. Melkein kaikki kirjani olen kantanut Forssan kirjastosta. 

T: Tässä hieman sivuttiinkin sitä aihetta, että heräsikö sinussa pelkoa, että omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia. 

R: No siihen saakka, kun minulle varmistettiin, että kuinka tänne pääsee. Ei sen jälkeen ollut sellaista tunnetta. 

T: Olet siis tehnyt tämän sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä?

R: Kyllä ja sanotaanko puolen tusinaa lainoistani olen omatoimisesti hoitanut. Eli kotikoneeltani katson, onko kirja hyllyssä vai onko se naapurikirjastossa. Mutta minä ne varaan aina. Se on sellainen laiskan käytäntö, että minä teen varaukset ja sitten käyn hakemassa useamman kirjan. Minun kirjastokortillenikin on vaimoni lainat pantu. 

T: Eli olet käyttänyt tähän mennessä tätä omatoimikirjastoa jo useamman kerran? 

R: Joo. 

T: Minkälaisia positiivisia/negatiivisia käyttökokemuksia on tullut tähän mennessä? 

R: Positiivista on se, että varatut kirjat on siitä helppo löytää ja laitteisto on toiminut moitteettomasti, ulko-oven aukaisua lukuun ottamatta. 

T: Tämä on yleistyvä trendi, että kirjastoissa itsepalvelu lisääntyy. Mitä mieltä olet tällaisesta suunnasta? 

R: Ei minulla ainakaan ole valittamista. Tämä on lainaajalle tosi helppo tapa: hakea valmiista pöydästä varaamansa kirjat ja rekisteröi itselleen ne lainatuksi ja sillä selvä. Tärkein asia mun kohdalla on se, että kun käyn aamulenkillä ja kun sattuu tänne kohdalle, niin voin poiketa tuomaan tai hakemaan kirjoja. Ettei tarvitse kelloa vilkuilla. 

T: Tähän viimeiseksi kysymykseksi, että onko sinulla mielessä jotain kehitysehdotuksia tähän omatoimikirjastoon liittyen? 

R: Eipä oikein ole, kun mä olen niin suppea kirjaston käyttäjä. Eli en ole käyttänyt kirjasto muuhun kuin kirjojen lainaamiseen. Tämä juttu toimii oikein hyvin, eikä ole tullut mieleen mitään, mikä voisi olla paremmin. Tietenkin sitten, kun kirjat tuodaan suoraan postiluukusta kotiin, niin se olisi huomattava parannus! Mä kun käyn lenkillä muutenkin niin poikkean kyllä mielelläni tänne. 

T: Tässä oli nämä kysymykset. Minä kiitän haastattelusta. 

R: Kiitos, kiitos. Hyvä systeemi on. 

T: Mukava kuulla. Mutta joo, kiitoksia!

Saritan haastattelu: 

T: Terve Sarita!

S: Heippa. 

T: Mennään suoraan kysymyksiin. Mitä ajatuksia heräsi, kun kuulit kirjaston laajennetusta aukioloajasta ja mahdollisuudesta omatoimiseen kirjaston käyttöön?

S: Oikein innostuneita ajatuksia heräsi. Itselläni on kiireistä arkea, johon sisältyy paljon töitä ja lapsiperhe. Se tuo paljon liikkumavapautta ja mahdollistaa minun lukuharrastuksen jatkumisen. 

T: Oliko tämä omatoimikirjasto sinulle entuudestaan tuttu jostain toisesta kirjastosta?

S: Ei ollut tuttu. Tämä on siis ihan ensikosketus tähän omatoimikirjastoon täällä Forssassa. 

T: Heräsikö sinussa jotain pelkoa, että tämä omatoiminen kirjaston käyttö toisi mukanaan jotain ongelmia? 

S: Aluksi joo. Mä mietin sitä, että miten se valvonta menee. Esimerkiksi siten, ettei tule mitään ilkivaltaa tai jos joku alkaa täällä viettämään aikaa, ettei ole ihan oikealla asialla, niin sellainen putkahti mieleen, mutta en ole törmännyt tällaiseen, niin ei varmaan ole ollut ongelmana. 

T: Olet siis tehnyt tämän sopimuksen omatoimikirjaston käytöstä? 

S: Juu. Tein sen aikalailla heti silloin, kun se oli mahdollista. Odotin silloin tosi kovasti, että se tulee käyttöön. 

T: Kuinka monta kertaa olet käyttänyt tähän asti omatoimikirjastoa? 

S: Reippaasti yli kymmenen tai jopa kaksikymmentä kertaa. Tulee ihan pari-kolme kertaa viikossa käytettyä. 

T: Minkälaisia käyttökokemuksia sinulla tähän asti on tullut? Jotain positiivisia/negatiivisia huomioita? 

S: Oikein positiivisia kokemuksia. Laitteet ovat toimineet todella hyvin ja sain alkuun todella kattavan tällaisen käyttöopastuksen, eli olen onnistunut käyttämään näitä laitteita ja kaikki on toiminut moitteetta. Täällä on tosi rauhallista silloin, kun täällä ei ole paljon porukkaa omatoimiaikana. Et oikein positiiviset kokemukset. Mitään negatiivista en ole vielä löytänyt. 

T: Mitä mieltä olet lisääntyvästä itsepalvelusta kirjastoissa? Tämä on aika yleistyvä trendi kumminkin. 

S: Tietyllä tavalla se on ihan hyvä, mutta sitten taas toisaalta meillä on täällä hyvä palvelu ollut aina, että siinä nousee sellainen ajatus, että toivottavasti henkilökohtainen palvelu ei lopu kokonaan. Tavallaan tykkään paljon, mutta yritän mahdollisuuksien mukaan aina hyödyntää ihan asiakaspalvelua. 

T: Onko sinulla mielessä jotain kehitysehdotusta tähän omatoimikirjastoon liittyen? 

S: Ei tuu mitään kehitysehdotusta omatoimikirjastoon liittyen. Kaikki on minusta toiminut niin hyvin. Toki sitten yleisellä tasolla, että lapset tutustuisivat kirjastotoimintaan paremmin. Meidän lapsille se on jo arkipäivää, mutta kaikille se ei ole. Kirjastoautot on jees juttu, että ne kiertää kouluilla. Mutta jotain lapsille toivoisin. 

T: Tässä oli kaikki kysymykset. Minä kiitän sinua ja oikein hyvää kesää!

S: Kiitos samoin! Oikein lämmintä ja aurinkoista kesää! 

T: Kiitoksia. 

Lopuksi: 

Kirjastojen asiakaspalveluajat säilyvät edelleen, vaikka vaihtelevat kirjastoittain. Asiakaspalveluajat voi tarkistaa Louna-kirjastojen nettisivuilta (louna.finna.fi). Sieltä voi lukea tarkemmin myös yhteisistä omatoimikirjaston käyttösäännöistä. 

Kiitokset kaikille haastatelluille ja hyvää kesää!

Jakso 4: Mitä kuuluu seutukirjastolle?

Mitä kuuluu seutukirjastolle? Keskustelemassa Forssan kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen, Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen ja hanketyöntekijä Noora Oluikpe.

Tekstitys jaksoon 4

Noora:

Tervetuloa kuuntelemaan Louna-kirjastojen podcastia. Tänään me keskustellaan siitä, mitä kuuluu seutukirjastolle. Tätä on meiltä kysytty ja aihe kiinnostanee ainakin asiakkaita, mutta myös Louna-kirjastojen henkilökuntaa ja päättäjiä. Meillä on mukana Forssan kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen ja Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen ja mä oon kirjastonhoitaja Noora Oluikpe ja toimin hanketyöntekijänä Kirjastopalveluita seudullisesti -hankkeessa. Siinä me selvitettiin Louna-kirjastoyhteistyön tiivistämistä.

Yksi yhteistyön tiivistämisen kärkiajatuksista oli seudun viiden kunnan kirjastojen hallinnon tiivistäminen seutukirjastoksi. Tällainen rakenteellinen ja hallinnollinen muutos vaatii perusteellista selvittämistä ja valtion hankeavustuksella meidän oli mahdollista paneutua tähän työhön. Tää meidän hanke alkoi huhtikuussa 2020 ja nyt me ollaan tulossa päätökseen tän kesän aikana. Soili, Tammelan kunta hallinnoi yhteistä hanketta. Millainen hanke tää on ollut?

Soili:

Joo, hankehan on ollut tosi kiinnostava. Se on lisännyt meidän ymmärrystä ihan tästä kirjastotyöstä ja toisistamme kirjastoina ja toisaalta sitten tätä kunnallista päätöksentekoakin on opittu ymmärtämään paremmin, kun se on tässä ollut olennainen osa tätä hanketta. Mutta kaiken kaikkiaan me ollaan sitten tässä tosiaan kovasti mietitty, että miten nää palvelut voitaisiin järjestää paremmin. Kustannustehokkaammin ja niin, että ainakaan palvelut ei heikkenisi.

Tää hallinnollinen yhdistäminen on siinä sitten ollut se meidän ratkaisuajatus. Ja koko ajan kuitenkin on ollut selvää, että nää kirjastot säilyy jokaisessa kunnassa. Eli meillähän on joka kunnassa oma kirjasto ja kirjasto on ilman muuta lähipalvelu, että missään tapauksessa ei oo ajateltu, että tää johtaisi siihen, että kirjastot vähenisi tältä seudulta.

Mutta sitten osana tätä hankettahan on ollut tää kirjastoauto. Eli Tammelassa ja Forssassahan on tällaiset vanhenevat kirjastoauton ja sitten hankkeessa ajateltiin, että yhteistyön muoto voisi olla se, että nää kaksi kirjastoautoa, kun poistuvat käytöstä niin hankitaankin tilalle yksi yhteinen kirjastoauto, joka sitten palvelee kahdessa vuorossa ja täähän on nyt totetumassa eli kirjastoautohan alkaa olla aika valmis.

Noora:

Joo. No, Louna-kirjastot on tehneet yhteistyötä jo yli 35 vuoden ajan ja välillä meiltä kysytäänkin, että mitä se seutukirjasto sitten muuttaisi tässä yhteydessä. Että Louna-kirjastojen kirjastokortti ja verkkokirjasto on jo yhteisiä, minkä lisäksi aineistoja voi varata, lainata ja palauttaa ilman erillisiä kuljetus- ja varausmaksuja. Maarit, kertoisitko sä vaikka lyhyesti, että mitä seutukirjasto itseasiassa tarkoittaa ja millaisista muutoksista siinä olisi kyse.

Maarit:

No, jos mä ensin vastaan tähän sun varsinaiseen kysymykseen tai mitä asiakkaat ovat kysyneet, että mitä se sieltä asiakkaan näkökulmasta muuttaisi. Niin, jos onnistuttaisiin hankkeessa hyvin, niin se ei siellä asiakkaan näkökulmassa tarkoittaisi minkään muuttumista. Eli ihan normaalit palveluun liittyvät toiminnat ja asiat, jotka asiakas on tottunut Louna-kirjastoissa tekemään, niin hän saisi ne ihan samalla lailla jatkossakin.

Mutta sitten sisällöllisesti jos me pystyttäisiin hallintoa keventäämään viiden kunnan erillisistä hallinnoista yhden palvelua tuottavan kunnan hallintoon, niin sehän tarkoittaisi, että meidän henkilökunnan työajan käyttö muuttuisi. Eli sieltä olisi mahdollisuus saada lisää henkilökuntaa sinne asiakaspalvelutyöhön. Eli se poikisi suoraan asiakkaan hyväksi.

Mitäs muuta se voisi tarkoittaa asiakkaan näkökulmasta? Ehkä myös sitä, että joitain sellaisia sisältöjä me voitaisiin lainmukaisien tehtävien kautta tuottaa ja tehdä kaikissa kunnissa jonkin verran, mitä nyt on pystytty tekemään ehkä vain osassa näitä kirjastoja ihan sen takia, että kirjastokohtaisesti henkilökunnan määrä on vaihdellut, eikä kerta kaikkiaan työaika riitä ihan kaiken tekemiseen ihan jokaisessa kirjastossa, mutta tätä kautta voitaisiin ehkä siihenkin saada pientä helpotusta.

No sitten se jälkimmäinen osa tästä, mitä Noora kysyit, että mitä se seutukirjasto tarkoittaa, niin ehkä ihan helpointa olisi sanoa niin, että lähipalvelun johtaminen, hallinnointi ja kehittäminen tapahtuisi yhden valitun kunnan toimesta niin, että henkilökunta on sen yhden kunnan palveluksessa, tuottaa niitä palveluita yhteisesti sovituilla tavoilla ja tasapuolisesti, yhdenvertaisesti kaikissa näissä viiden kunnan kirjastopalvelupisteissä, mutta sitä varsinaista hallintotyötä varten näin ollen tarvittaisiin vain yksi kirjastoa johtava työntekijä, jolloin jos jatkettaisiin niin kuin on ajateltu, samalla henkilökunnalla, mitä Louna-kirjastoissa on nytkin, niin sieltä tulee merkittävää työajan siirtoa nimenomaan tänne asiakaspalvelun tuottamiseen. Että tää on se ehkä lyhyesti, miten mä näen tän asian.

Noora:

Eli ajatuksena siis sellainen, että nyt meillä jokaisessa kunnassa johdetaan sitä omaa kirjastoa, niin seutukirjastossa olisi sitten vain yksi johtaja ja tän koko seudun kirjastojen henkilökunta toimisi yhden organisaation alla ja pääsisi yhdessä suunnittelemaan sitä kirjastopalvelua koko seudulle. Itsekin kun olen tätä selvitystyötä tehnyt niin siitä näkökulmasta oon tätä ajatellut, että siinä päästäisin tosi kivasti sitten suunnittelemaan sitä työtä silleen, että yhdessä suunnittelemalla voitaisiin lähteä vähentämään sellaista alueellista eriytymistä, mikä on nyt valtakunnallinenkin kehityssuunta, että palvelut herkästi eriytyy ja me ollaan havaittu tässä selvitystyön yhteydessä, että sellaista on tässä meidänkin seutukunnalla tapahtunut ja se on aika ei-toivottava kehityskulku. Niin itse ainakin ajattelen, että seutukirjasto olisi voinut olla vastaus tähän, että me saataisiin tasapainotettua näitä seudullisia eroja. Minkälaisia ajatuksia teille siitä herää?

Maarit:

No, mä ajattelisin näin, että seutukirjasto terminä kuitenkin on sellainen, että ihan kuntalakiin liittyen, niin se palvelu edelleen on jokaisen kunnan vastuulla ja sillä lailla jokaisen kunnan näkökulmaa niitten palveluiden kehittämisessä tultaisiin seutukirjastotapauksessakin jatkamaan. Ja siihen, miten se sitten se yksi yksikkö järjestettäisiin, jonka nimi olisi seutukirjasto, niin siihenhän ajateltiin sellaista hallinnollista mallia, että se kunta joka vetäisi sitä palvelun järjestämistä, niin sitä kutsutaan vastuukunnaksi ja sitä kautta siihen kehittämisen tueksi jokaisen kunnan näistä viidestä kunnasta jokaisen edustaja on mukana johtoryhmässä tuomassa oman kunnan viestiä niin, että voidaan varmistua siitä, että palvelut vastaavat myös kuntalaisten tarpeisiin. Toki kirjastotoimessa aina kuullaan kuntalaisia muutenkin ja ajatellaan nimenomaan sieltä asiakaspalvelun näkökulmasta, mutta että myös hallinnollinen ratkaisu tukisi sitä kehitystä entistä vakaammin.

Noora:

No, vuosi sitten tähän suunnilleen samaan aikaan, keväällä 2021 siinä me käytiin ihan kuntavaalien alla seitsemän viikon mittaiset seutukirjastoneuvottelut Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän edustajien kanssa. Ja tässä neuvottelupöydässä oli kuntien nimeämiä jäseniä kirjastoista, kuntien hallinnosta ja sitten oli poliittisia päättäjiäkin mukana. Ja seutukirjastoneuvotteluissa työstettiin seutukirjaston sopimusluonnosta eli käytännössä keskusteltiin seutukirjastoon liittyvistä talous- ja henkilöstöasioista ja tietenkin pohdittiin seutukirjaston vaikutuksia asiakkaiden saamaan palveluun.

Me oltiin itseasiassa kaikki siinä neuvottelupöydässä mukana, kukin omassa roolissa, minä siellä ehkä enemmän kirjurina ja joitain selvitystyön asioita esittelemässä, mutta te olitte siellä myös kirjastojenne edustajina ja myöskin näinä vastuukuntaehdokkaiden edustajina siellä tavallaan, kun Tammela ja Forssa on meillä ollut vaihtoehtoina tän seutukirjaston vastuukunnaksi, niin millainen kokemus tää neuvottelupöytä teidän mielestä oli ja mitä siitä mahtoi jäädä käteen? Vielä näin vuoden päästäkin niin tätä varmaankin pohditaan.

Soili:

Joo, neuvotteluista jäi ihan mukava kokemus. Että nehän oli tosiaan aika pitkät, että se seitsemän kertaa kun siinä kokoonnuttiin niin ehdittiin jo aika paljon asioita käsitellä ja siellä oli tosiaan henkilöstön asema ja talous ja nää ICT:t, jotka osoittautui myös aika mutkikkaiksi, että niitä kaikkia käsiteltiin ja pohjustettiinkin sitten erilaisissa ryhmissä etukäteen ja tosiaan mulle jäi semmoinen kokemus niistä, että ne oli aika perusteelliset ne neuvottelut ja saatiin käytyä läpi kyllä kaikki se, mitä oltiin suunniteltukin ja asiat saatiin selvitettyä, vaikka sitten lopputulos olikin se, että ei seutukirjastoa nyt tällä kertaa perustettu vaan täähän sitten siirrettiin seuraaville valtuustoille, koska vaalithan osui siihen samaan aikaan juuri kun, heti siihen, kun neuvottelut saatiin päätökseen niin sitten tuli vaalit ja päädyttiin tähän, että näillä eväillä ei pystytty seutukirjastoa vielä perustamaan tai päättämään, että se perustettaisiin.

Maarit:

Mulle jäi hyvin samanlainen kokemus siitä neuvotteluprosessista tai neuvottelujen läpiviennistä, mikä Soilillakin oli, että kaikki näkökulmat ja kaikki tiedot ja tiedon muruset oli kerätty etukäteen ja ne esiteltiin sitten sopimusneuvottelupöydässä. Ja haluaisin erityisesti tässä kyllä nyt sanoa, että meillä oli myös äärimmäisen hyvä puheenjohtaja siinä neuvottelussa. Että hän pystyi pitämään koko ajan myös ne neuvottelut hyvin tiiviinä ja asiassa pysyvinä, koska meillä oli hirveän lyhyt aika käydä ne isot isot asia- ja tietomäärät lävitse koko neuvotteluprosessissa. Mutta hyvin hyvin hyvähenkiset ja mulle jäi hyvin miellyttävä kokemus.

Mutta sitten tietysti siihen liittyen, että se päätöksenteko siirrettiin vaalien yli, niin koen sen aika isona asiana sillä lailla, että jos nyt asiakkaiden saamia kirjastopalveluita miettii, niin me jäätiin jollain tavalla vähän tyhjän päälle ja kovasti sit mietittiin sitä, että mikä on se tapa, millä palvelut voitaisiin asiakkaiden näkökulmasta kuitenkin säilyttää, koska meillä ei ollut tiedossa sitten minkäänlaista valmista aikataulua, että miten se asia vietäisiin hallinnolliseen päätökseen, onpa se päätöksen sisältö mikä hyvänsä.

Ja siinä kohtaa sitten astui kuvaan se, että tehtiin ihan erillinen sopimus Louna-kirjastojen kesken siitä, että tiettyjä keskeisiä asioita, joita siellä palveluiden taustalla oli ja joita 35 vuotta oli yhteiseen hyvään rakennettu, että sitä saataisiin jatkettua ja ratkaisuksi siihen tuli, että solmittiin sitten viiden kunnan kesken palveluiden ostoon liittyvä sopimus. Että Forssan kautta tuotetaan tai tehdään niitä samoja asioita nyt sopimuskauden ajan kuin oli tehty aiemminkin, jotta tilanne ei pääsisi asiakkaiden näkökulmasta palvelut romahtamaan.

Ja se on nyt se, missä me tällä hetkellä ollaan ja tavallaan seuraavaksi olisi ajatus, että se päätöksenteko laitettaisiin jollain aikataululla, joka tässä ehkä sitten jatkossa päätetään niin, tavallaan käyntiin ja aloitettaisiin ja siinä kohtaa sitten tehtäisiin jokaisen kunnan näkökulmasta ennakkovaikutusten arviointia sillä lailla, että ne kaikki tiedot ja näkemykset ja ne selvityksen sisällöt, jotka me on tehty hakkeessa niin voidaan arvioida siten, että mitä se tarkoittaa kunkin kunnan kirjastopalveluiden näkökulmasta. Mitä siellä on hyvää, mitä siellä on riskejä, joten siihen pohjautuen voitaisiin sitten viedä se päätöksenteko ihan loppuun asti.

Noora:

Joo, eli tällaiseen arviointiinhan varmaan liittyy tosiaan eri tilanteiden vertailu sillä tavalla, että pohditaan niitä lyhyen tähtäimen ja pitemmän tähtäimen vaikutuksia eri vaihtoehtojen osalta. Eli meidän tapauksessahan, mitä ollaan jo arvioitu, mutta ei tän varsinaisen EVA:n kautta vaan ihan ohjausryhmän asettamista tavoitteista lähtien niin just tavallaan tämän seudun kirjastopalveluiden tilaa sellaisessa tapauksessa, että meillä ei ole seutukirjastoa ja sitten sellaisessa tapauksessa, että meillä olisi seutukirjasto, jossa on Tammela vastuukuntana tai sitten sellaisessa tapauksessa, jossa meillä on seutukirjasto Forssa vastuukuntana ja tosiaan tällä samalla hallintomallilla sitten jommassakummassa kunnassa. Ja tää oli kyllä sellainen ainakin omasta mielestä aika antoisa tapa tarkastella, että sieltä kuitenkin jonkinlaisia vastauksia sitten tuli. Meillähän ohjausryhmä tosiaan asetti nämä näkökulmat: talousnäkökulma, asiakasnäkökulma ja sit sellainen toiminnallisuuden näkökulma. Sellaisia vaikutuksia me arvioitiin tavallaan ja kuntakohtaisesti ja ne toki joka kunnan näkökulmasta ne oli vähän erilaisia. Se tuli siinä neuvottelupöydässä aika selvästikin ja ehkä ensimmäistä kertaakin esille ihan sillai näkyväksi sitten siinä kaikille, että eri kuntien näkemykset voi olla tosiaan erilaisia ja tän seutukirjaston vaikutukset siihen kunkin kunnan omaan organisaatioon niin voi olla erilaisia.

Maarit:

Se lähtökohta oli, että nykyisellä henkilökuntamäärällä esimerkiksi jatketaan ja taloudellisten vaikutusten arviointia tehtiin siitä näkökulmasta, että suunnilleen nykyinen kustannustaso, jos mahdollista, pyrittäisiin säilyttämään. Eli kustannustehokkuutta tavoiteltiin nimenomaan sillä, että hallintoa kevennettäisiin.

Se on myös jonkinlaista kestävän kehityksen ja ekologista näkökulmaa, että jos meillä on kirjastoauto ja niitä on vain yksi, yksi on ylläpidettävänä ja yhtä kuitenkin käytetään niin tehokkaasti niin, että se kustannusvaikutuskin vähenee ja on vain yksi paikka, jossa se pysäköidään tai niinkun säilötään ja niin edelleen. Mut että monelta kantilta pitää katsella ja se on mielenkiintoinen prosessi sitten, kun päätöksentekoon jossain vaiheessa päästään, että miltä kaikilta kannoilta vielä, joita me ei osata ajatellakaan niin, tätä asiaa voidaan arvioida.

Noora:

Mä ainakin jotenkin odotan sellaista vielä kertaalleen ehkä keskustelua päättäjien kanssa. Mehän järjestettiin neljä valtuustoinfoa, eikö vaan, ja näissä jonkun verran kysymyksiä meille esitettiin, mutta toki melko vähän, että oli enemmän sellaista tiedottamista. Mutta ehkä olisi kiva, että se olisi keskustelevampaa sitten, kun tää asia päätöksentekoon menee ja päästäisiin tosiaan näitä esittelemään. Toki nää meidän valtuustoinfojen tallenteet on yhä katsottavissa ja se on yhä ajankohtaista materiaalia niin siltä pohjalta, jos heräis keskustelua ja näitä eri näkökulmia tosiaan päästään tarkastelemaan niin ainakin näin nyt sen meidän selvitystyön perusteella se näytti aika selvältä, että mitä pitemmällä aikajänteellä näitä vaikutuksia takastellaan niin sitä selkeämmin se seutukirjasto on kyllä asiakkaiden saaman palvelun kannalta siis se takaa paremmin laadukkaan palvelun säilymisen, koska me pystytään sen avulla ennakoimaan muutamia tällaisia alaan kohdistuvia muutoksia.

Kirjastoalalla, ehkä niin kuin kuntapuolella yleensäkin on jonkin verran työvoimapulaa. Koulutetun henkilökunnan rekrytointi on tällä hetkellä aika vaikeeta, niin ajateltiin kuitenkin, että tän seutukirjaston myötä pystytään rakentamaan mielekkäitä toimenkuvia ja myöskin sitten se johtajuuskysymys, niin vaikka se on yhä vaikea ja vastuullinen tehtävä toki seutukirjaston johtaminen, että on vaativa asiantuntijatyö, mutta se on kuitenkin innostava ja sellainen työnkuvaltaan selkeämpi kuin mitä on vaikka sitten monen eri palvelualueen johtaminen yhtä aikaa tai yhdistelmävirat on hyvin ajankäytöllisesti vaativa ratkaisu kunnissa niin sellaisiin asioihin pohdittiin, että tämä kirjastoammatillinen kirjaston kehittäminen sitten kuitenkin seutukirjastossa on vahvuus ja se henkilöstön osaamisen jakaminen ja kohdentaminen sitten erilaisiin kirjastotehtäviin, jotka on kuitenkin tässä viime vuosinakin jatkuvasti lisääntyneet ja ovat myös vaativuustasoltaan aika suuria, jos puhutaan nyt vaikka tästä demokratian edistämisestä ja vuoropuhelusta ja kaikesta kirjastossa, ja sitten ihan tietenkin lukemisen edistämiseen liittyvät tehtävät niin nää oli sellaisia, mistä me keskusteltiin kyllä, että seutukirjastossa yhteistyöllä varmaankin oltais tehokkaampia ja laadukkaampia ja ehkä vähän odotettiinkin sitä, että päästäisiin tällaista tiiviimpää yhteistyötä henkilöstön näkökulmasta tekemään.

Että huolenahan sitten tavallaan tässä, jos seutukirjasto jää toteutumatta niin, tän selvitystyön pohjalta on se, että joudutaan heikentämään kirjastopalveluiden laatua kunnissa, koska henkilöstön määrä ei riitä nykyisten palveluiden ylläpitämiseen ja toki meillä oli sitten sekin tilanne, että siinä kohtaa kun sopimuksia ei ollut ollenkaan niin ei pystytä sitten toteuttamaan myöskään näitä aineistojen ristiinlainaamista kuntien välillä ja muuta, että siinä on ollut sellaisia uhkakuvia, että ne palvelut joita meillä jo on hyvin saatavilla ja asiakkaat näistä pitää niin jouduttais keskustelemaan tän tavallaan palvelutason laskemisesta. Että sellainen huoli mun mielestä selkeästi siitä selvitystyöstä kyllä nousi sitten siltä pohjalta, että tällainen hallinnon tiivistäminen jäisi tekemättä.

Soili:

Joo, tästä kyllä tosiaan tuli mieleen se, että kunnissa pitäisi varmasti nyt näitä kirjastoasioita miettiä sitten, että miten me kussakin kunnassa saadaan näitä palveluita eteenpäin. Että kyllä meillä Tammelassakin on mietitty ihan, että miten, kun seutukirjasto ei toteudu, pärjätäänkö me nykyisellä henkilökunnalla ja miten me saadaan kouluyhteistyö toimimaan ja näin, että nää on ihan tosiaan ajankohtaisia asioita miettiä tässä kohtaa. Se on tietysti nyt kuntakohtaista tällä kertaa, koska ei toteutunut se, että me ois toimenkuvia voitu ikään kuin yli kuntarajojen tässä miettiä.

Mutta hankkeen näkökulmasta tää on nyt sitten päättymässä tää selvitys, elokuun loppuun kestää vielä tää Kirjastopalveluita seudullisesti -hanke ja sitten raportoidaan, mitä on saatu aikaa, on saatu paljon aikaan ja se että saadaanko me siihen mennessä sitten päätökset kunnista, niin se jää nähtäväksi, mutta mä kyllä koen, että me ollaan saatu paljon tietoa ja kaikki se selvitystyö, mitä me on tehty niin sehän on meillä nyt sitten takataskussa käytettävissä, että sitten jos tää jatkuu jossain vaiheessa ja mitä päätöksissä nyt sitten päätetäänkään, niin sen mukaan sitten meillä on ainakin materiaalia paljon käytettävissä.

Se kirjastoautohan meillä on se osa mikä tästä on toteutunut tässä ihan suunnitelman mukaisesti tässä hankkeessa, että vaikka seutukirjasto nyt ei ainakaan tähän mennessä ole toteutunut niin kirjastoautohan nyt sitten tosiaan on tulossa. Ja kesäkuun aikana me sitten täytetään se auto, se on siis niin valmis. Mutta toki tää kevät ajetaan vielä näillä vanhoilla autoilla ja sitten tulee toki lomat siinä väliin, niin elokuussa sitten uuden auton parissa tavataan toivottavasti teistä mahdollisimman moni.

Noora:

Kiitoksia tästä keskustelusta ja kiitos kaikille kuulijoille ja varmasti palataan tähän aiheeseen mahdollisimman pian. Kiitoksia.

Jakso 3: Eeva Joenpelto ja Eeva-Liisa Manner

Louna-kirjastojen podcastin kolmannessa jaksossa perehdytään juhlavuoden viettäjien, Eeva Joenpellon ja Eeva-Liisa Mannerin, tuotantoihin. Äänessä ovat Eija Räisänen ja Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjastosta.

Tekstitys jaksoon 3

Eija:

Hei kaikille! Tämä on Louna-kirjastojen kolmas podcast. Ja äänessä tänään Eija Räisänen ja...

Tuula:

... Tuula Luoma.

Eija:

Meillä on tänään aiheena juhlavuoden viettäjät, Eeva Joenpelto ja Eeva-Liisa Manner. Aloitamme lyhyellä kirjailijaesittelyllä. Ja minä esittelen siis Eeva Joenpeltoa.

Eeva Joenpelto syntyi Sammatissa 1921. Hänen perheensä lapsista oli siinä vaiheessa kolme jo kuollut. Viimeinenkin veli kuoli talvisodassa. Hänen nuoruudessaan oli siis paljon kuolemaa ja surua - ja yksinäisyyttäkin. Lähipiirissä ei juuri ollut muita lapsia. Joenpellon isä, joka oli oman perheensä esikoinen, oli syrjäytetty kotitilansa perinnönjaossa ja hän toimi siksi kauppiaana, vaikka ei oikein ollut sen luontoinen ihminen. Äiti oli tomerampi ihminen. Nuorena Joenpellon äitisuhde oli aika vaikea - hän oli isän tyttö - mutta myöhemmin äiti oli tärkeä kannustaja. Aikansa tapaan Joenpelto asui jo oppikouluaikana vuokralaisena vaihtuvissa olosuhteissa Lohjan kaupungissa, ja on itse kertonut, että koulunkäynti jäi noissa oloissa vähän huonolle tolalle.

40-luvun alussa hän lähti opiskelemaan Yhteiskunnalliseen korkeakouluun, toimittajaksi. Sota sotki suunnitelmia, opinnot jäivät kesken ja työelämä vei mukanaan. Sota-aikana Joenpelto tapasi ja meni naimisiin tanskalaissyntyisen toimittajan Jarl Hellemanin kanssa. Helleman toimi sittemmin Tammen kustannusjohtajana. Voi sanoa, että perhe oli hyvin kirjallinen. Perheeseen syntyi 2 poikaa. 

Avioliitto kesti 30 vuotta ja päätyi hyvin vaikeaan avioeroon. Mutta erokaan ja edes samoihin aikoihin tapahtunut vanhemman pojan itsemurha vuonna 1975 eivät lannistaneet Joenpeltoa kirjoittamasta. Hänen paras kirjallinen kautensa alkoi tuolloin. Koettelemusten jälkeen hän vielä ryhtyi myös suureen rakennusurakkaan: rakensi Sammattiin ison, 32-metrinen Vares-Kantolan talon, joka valmistui vuonna 1977. Joenpellosta tuli taas sammattilainen. Siinä välissä Joenpellon elämässä oli varmaan tasaisempi kausi, mutta hänen vanhuuttaan varjosti se, että vuonna 1997 Joenpellon nuorempi poika sairastui ja menehtyi syöpään 40-vuotiaana. Joenpellon viimeiset vuodet hänen 2004 tapahtuneeseen kuolemaansa asti olivat varmaan aika yksinäisiä. Jälkipolville rakentamansa Vares-Kantolan talon hän päätyi testamenttaamaan WSOY:n kirjallisuussäätiölle kirjailijakodiksi. Vares-Kantolaa voi sanoa hänen muistomerkikseen.

Tuula:

Eeva-Liisa Manner syntyi vuonna 1921. Hän varttui Viipurissa uskonnollisten isovanhempien hoidossa. Äiti oli kuollut tyttären synnyttyä. Isänsä Eeva-Liisa ilmeisesti tapasi ensimmäisen kerran vasta parikymppisenä, jolloin hän oli jo evakuoitunut Helsinkiin.

Helsingistä Eeva-Liisa Manner muutti 1950-luvun vaihteessa Orivedelle, jossa hän asui ilmeisesti erittäin vaatimattomissa oloissa. Jossain hänen asuntoaan on kuvattu lähinnä liiteriksi. Siellä asuessaan Manner kuitenkin julkaisi Tämä matka -runoteoksen vuonna 1956, mitä voi pitää hänen kirjallisena läpimurtonaan.

Tämä matka -teoksen ilmestyttyä Mannerin tilanne koheni siinä määrin, että hän saattoi muuttaa Tampereelle. Tampereella hän asuikin loppuelämänsä, vuodesta 1963 alkaen Ojakatu 1:ssä. Talon seinässä on nykyään siitä kertova muistolaatta. Lisäksi hän vuokrasi tai hankki - usein hyvin äkkinäisesti - kesäasuntoja ainakin Kangasalta ja Ruovedeltä. Ja 1960-luvun puolivälissä hän vuokrasi talon Espanjan Andalusiasta.

Eeva-Liisa Manneriin on liitetty monia myyttisiä ominaisuuksia, ennen kaikkea on korostunut, että hän oli julkisuutta kaihtava erakko. Hän onkin kai todennut halunneensa ”ympärilleen hehtaareittain yksinäisyyttä” eikä hän juurikaan osallistunut esim. suuriin juhlatilaisuuksiin. Mutta luonnollisesti, jos yhtään perehtyy hänen elämäänsä, tällaiset luokittelut alkavat tuntua rajoittavilta.  Kuitenkin se kokonaisvaltaisuus, jolla Manner tuntui kirjoittamiseensa suhtautuneen, on nykyään jo lähes vaikeasti ymmärrettävissä. Tämä matka -kokoelman ehkä siteeratuimmassa runossa todetaan:

Teen elämästäni runon, runosta elämän, / runo on tapa elää ja ainoa tapa kuolla / haltioituneen välinpitämättömästi: -- 

Eeva-Liisa Manner kuoli vuonna 1995. Hänet on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Eija:

Joenpellon kirjallinen ura alkoi 40-luvulla sekalaisilla, nimimerkeillä tehdyillä käännöstöillä. Käännöstöitä tekivät rahapulassaan sekä Joenpelto että hänen miehensä Jarl Helleman. Molemmat myös julkaisivat salanimellä viihdekirjoja - näitä Joenpelto ei myöhemmin noteerannut ollenkaan. Vain Joenpelto jatkoi kirjailijanuraa, Helleman siirtyi kustannusmaailmaan. 

Joenpellon tuotannossa on etenkin 50-60-luvulla kaikenlaista, todella monenlaisia kirjoja. Hän kokeili kaikenlaista: kansankuvausta, pienoisromaaneja, psykologisia naisen elämän ja perhe-elämän kuvauksia, kirjoitti jopa koiran muotokuvan. Hän teki erilaisia muotokokeiluja ja pyrki modernistiseenkin tyyliin. Itse asiassa kustantajakin häntä patisteli modernistisiin kokeiluihin. Hänellä meni välillä välitkin Tuomas Anhavan kanssa, koska he eivät olleet oikein samaa mieltä siitä, miten pitäisi kirjoittaa. Joenpelto päätyikin sanomaan “en ole Joenhyry enkä Joenmeri vaan Joenpelto” eli löysi etsikkoajan jälkeen oman äänensä.

Lohja-sarja teki hänestä 70-luvulla todella luetun ja tunnustetun kirjailijan. Hän on kertonut sarjan synnystä, että koska omaa aikaansa ei voi nähdä niin selvästi hän etsi historiasta 70-lukua muistuttavan ajanjakson ja päätyi 20-luvulle. Kumpikin on Joenpellon mukaan itsekäs vuosikymmen, jolle on tyypillistä omanvoitonpyynti. Toisaalta tietty hippeyskin, joka 20-luvulla näkyi esim. pirtun salakuljetuksena, 70-luvulla huumekokeiluina. Hän siis etäännytti Lohja-sarjassa kirjoittamisensa sen hetken nykypäivästä, mutta teemat tulivatkin 70-luvulta. Joissakin myöhemmissä kirjoissaan hän taas sitten kirjoitti ihan sen hetken yhteiskunnan ilmiöistä ja ongelmista. 

Joenpellon kirjoissa on ilmeisesti ihan vuosikymmenestä riippumatta toistuvia teemoja. Sisarusten väliset suhteet, sisarkateus. Äidin ja tyttären välinen suhde. Perinnön menettäminen. Muualta muuttaneen nousukkuus ja pyrkyryys. Ja iso teema: oikeudenmukaisuus ja vääryys. Ja usein taustalla on länsiuusimaalainen maisema ja ihmisluonto. Joenpelto on sanonut: "Jokaisella kirjailijalla on aika ja paikka, missä hän viihtyy". 

Tuula:

Eeva-Liisa Manner aloitti runoilijana jo vuonna 1944 ja julkaisi kaikkiaan 11 runokokoelmaa. Hänelle tyypillistä oli myös, että hän muokkasi jo aiemmin julkaistuja runojaan ja kirjoitti niistä uusia versioita, joita julkaistiinkin. Hänen sanottiin olleen itse itsensä ankarin kriitikko.  

Runokokoelmien lisäksi Manner julkaisi neljä proosateosta, esim. salapoliisiromaaniparodian ja poliittista väkivaltaa kuvaavan yhteiskunnallisen romaanin. Hän julkaisi myös näytelmiä ja kuunnelmia. Lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu esseitä ja kirjallisuuskritiikkejä sekä muita lehtijuttuja. Ja vielä hän teki mittavan työn kääntäjänä. 

Mannerille jotenkin luonteenomaisesti hänen tuotantonsa usein ryhmittyy hänen asuin- ja kesänviettopaikkojensa mukaan. Esim. yhteiskunnallinen romaani (Varokaa voittajat, vuodelta 1972 - siitäkin oin uudistettu laitos vuodelta 1976) sijoittuu latinalaiseen valtioon ja liittyy selvästi Mannerin oleskeluun Espanjassa.  

Marja-Leena Tuurna, jonka kirjoittaman kirjan Mannerista pitäisi ilmestyä vielä tänä vuonna, toteaa radiohaastattelussa, miten monet Mannerin symbolisista kuvallisista runoista ovat luettavissa myös ihan realistisesti. Esim. Tämä matka -kokoelman alussa on runo Talvi, joka alkaa: 

Lehdet leijailevat, tunnit, vuodenajat / huoneesta huoneeseen. / Lumi tuulee, ja aukoissa verhot. 

Ja jatkuu esim. 

Lumi niin kuin matala eläin liikkuu, / nurkkiin pesii. / Jäätyvät harvat ruudut ja silmät. 

Marja-Leena Tuurnan mukaan Mannerin Oriveden asunnossa oli juuri tuollaista.

Eeva-Liisa Mannerin tuotantoon on nykyisin helppo tutustua. Mannerista väitellyt Tuula Hökkä on koonnut yksiin kansiin sekä runot että proosateokset. Tänä vuonna pitäisi ilmestyä vielä näytelmät ja kuunnelmat. Teokset on varustettu laajalla johdannolla ja niistä on luettavissa alkuperäisten rinnalla myös kirjailijan uudistamat versiot.

Eija:

Sitten voitaisiin vähän vetää yhteen, minkälainen kirjailijan asema suomalaisessa kirjallisuushistoriassa lopulta oli.

Joenpeltohan piti itseään vanhan esikoiskirjailijana, hän oli 28-vuotias aloittaessaan. Alkupään melko kirjava tuotanto sai kyllä melko kirjavan vastaanotonkin. Tuli hyvää ja huonoa kritiikkiä. Mutta kyllä Joenpeltoa ymmärrettiin ja arvostettiin pitkään jo ennen Lohja-sarjaa. Hän sai kirjallisuuspalkintoja ja Pro Finlandia -mitalin jo 60-luvulla. Kirjailijana hänellä oli merkittäviä luottamustehtäviä. Hän oli näyttävä julkisuuden henkilö, Kekkosten ystävä, jonka tekemisiä seurattiin. Mutta tahti vain kiihtyi. Parhaina vuosina kun Lohja-sarjaa julkaistiin 70-luvulla, lähes 15 % WSOY:n liikevaihdosta tuli Joenpellon kirjoista. 80-luvulla Joenpelto sai HY:n kunniatohtorin arvonimen. Toiseksi viimeinen kirja, Tuomari Müller, hieno mies (1994), toi Joenpellolle myös pitkään odotetun Finlandia-palkinnon. Hyvin komea, nousujohteinen kirjailijan ura siis. Sikäli odottaisi, että Joenpeltoa luettaisiin enemmänkin nykyään.

Tuula:

Jo mainitun Tämä matka -kokoelman ansioista Eeva-Liisa Manneria pidetään Suomen runouden sodanjälkeisen modernismin uranuurtajana. Modernismihan merkitsi luopumista tiukoista alku- ja loppusoinnuista ja siirtymistä vapaarytmiseen tiheäkuvaiseen runoilmaisuun. 

Tuula Hökkä toteaa kuitenkin, että Mannerin näkeminen vain Tämän matkan kuvallisen modernismin runoilijana ei tee täyttä oikeutta hänen kirjailijantyönsä moninaisuudelle. Voikin kai sanoa, että Manner kokeili, etsi ja leikittelikin kirjallisuuden eri lajeilla. 

Mannerin runoja on usein pidetty vaikeina. Varsinkin lopputuotanto sitä ehkä osittain onkin. Manner oli hyvin lukenut, ja filosofian sekä ilmeisesti psykiatrian, psykologian tuntemus avaisi varmasti lisämahdollisuuksia hänen runojensa tulkinnoille.

Mutta runojahan voi lukea täysin haluamistaan lähtökohdista. Tämänvuotisessa lehtihaastattelussa Eeva-Liisa Manner -seuran jäsenet kehottavatkin mielestäni kivasti altistumaan Mannerin runoudelle. Heidän mukaansa ”—runot eivät ole vaikeita, vaan aivoja avartavia. – Kun Mannerin ajatteluun pääsee kiinni, tekstit livahtavat kehoon ja mieleen –” 

Mannerin arvostuksesta kertoo esim. Marja-Leena Tuurnan muistama erään kirjallisuuden professorin toteamus, että jos jollekin Suomessa, niin Eeva-Liisa Mannerille olisi kuulunut Nobel-palkinto. Luulen kuitenkin, että kaikkein eniten Mannerin merkitys näkyy hänen jälkeensä tulleiden runoilijoiden tuotannossa. Hän on varmasti vaikuttanut moneen.

Eija:

Seuraavaksi voitaisiin vähän pohtia sitä, että miten me itse on koettu nämä lukemamme kirjat. Mitä luettiin, mitä koettiin...

Tunnustan heti, että luin siis vain Joenpellon myöhäistuotantoa. Hänellähän oli 26 kirjan tuotanto, ja minä luin niistä vain Lohja-sarjan ja vuodelta 1989 Ei ryppyä, ei tahraa -kirjan ja vuodelta 1994 Finlandia-palkitun Tuomari Müller, hieno mies -kirjan.

Lohja-sarjahan ulottuu vuodesta 1919 vuoteen 1931. Se kuvaa aikaa, kun talonpoikainen maailma ja arvomaailma joutuu väistymään kaupan ja teollisuuden tieltä. Tässä on keskiössä kauppias Hännisen perhe. Itse kauppias, Oskar Hänninen, on muualta muuttanut nousukas ja pyrkyri. Lohjan tapaisessa kaupungissa. Hänen vaimonsa Salme on perhettä koossa pitävä voima. Perheen tyttäret, Inkeri ja Anja ovat kuin yö ja päivä. Tyttärien miessuhteet tuovat lisää väkeä kirjan henkilögalleriaan. Esimerkiksi Inkerin aviomies Matti Reiman on moderni liikemies, Anjan kohtalot taas kytkeytyvät toisaalta talonpoikaissukuun, toisaalta vainottuun vasemmistoon. Sieltä tulee paljon ihmisiä näiden tyttärien mukana.

Kun aloin lukea Joenpellon kirjoja en toki odottanut mitään Laila Hietaniemen tai Pirjo Tuomisen tyylistä kirjallisuutta. Ehkä odotukset oli lähempänä Väinö Linnaa, johon Joenpeltoa on usein verrattukin. Mutta aina muistetaan mainita, että Joenpelto kertoo enemmän naisten näkökulmasta. Mutta on tässä mielestäni joku isompikin perusero kuin pelkkä naisnäkökulma. Joskus tuntuu, että Linna ja monet muut mieskirjailijat kertovat historian isoista tapahtumista ja kuvittavat niitä ihmiskohtaloilla. Joenpelto mielestäni taas kertoo niistä ihmisistä, jotka koettavat selviytyä siellä historian suurissa kuvioissa. Joenpelto on ihmiskuvaaja siinäkin mielessä, että hänen henkilögalleriansakin on paljon pienempi kuin esimerkiksi Väinö Linnalla. Hän keskittyy enemmän tiettyihin ihmisiin. Mutta autenttisen ajankuvan tekemisen Joenpeltokin hallitsee. Hän on selvästi taustatyönsä tehnyt, tässä Lohja-sarjassakin.

Joenpellosta puhutaan aina vahvojen naisten kuvaajana - itse Joenpeltoa tämä määritelmä kai ainakin ajoittain ärsyttikin. Mielestäni Lohja-sarjassa naisten vahvuus ei oikeastaan näy, ainakaan samassa mielessä kuin esimerkiksi Tuomari Müller-kirjassa. Meeri Müller on kivikova koston hengetär. Salme Hänninen oli sellainen henkilö, että hän antoi sovun vuoksi paljossa periksi miehelleen ja tyttärilleen. Mutta jos ajattelee vahvuutta vähän laajemmin, hänellä on ehkä sellaista nykyaikoina paljon puhuttua resilienssiä. Hän taipui mutta ei taittunut. Salmen salaisuus on se, että hänellä on ystäviä ja sosiaalisia kykyjä. Siinä mielessä hän oli ihan vahva ihminen.

Jos edelleen verrataan lukukokemusta Joenpellosta Linnaan, niin Linna osaa muutamalla lauseella kuvata jonkun ihmisen niin, että on ymmärtävinään, millaisesta ihmisestä on kyse Joenpellolla hahmot ovat ristiriitaisempia ja jäivät minulle vähän arvoitukseksi. Miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Romaanihenkilöt on kuvattukin jotenkin viileästi, on vaikea pitää kenestäkään... Näissä kirjoissa ei oikein ole lämpöä ja huumoria. 

No Lohja-sarjassa se huumori pilkahti ehkä eniten murteen käytössä - Lohjan murre oli kyllä ajoittain aika vaikeaa luettavaa, vaikka murteista kyllä pidänkin.

Haluaisin vielä lukea ja tutustua nuoreen Eeva Joenpeltoon, nyt luin tätä myöhäistuotantoa vain. Esimerkiksi Suvi Ahola pahoitteli kirjassaan, että luki Joenpellon Lohja-sarjaa ja sen jälkeistä tuotantoa silloin kun hän oli nuori. Nyt hän oli sitä mieltä, että otollisin nuoren Joenpellon lukija olisi itsekin nuori - Joenpellon varhaisvaiheen kirjoja kannattaisi lukea nuorena. Sieltä varhaisemmasta tuotannosta minua kiinnostaisivat Joenpellon perheen historiaan kytkeytyvät kirjat: Veljen varjo (vuodelta 1951) ja Johannes vain (vuodelta 1952). Veljen varjossa on teemana sisaruus ja sisarkateus. Siinä nuorempi veli jää vanhemman varjoon, ja ilmeisesti Eevakin koki jäävänsä Erkki-veljensä varjoon. Johannes vain -kirja kertoo Joenpellon isän tarinaa. Ja yksi, mikä kiinnostaisi on koirakuvaus Ralli (vuodelta 1959), joka kuvaa metsästyskoiraa, joka pelkäsi jäniksiä... 

Tuula:

Mannerin kootun proosan esipuheessa Tuula Hökkä toteaa, että lukijalle runoilijan proosa voi antaa ”kehyksen, joka tukee runojen ymmärtämistä”, avaa niitä. Tältä pohjalta lähdin lukemaan Mannerin proosaa. Varokaa voittajat olin lukenut joskus aiemmin. Nyt luin pienoisromaanin Tyttö taivaan laiturilla (vuodelta 1951) ja novellikokoelman Kävelymusiikkia pienille virtahevoille sekä muita harjoituksia (vuodelta 1957). Runoista tulee tällöin kysymykseen lähinnä Tämä matka –kokoelma- Luin siitä ensimmäistä versiota. Sitäkin kokoelmaa Manner on muuttanut myöhemmin.

Tyttö taivaan laiturilla oli tänä päivänä luettuna mielestäni ennen kaikkea riipaiseva kuvaus lapseen kohdistuvasta ymmärtämättömyydestä. Kirja kertoo pienestä Leenasta, joka elää Viipurissa mummonsa kanssa. Äiti on kuollut ja isä jossain muualla. Monet menetykset ovat tehneet mummosta ilottoman ja ankaran uskonnollisen. Leenan maailma on kuitenkin rikas. Hänen mielikuvituksensa pystyy muuttamaan lähes mitkä tahansa arkiset asiat kauniiksi ja ihmeellisiksi. Mutta Leenan täytyy aloittaa koulu, ja pian käy selväksi, että siellä häntä ei ymmärretä vähäisimmässäkään määrin.

Tämä matka -kokoelmassa on pitkä runo Lapsuuden hämärästä, jossa todetaan mm.

Oi neljä ulottuvuutta: seikkailu, vapaus, lento / ja kuvittelun leikki loputon. / Mitään pintaa ei ollut lainkaan, vain syvyys niin kuin kaivo / ja korkeus niin kuin taivas, ja laajuus, ja vielä Yksi / ja se neljäs oli avaruutta 

Runo jatkuu myöhemmin:

Otin luvatta jotakin. / Sain piiskaa keittiössä, / myös suolaveteen kastetulla vitsalla, / siten Isoäiti luuli ratkaisevansa / kaikki ongelmat, nyt ja vasta. Minä en itkenyt. Isoäiti itki. 

Ja edelleen:

elämääni, / joka päivä päivältä muuttui vaikeammaksi / kun avaruus kutistui, arki söi avaruutta, / rakensi sieluuni uusia sokkeloita, / joissa harhailin varpain nokisin. 

Tyttö taivaan laiturilla -kirjasta löytyy jo paljon samoja teemoja kuin Mannerin runoista. Aikakäsitys, jossa aika on ikään kuin tila, kaikki tapahtuu koko ajan. Suru, erilaisuus, ahdistus. Mutta myös valon löytäminen. Vaikka Tyttö taivaan laiturilla on mielestäni hyvin surullinen kirja, Leenalla on myös suuren ilon hetkiä. Ehkä suurimman niistä hän kokee kuulleessaan mielestään aivan ihmeellistä musiikkia. 

Musiikilla on Mannerin tuotannossa hyvin keskeinen merkitys. Lapsuuden hämärästä -runossa musiikkia kuvataan seuraavasti:

Istua portailla ja poimia niitä, / istua musiikin portailla ja poimia pieniä atomeja, / musiikin hiukkasia, ja pujottaa ne helmiksi, / imeä niitä: miten ne ovat täyteläiset, / ja juopua: miten myrkylliset. / Niin omaksuin musiikin pisarat kuin lintu sadeveden / ja näin sateessa, musiikissa kaiken tämän jälkeen, / äänet väreinä, värit säveleinä – 

Leenalle jopa pöytäliina soi. Tyypillistä Manneria sekin, että ihmeet tapahtuvat moniaistisesti ja arkipäiväisten esineiden kautta. 

Jos Tyttö taivaan laiturilla on unen ja toden, ihmeen ja arjen välillä liikkuessaankin kuitenkin juonellisesti etenevä kertomus, Kävelymusiikkia pienille virtahevoille -kokoelman novelleissa hypätään kokonaan fantasian maailmaan, leikkimään ja oivaltamaan outoja asioita. Jo kirjan nimi tuo esiin kaksi Mannerin tuotannossa myöhemminkin keskeistä asiaa. Ensinnäkin kävelyn: Mannerin runoissa liikutaan paljon, kävellen tai erilaisilla kulkuvälineillä. Toiseksi eläimet: Samoin kuin esineet, eläimet ovat portteja toiseen todellisuuteen. 

Mannerin eläinkäsitys tuntuu välillä häkellyttävän nykyaikaiselta. Tämä matka- kokoelman runosarjasta Kambri löytyy mm. seuraava kohta:

Rukoilkaa eläinten tähden, te rukoilevaiset, / jotka armoa kerjäätte, menestystä ja rauhaa, / myös heihin on vuotanut läsnäoleva henki, / myös he ovat sieluja, ehyemmät kuin te, / ja selvät, rohkeat kauniit

Eija:

Viimeiseksi voitaisiin vielä tehdä katsausta siitä, mitä kirjailijasta on kirjoitettu. Nostan esiin pari Eeva Joenpeltoa koskevaa kirjaa.

Ihan uusi kirja, jonka Suvi Ahola on kirjoittanut: Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? WSOY:n kirja vuodelta 2021. Ahola on tehnyt aiemmin samantyyppisen kirjan Minna Canthista. KIrjaan on koottu teemoittain sitaatteja Joenpellon kirjoista, haastatteluista, erilaisista arkistolähteistä jne. Teemoja ovat mm. Naiseksi kasvaminen / Rakkaus, avioliitto, perhe / Vanheneminen. Jokainen luku alkaa aina Aholan esseellä. Ihan mielenkiintoinen kirja.

Eeva Joenpellosta on kirjoitettu vuonna 2015 elämäkerta. Eli Helena Ruuskan Eeva Joenpelto: Elämän kirjailija. WSOY.n kustantama sekin. Tämä oli hyvin monipuolinen elämäkerta, jossa yksityiselämää käsitellään siinä missä kirjallista tuotantoakin. Tämä ei ole mikään kirjallisuushistoriallinen kirja, vaan tosiaan elämäkerta. Luin tämän jo ennen Joenpellon tuotantoon tutustumista ja kirja sai kyllä kiinnostumaan kirjailijasta.

Tuula:

Eeva-Liisa Mannerista ei ole julkaistu elämäkertaa. Marja-Leena Tuurnakin luonnehtii joulukuussa ilmestyvää kirjaansa henkilökuvaksi, ei elämäkerraksi. Mutta hienosti elävän kuvan kirjailijasta on kirjoittanut Helena Sinervo romaanissaan Runoilijan talossa. Kirja sai ilmestymisvuotensa 2004 Finlandia-palkinnon. Ulkoisesti teos sijoittuu Mannerin Espanjan taloon.

Espanjan talo -episodi saa värikkään kuvauksen myös Jarl Hellemannin muistelmateoksessa Lukemisen alkeet ja muita kertomuksia kustantajan elämästä (vuodelta 1996). Eeva Joenpellon aviomies ja Tammen toimitusjohtaja Jarl Hellemann oli siis myös E-L Mannerin kustantaja. Hän muistelee teoksessaan värikkäästi, miten hän vuonna 1971 lensi Espanjaan auttamaan pulassa olevaa, epäkäytännöllistä ja ilmeisen huonosti voivaa Manneria ja toi hänet sieltä lopulta Suomeen.

Nyt esiteltiin siis kaksi samanikäistä, mutta hyvin erilaistaa kirjailijaa ja todettiin ainakin, että molemmat ovat ehdottomasti edelleen lukemisen arvoisia. Ja että heidän teoksensa elävät tässäkin ajassa hyvin. Kiitos kun kuuntelitte! Hyviä lukuhetkiä Joenpellon ja Mannerin seurassa!

Jakso 2: Tietokirjavinkkejä lapsille ja nuorille

Podcastin toisessa jaksossa vinkataan viime vuoden suosituimpia lasten tietokirjoja, sekä tutustutaan tietokirjojen kirjastoluokitukseen. Äänessä on lasten- ja nuortenosaston kirjastovirkailija Juho Kankaanpää Forssan kaupunginkirjastosta.

Podcastissa vinkatut kirjat:

  • - Lasten suuret kysymykset, toim. Francoise de Guibert (Otava, 2020), suom. Marjo Lemponen
  • - Miklu : Universumin paras kirja (Otava, 2021)
  • - Kaisa Aitlahti & Satu Reinikainen : Piirrän sinuun tarinan (Lasten keskus, 2020)
  • - Katariina Vuori : Tarinataikurit - sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus, 2020)
  • - David Owen : Lasten karttakirja (Readme.fi, 2021)
  • - Reima Flyktman : Suomen linnut - liiku luonnossa ja tunnista lintuja (Readme.fi, 2021)
  • - Steve Martin : Miten kaikki toimii? Koneet tutuiksi roboteista raketteihin ja leivänpaahtimista liukuportaisiin (Karisto, 2021)
  • - John Brewer : Urheilu 30 sekunnissa (Into Kustannus, 2021)
  • - Ned Hartley : Marvel historia - sarjakuvien tarina (Tammi, 2020)
  • - Juha Kuisma : Suomen lasten historia (Otava, 2021)

Tekstitys jaksoon 2

Tervetuloa Louna kirjastojen kirjastopodcastiin kakkos jaksoon. Minä olen lastenosaston kirjastovirkailija Juho Kankaanpää. Tänään aiheen on lukuviikon kunniaksi uudet lasten tietokirjat. Samalla käydään läpi kirjastojen YKL-luokituksia tietokirjojen osalta. Eli luokasta 0 aloitetaan ja luokkaan 9 päädytään. Samalla tutustutaan YKL-luokkien sisältöihin ja kummallisuuksiin. Vähintään yksi kirja per luokka käydään läpi. Eiköhän aloiteta.

Miksi nämä luokat ovat tällaisia? Wikipedia kertoo, että ”Suomessa käytettään YKL:ää eli Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä. Helsingin kaupunginkirjasto noudattaa omaa luokitusjärjestelmäänsä (HKLJ, Helsingin kaupunginkirjaston luokitusjärjestelmä). Osa kirjastoista on tehnyt myös kirjastokohtaisia poikkeamia luokitukseen.

Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmän rakenne on Deweyn luokitteluun pohjautuva hierarkkinen kymmenluokittelu. Järjestelmä jakautuu kymmeneen pääluokkaan, jotka jakautuvat jälleen kymmeneen alaluokkaan. Myös alaluokat voidaan jakaa kymmeneen alaluokkaan ja jakamista voidaan jatkaa, kunnes päästään haluttuun tarkkuuteen aineiston sisällönkuvailussa.”

Aluksi voi tuntua melko hankalalta löytää tietokirjoja, kun luokkia ja alaluokkia on niin paljon. Onneksi kirjahyllyjen päässä on listat mitä luokkia kirjahyllyssä on ja mitä ne luokat sisältävät. Myös louna.finnaa kannattaa käyttää apuna, jos on vaikeuksia löytää kirjaa/kirjoja. Myös kirjaston henkilökunnalta kannattaa kysyä apua. Joten eiköhän aloiteta luokkien läpi käynti.

Luokka 0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS

Eli tähän luokkaan kuuluvat yleisteokset, kuten esimerkiksi Guinnesin ennätyskirjat tai Ripley’s believe it or not. Tässä luokassa esiintyy myös kirjaston toimintaa selittäviä kirjoja ja yleisesti joukkotiedotusta eli sanomalehti, radio, tv, internetti käsitteleviä teoksia.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Lasten suuret kysymykset. Toimittanut: Francoise de Guibert. Julkaissut: Otava (2020). Takakansi kertoo:

Miksi pitää käydä koulua? Mitä on rohkeus? Miksi en saa napostella? Mitä on olemassaolo? Monet asiat askarruttavat lasten mieltä. Mukaansa tempaava kirja vastaa 280 lasten ja nuorten esittämään kysymykseen. Kysymykset on ryhmitelty kirjaan aihepiirien mukaan, ja vastauksia elävöittävät hauskat ja värikkäät piirrokset.

Tämä lasten lasten suuret kysymykset kirja on keskikokoinen kirja, ei ole hirveän painava, vaikka onkin täynnä painavaa asiaa ihmisistä, luonnosta, yhteiskunnasta, koulusta, tunteista. Kirjan asiat eli lasten kysymykset on jaettu edellä mainittuihin teemoihin. Kirjaa on hauska lukea ja se sopii hyvin myös aikuisille luettavaksi. Myös kuvitus on mielenkiintoista, sillä joka teemassa on erilainen ja eri tyylinen kuvitus.

Luokka 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO

Eli tähän luokkaan kuuluvat filosofian, psykologian ja rajatiedon kirjat. Tähän kuuluu myös paljon elämäntaito-oppaita, mietelausekokoelmia ja rajatiedon puolella on paljon erilaisia mysteeri ja ufokirjoja.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Universumin paras kirja, kirjoittanut: Miklu. Julkaissut: Otava (2021). Takakansi kertoo:

Jatkoa räjähdysmäisen suosion saaneille bestsellereille Paras kirja ikinä ja Kaikkien aikojen kirja.

Suomen kärkitubettajiin kuuluva Miklu päästää lukijat vielä syvemmälle kummallisten aivojensa kätköihin ja kertoo lisää ennen kuulemattomia tarinoita elämästään. Kirjassa pohditaan muun muassa avaruuden ihmeellistä maailmaa ja muita erittäin kiehtovia asioita. Mukana myös paljon muuta hauskoista tehtävistä salaliittoteorioihin. Ja tietenkin lisää Miklun piirustuksia!

Universumin paras kirja jatkaa Miklun tutulla linjalla. Hauskoja juttuja, hassuja kuvia. Hupsuttelua ja vakavaa asiaa. Itse en kyllä kuulu Miklun kohderyhmään, joten en voi sanoa kuinka hyvä kirja on tosifanin mielestä.

Luokka 2 USKONTO

Eli tämä luokka sisältää uskontokirjoja. Mielenkiintoista tässä on se, että 20-28 luokat on pyhitetty kristinuskolle ja muut uskonnot, hinduismi, islam, juutalaisuus, rastafari jne. ja antiikin mytologiat on ahdettu luokkaan 29. Jos kiinnostaa lukea taruista enemmän, niin taruja ja myyttejä löytyy myös luokista 81.2 (kansantarinat) ja 81.4 (kansaneepokset, esim. Kalevala)

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Piirrän sinuun tarinan. Kirjoittanut: Kaisa, Aitlahti & Satu Reinikainen. Julkaissut: Lasten keskus (2020). Takakansi kertoo:

Keholle piirtäminen luo yhteyttä: se rauhoittaa, ilahduttaa ja tarjoaa elämyksiä. Piirrän sinuun tarinan sisältää lapsen selkään tai muualle kehoon piirrettäviä tarinoita. Joukossa on raamatunkertomuksia, rukouksia ja muita tekstejä lapsen arkeen ja juhlaan; ilon ja onnen hetkiin. Kukin tarina sisältää tekstin ja liikkeet, joiden avulla kertomus piirretään. Kosketukseen yhdistettynä tarinat heräävät henkiin uudella tavalla ja jättävät vahvan muisti- ja kokemusjäljen.

Kirja on tarkoitettu lasten ja perheiden yhteisiin hetkiin niin kodeissa kuin seurakunnan lapsi- ja perhetoiminnassa. Kosketus vahvistaa vuorovaikutusta ja tarjoaa luontevan tavan tuoda kristillisen kasvatuksen sisältöjä osaksi arjen hetkiä.

Kaisa Aitlahti on tuusulalainen pappi, kouluttaja ja kasvatuksen ammattilainen. Satu Reinikainen on nokialainen kouluttaja, lastenkirjailija, nuorisotyönohjaaja ja lapsityönohjaaja. Aitlahti ja Reinikainen toimivat varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan kouluttajina Seurakuntaopistolla. He ovat osallistuneet useisiin eri kirjaprojekteihin. Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan Polkuja rauhoittumiseen (2018).

Tämä olikin vähän erikoisempi kirja. Kirjassa kerrotaan raamatun tarinoita ja samalla vanhempi voi piirtää niissä olevia kuvioita, esim. aaltoja lapsen ihoon sormilla. Eli kristillisiä rentoutumisharjoituksia. Itse olisin toivonut, että kirjassa olisi ollut valokuvia mukana, miten eri liikkeet voi tehdä.

Luokka 3 YHTEISKUNTA

Eli tähän luokkaan on valittu yhteiskuntaa koskevia kirjoja. Tästä luokasta löytyy erilaisia ammattikirjoja, esim. opettaja, palomies, poliisi, yms. Lasten osastolla on myös jonkin verran politiikkaa, aseita ja sotaa käsitteleviä teoksia. Myös aikuisille suunnattuja lasten koulu ja käyttäytymiskirjoja löytyy 3-luokasta.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Tarinataikurit: sanataideharjoituksia lapsille. Kirjoittanut: Katariina Vuori. Julkaissut: Lasten Keskus (2020). Takakansi kertoo:

Lapsi on luonnostaan luova, ja mielikuvitus on taito, jota kannattaa vaalia. Luovuus on avain, jolla avautuvat jykevätkin ovet. Tämän oppaan sanataide- ja luovuusharjoitukset innostavat monen ikäisiä tarinoimaan. Tarinataikurit maistelevat sanoja, nostavat ajatuksia hatusta ja huiskivat tarinoita lentoon. Joskus tarina pulppuaa lauluna, liikkeenä tai piirroksena: luovuus on ihanan arvaamatonta.

Oppaan harjoitukset sopivat niin päiväkoteihin, kerhoihin kuin kouluihinkin. Niitä voi käyttää sanataidetuokioissa, S2-opetuksessa, tunnetaitojen harjoittelussa tai vaikka metsäretkillä. Harjoituksia voi tehdä myös yksin: kotona, mökillä, mummolassa tai koulumatkalla. Kirjassa on vinkkejä, joiden avulla saman tehtävän voi räätälöidä monen ikäisille.

Takakansiteksti kertoikin kaiken tästä kirjasta. Tarinataikurit on yllättävän ohut, 87 sivua, ottaen huomioon kuinka paljon sisältöä siinä on. Itse tykkäsin eniten siitä, että siinä kerrottiin hyvin tarkasti mitä apuvälineitä (kynä, sakset, värikynät, paperia, teippiä jne.) tarvitaan jokaisessa sanataideharjoituksessa. Kirja sopii myös hyvin vasta-aloittelijoille ja niille, joille sanataide ei ole tuttu asia.

Luokka 4 MAANTIEDE. MATKAT. KANSATIEDE

Eli tässä luokassa on paljon alaluokkia aikuisten puolella. Lasten osastolla ei ole niin paljoa. Luokka 41 käsittelee Eurooppaa, 42 suomea, 43 pohjoismaita jne. Homma on aika Eurooppa keskeistä, sillä luokat 41-46 käsittelee Eurooppaa ja vasta 47 käsittelee kaikkia loppuja maanosia: Aasiaa, Afrikkaa, Amerikkaa, Australiaa jne. Luokka 49 käsittelee kansantiedettä ja eli samoja aiheita kuin luokat 29 ja 81.4

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Lasten karttakirja. Kirjoittanut: David Owen. Julkaissut: Readme.fi (2021). Takakansi kertoo:

Läpileikkaus maailmaamme nyt!

Kiipeä korkeimmille vuorille, seikkaile suurimmissa metsissä, purjehdi valtamerillä ja perehdy planeetallamme eläviin ihmisiin ja eläimiin ja moniin muihin kiehtoviin ilmiöihin. Löydä muinaisia monumentteja, kuuluisia rakennuksia ja uskomattomia elinympäristöjä. Tutustu eri puolilla maailmaa tavattaviin urheilulajeihin, ruokiin, pukuihin, kulttuureihin ja kieliin.

Lue edessämme olevista haasteista, kuten väestön liikakasvusta, ilmastonmuutoksesta ja luonnon ja ympäristön säilyttämisestä tuleville sukupolville.

Lasten karttakirja, kuten useimmat karttakirjat, on suuri, joten sujuvinta on lukea sitä lattialla tai pöydän ääressä. Karttakirja ei ole hirveä pitkä, alle 40 sivua, mutta jokainen sivu on ahdettu täyteen kuvitusta eri maista, kulttuureista, ihmisistä ja eläimistä. Kirjaa onkin ilo katsella.

Luokka 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Vitosluokka on varmaankin laajin luokka, sillä se käsittelee luonnontieteitä, matematiikkaa ja lääketiedettä. Luonnon tieteisiin kuuluvat MATEMATIIKKA, TÄHTITIEDE, GEODESIA, FYSIIKKA, KEMIA, FYYSINEN MAANTIEDE, GEOLOGIA ja BIOLOGIA. Biologiaan taas kuuluvat nisäkkäät, matelijat, linnut, kalat, hyönteiset, luonto jne. Eli hyvin laaja luokka kyseessä. Vitosluokassa on myös huippusuositut dinosauruskirjat (55.4)

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Suomen linnut: liiku luonnossa ja tunnista lintuja. Kirjoittanut: Reima Flyktman. Julkaissut: Readme.fi (2021). Takakansi kertoo:

Tämän lintukirjan avulla kaikenikäiset voivat innostua linnuista. Kirja on upeasti kuvitettu ja yli 400-sivuinen lintutiedon pikkujättiläinen!

Suomessa on hyvin monenlaisia lintuja. Kukin laji vaatii omanlaisensa elinpiirin niin maantieteellisesti kuin ympäristön suhteen. Toiset lajit viihtyvät melkein missä vaan ja toiset ovat hyvinkin vaativia sopivasta ympäristöstä. Muuttolinnut runsastuttavat lintukantaa kesäisin huomattavasti. Vaelluslinnut liikkuvat alueilla, joilla niitä ei muulloin näe. Jokainen vuodenaika on erilainen.

Tutustu tämän kirjan avulla millaisilla paikoilla eri lintulajit viihtyvät ja miten lajit tunnistaa. Osalla lajeista koiras ja naaras ovat erinäköisiä. Nuoret yksilöt ovat myös erilaisia aikuisiin verrattuna. Samannäköisten lajien osalta kerrotaan tarkempia tunnistusmerkkejä niiden erottamiseksi toisistaan.

Suomen linnut onkin aika kattava moderni lintukirja, takakansi teksti kertoikin melkein kaiken tarvittavan. Linnut tunnistaa helposti kuvista mikä on todella tärkeää. Ehkäpä ainoa miinuspuoli tulee siitä, ettei kirja ole taskuun mahtuva (23 cm pitkä ja 18 cm leveä) yli 400 sivuinen järkäle, joten sitä voi oikein ottaa bongausretkille mukaan, ilman reppua. Koti bongaukseen kirja sopii mainiosti.

Luokka 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE

Kutos luokka on toinen todella laaja luokka. Tähän luokkaan kuuluvat mm. autokirjat (62.5), Legokirjat (65.8), lemmikit (67.4) ja ruuanlaitto (68.2). Mielenkiintoisesti tähän luokkaan kuuluvat myös postimerkkeilykirjat kuin myös merirosvoista kertovat kirjat.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Miten kaikki toimii? koneet tutuiksi roboteista raketteihin ja leivänpaahtimista liukuportaisiin. Kirjoittanut: Steve Martin. Julkaissut: Karisto (2021). Takakansi kertoo:

Miten juna pysyy raiteilla? Miten hyppykeppi toimii? Mitä tapahtuu, kun vedät vessan?

Värikäs lasten tietokirja vastaa näihin ja moniin muihin pientä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Lukemattomat koneet ja laitteet tulevat tutuiksi yksityiskohtaisen kuvituksen ja vaiheittaisten selitysten avulla. Vaikuttavat poikkileikkaukset ja lähikuvat päästävät lukijan sukeltamaan niin tuttujen kuin vieraampienkin koneiden uumeniin. Kirja on jatkoa suositulle Mistä kaikki tulee ja mihin se menee? -teokselle.

Miten kaikki toimii? on hyvin selkeästi toteutettu tietokirja, siitä, noh miten kaikki erilaiset tavarat toimivat. Tässäkin kirjassa on parasta värikäs kuvitus ja selkeä rytmitys. Jokaisen esineen toiminta on kuvattu selkeästi, mitä laite tekee, miten se tekee sen ja millä se toimii (yleensä sähköllä). Kirja on melko helppolukuinen ja aika lyhyt (hieman yli 40 sivua). Sopiva kirja kaikille tekniikasta kiinnostuneille. Kirjalle on myös sisarteos ”Mistä kaikki tulee ja mihin se menee” (Libby Deutsch, 2019)

Luokka 7 TAITEET. LIIKUNTA

Eli tämä luokka käsittelee taiteet ja liikuntakirjat. Taiteet on kyllä aika laaja käsite, kun siihen kuuluu kaikki piirtämisestä kuvanveistoon ja valokuvaukset elokuviin. Tähän luokkaan kuuluvat myös erilaiset laulukirjat ja soitin oppaat. Myös urheilukirjat kuuluvat tähän. Suomalaisille tärkeä luokka on 79.37, koska siinä on jääkiekkokirjat. Toinen suosittu luokka on 79.813, joka sisältää videopeleistä kertovat kirjat. Myös fyysiset lautapelit on sijoitettu Forssan kaupungin kirjastossa 7-luokkaan videopelikirjojen jälkeen.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Urheilu 30 sekunnissa. Kirjoittanut: John Brewer. Julkaissut: Into Kustannus (2021). Takakansi kertoo:

Miten keskiajalla urheiltiin? Milloin ensimmäiset olympialaiset järjestettiin? Onko köydenvetokin olympialaji? Entä kuka keksi jalkapallon? Urheilu 30 sekunnissa on vauhdikas tietopaketti urheilun merkityksestä, suosituimmista lajeista, urheilun historiasta ja olympialaisista.

Kirjan jokainen aukeama käsittelee yhtä teemaa höystettynä kolmen sekunnin maistiaisilla sekä iloisella nelivärikuvituksella. Napakoiden tietoiskujen lisäksi kirja sisältää innostavia tehtäviä, jotka houkuttelevat kokeilemaan itse, olit sitten himourheilija tai ahkera penkkiurheilija.

Seiska luokkaan on aina vaikea valita, ottaako liikunta kirjan vai taide kirjan. Tällä kertaa otin liikuntakirjan. Urheilu 30 sekunnissa muistuttaa rakenteeltaan hieman ”Miten kaiken toimii?” kirjaa: tässäkin on jaoteltu eri urheilulajit ja katsotaan kohta kohdalta esim. miten koripallo toimii. Mielenkiintoisena kohtana on liikuntatiede, jossa selitetään mm. aerobinen energia, anaerobinen energia, lihasvoima jne. Eli urheilua käsitellään monilta eri tahoilta. Urheilu 30 sekunnissa sopii aloitteleville urheilu faneille.

Luokka 8 KAUNOKIRJALLISUUS. KIRJALLISUUSTIEDE. KIELITIEDE

Tässä luokassa on kaikkea kielitieteisiin ja kielen opiskeluun liittyviä kirjoja. Esimerkiksi englannin, ruotsin tai vaikka saksan kielioppi- ja sanakirjoja löytyy tästä luokasta. Tästä luokasta löytyy myös kirjallisuuden historiaa käsitteleviä kirjoja runsaasti.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Marvel historia: sarjakuvien tarina. Kirjoittanut: Ned Hartley. Julkaissut: Tammi (2020). Takakansi kertoo:

Syväluotaus legendaaristen Marvel-sarjakuvien maailmaan!

Upeasti kuvitettu lahjakirja supersankarien historiasta. Mistä kaikki alkoi, ja kuinka sarjakuvaseikkailuista päädyttiin aina valkokankaalle asti?

Jokaisen todellisen Marvel-fanin unelmakirjassa sukelletaan syvälle supersankarikulttuuriin. Kirja etenee kronologisesti, ja ääneen pääsevät niin hahmojen luojat Jack Kirbysta Stan Leehin kuin taiteilijat, toimittajat ja muut sarjakuvien ammattilaiset. Mukana on arkistojen aarteita ja yllättäviä faktoja, ja tietenkin kaikki kulttihahmot Kostajista Mustaan Pantteriin ja Hämähäkkimiehestä Kapteeni Amerikkaan!

Marvelin elokuvat ovat maailman suosituimpia, joten on hyvä, että saadaan historia teos, joka keskittyy myös Marvelin sarjakuvien maailmaan. 80 sivuun on ahdettu aika lailla informaatiota, joka sopii Marvelin sarjakuviin tutustuville. Aktiivi lukijoille, uutta tietoa on vähemmän, mutta silti kiinnostavia yksityiskohtia tarinoitten kulissien takaa löytyy. Sopii hyvin sarjakuvafaneille, uusille ja vanhoille. Kirja on melko kookas, että se pitää lukea pöydän ääressä. Samalla voi saada uutta intoa lukea uusia ja vanhoja marvel lehtiä/albumeja/kirjoja.

Luokka 9 HISTORIA

Tässä luokassa on historiaa meiltä ja maailmalta. Suomen historian luokka on 92. Ehkä yksinkertaisempia luokkia lastenosastolla.

Tähän kohtaan valittu kirja on:

Suomen lasten historia. Kirjoittanut: Juha Kuisma. Julkaissut: Otava (2021). Takakansi kertoo:

Suomalaisten kohtalonhetkiä ja arkista aherrusta esihistoriasta 2020-luvulle.

Lennokkaat tarinat herättävät historian tapahtumat jännästi eloon. Kirjan nuorten sankareiden matkassa purjehditaan tervalastissa Tukholmaan ja matkustetaan höyryhevosella Pietariin, päästään Helsingin olympialaisten puukatsomoon ja tutustutaan turvapaikan hakijoihin. Pätevillä tietosivuilla kerrotaan eri vuosikymmenten avainkysymyksistä ja historian merkkipaaluista. Kirjasta käy havainnollisesti ilmi, miten historialliset tapahtumat ovat vaikuttaneet tavallisten suomalaisten, erityisesti lasten, elämään. Kiitetyn teoksen ajantasaistettu versio.

Suomen lasten historia julkaistiin alun perin vuonna 2005, joten päivitys on ollut paikallaan. Tietokirja on melkeinpä romaani, sillä siinä on runsaasti eri aikakaudelle sijoittuvia tarinoita faktoja värittämään. Ja kuvitus, kuvitus on loistavaa. Olenkin monessa tämän jakson kirjassa kehunut kuvitusta, mutta Jussi Kaakkisen kuvitus on kyllä parasta mitä näissä kirjoissa on tullut vastaan. Hyvin käydään kirjassa esihistorian ja historian lisäksi läpi nykyaikaa ja miten paljon (tai vähän) Suomi onkaan muuttunut. Suosittelen kaikille historiasta ja Suomesta kiinnostuneille. Pitkä kirja, mutta vaikuttava kronikka.

Noniin, aikaa on kulunut sen verran, että podcast alkaa olla lopuillaan. Minä olen Juho Kankaanpää, lasten osaston kirjastovirkailija ja tämä oli Louna-kirjastojen podcast. Mukavaa loppupäivää kaikille.

Jakso 1: Kirjavinkkejä Louna-kirjastojen lukuhaasteeseen

Jakso 1 - Kirjavinkkejä vuoden 2021 lukuhaasteeseen

Louna-kirjastoissa on menossa koko vuoden 2021 kestävä lukuhaaste. Podcastin ensimmäisessä jaksossa Tuula Luoma ja Eija Räisänen Forssan kaupunginkirjastosta vinkkaavat haastekohtiin sopivia uudehkoja kirjoja. Käsittelyssä ovat mm. Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa, Antti Heikkisen Einari ja Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie.

Louna-kirjastojen lukuhaasteeseen pääset tästä linkistä.

Podcastissa vinkatut kirjat:

  • - Ottessa Moshfegh : Vuosi horroksessa (Aula & co, 2020), suom. Kristiina Drews
  • - Annamari Marttinen : Häiriömerkintä (Tammi, 2021)
  • - Ilppo Aaltonen, Arja Kanerva : Menneet tulevat - runoja ja kuvia (Kustannus Kimara, 2020)
  • - Julian Fellowes : Snobit (Otava, 2020), suom. Markku Päkkilä
  • - Ann-Christin Antell : Puuvillatehtaan varjossa (Gummerus, 2021)
  • - Jyri Vartiainen : Kolme kesää (Teos, 2020)
  • - Mikko-Pekka Heikkinen : Sähkömies (Johnny Kniga, 2020)
  • - Richard Powers : Ikipuut (Gummerus, 2021), suom. Sari Karhulahti
  • - Antti Heikkinen : Einari (WSOY, 2020)
  • - Indrek Hargla : Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi (Into, 2021), suom. Jouko Vanhanen
  • - Colson Whitehead : Maanalainen rautatie (Otava, 2021), suom. Markku Päkkilä
  • - Marja Toivio : Finnjet, my love - romaani (Atrain & Nord, 2020)
  • - Oyinkan Braithwaite : Sisareni, sarjamurhaaja (WSOY, 2020), suom. Kaisa Kattelus
  • - James Reasoner : Texasin tuuli (Kustantamo Helmivyö, 2021), suom. Juri Nummelin
  • - Marko Annala : Kuutio (Like, 2020)
  • - Emma Rous : Täydelliset vieraat (Minerva, 2021), suom. Maikki Soro
  • - Jarmo Stoor : Prässi (Into, 2021)
  • - Tua Harno : Kylmän sodan tytär (Otava, 2020)

Tekstitys jaksoon 1

Naisten päivän aikaan kokeilimme Louna-kirjastoissa videovinkkausta ja tällä kertaa teemme tällaisen podcast-vinkkauskokeilun. Äänessä Forssan kaupunginkirjastosta Eija Räisänen ja Tuula Luoma.

Louna-kirjastoissa on menossa koko vuoden kestävä kaikenikäisille sopiva, paikallisilla mausteilla höystetty Lukuhaaste. Haasteessa on 12 kohtaa, jokaiseen kohtaan luetaan eri kirjoja. Louna.finna.fi-sivuilta voi tulostaa tai kirjastolta voi hakea täytettävän lukuhaastelomakkeen ja ohjeita. Täytetty lomake pitää palauttaa 14.1.2022 mennessä Louna-kirjastoihin eli aikaa on runsaasti. Arvomme palkintoja osallistuneille.

Tämän päivän uutuusvinkkauksessa esittelemme lukuhaasteen 12:een kohtaan sopivia uudehkoja kirjoja eli viime syksyn tai tämän kevään aikana ilmestyneitä.

Haastekohta 1. Kirjassa eletään poikkeuksellisia aikoja

Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa (Aula & co, 2020), suom. Kristiina Drews

On vuosi 2000. Kirjan minäkertoja, 26-vuotias nainen, asuu New Yorkin sydämessä Manhattanilla. Hän on korkeasti koulutettu, hänellä on rahaa, hän on hyvännäköinen. Ympäristö suorastaan pursuaa elämää ja suurin piirtein kaikkea mahdollista. Mutta nainen haluaisi vain nukkua. Hänen suurin unelmansa on nukkua vuosi. ”New Yorkissa sattui ja tapahtui – niin kuin aina – mutta mikään siitä ei liittynyt minuun.” (11) 

Toteuttaakseen unelmaansa päähenkilö, jonka nimeä kirjassa ei kerrota, on hakeutunut täysin vastuuttoman psykiatrin potilaaksi. Tämä kirjoittaa hänelle valtavat määrät erilaisia lääkkeitä, joita nainen eri tavoin yhdistellen nauttii. Ja viettää sitten päivänsä eriasteisessa horroksessa. Vähäisenä valveillaoloaikanaan hän pyrkii minimoimaan kaikki ärsykkeet. 

Hänellä on yksi ystävä, joka aika ajoin vierailee hänen luonaan, useimmiten puoliväkisin. Hänellä on myös ajoittainen poikaystävä, jolle hän pyrkii olemaan soittamatta. Hän on ollut töissä taidegalleriassa, muttei ole enää. Hänen ajatuksensa ystävästään, poikaystävästään ja esim. nykytaiteesta ovat armottoman kriittisiä ja suhtautumisensa kylmää. Ystävä kyllä lähinnä puhuukin vain itsestään, poikaystävä on ihan käsittämätön ja kirjassa kuvattu nykytaide lievästi sanottuna teennäistä. 

Niinpä päähenkilö haluaa aina vaan enemmän uneen ja horrokseen, pois, niin kuin kirjassa todetaan, mielensä ja ruumiinsa vankilasta. ”Ajattelin, että elämä olisi siedettävämpää, jos aivoni olisivat vähemmän kärkkäästi tuomitsemassa ympäröivää maailmaa”. (23)

Kirja on hämmentävä. Outo. Välillä ehkä hauska, joskin melko kierolla tavalla. Päähenkilön päivien kuvaus on horroksen eri asteiden kuvausta, eri lääkkeiden vaikutuksen arviointia, sen arvailua, mitä hän on pilleripäissään mennyt tekemään. Kylmiä, armottomia ajatuksia, välillä jopa rivoja. Päähenkilöstä on aika vaikea pitää. Hän on usein töykeä ja ilkeä.  Mutta toisaalta kaikesta huolimatta häneen uskoo. Pikkuhiljaa hänen ajatuksilleen löytyy syitä. Hän kertoo pelkäävänsä tunteitaan. Toisaalta hän haluaisi epätoivoisesti pitää jotain tunnettaan aitona. 

Päähenkilön pyrkimyksenä on päästä niin syvään horrokseen, että kun hän siitä heräisi, hän olisi puhdistunut ja uudistunut. Ja hän voisi alkaa koota itseään ja elämäänsä uudelleen. 

Uni on päähenkilön suoja omia ajatuksia ja tunteita vastaan. Mutta se on myös mahdollisuus vapautua siitä menestyvän sinkkunaisen roolista, johon hän kokee olevansa pakotettu. Tässä suhteessa häntä on jo helpompi ymmärtää.

Kirja ei ole niin ahdistava kuin voisi ajatella, päähenkilö on siinä määrin reippaasti liioiteltu. Hänen kauttaan on mielestäni onnistuttu kuvaamaan aika armottoman rehellisesti jotain olennaista tästä meidän ajatamme. 

Oman lisänsä kirjaan tuo, että sen tapahtuma-aika ulottuu syksyyn 2001, jolloin New Yorkin kaksoistorneihin tehtiin terrori-isku.

Ja täytyy sanoa, että kirjan kuvaus päähenkilön eristyneisyydestä osuu jotenkin erityisesti tähän korona-aikaan.

Marttinen, Annamari: Häiriömerkintä (Tammi, 2021)

Häiriömerkintä kuvaa aivan tavallisen naisen elämää. Avioero, kahden asunnon loukku ja työttömyys on yhtälö, jonka Karoliina kohtaa. Romahdus on nopea ja yllättävä. Karoliina on aivan neuvoton tilanteessa, jota hän ei halua tunnustaa edes ystävilleen, tyttärelle eikä ex-miehelle. Rahapulassaan hän turvautuu pikavippeihin. Kirja kertoo siitä. kuinka kuka tahansa voi suistua kuiluun, pelottavan helposti. 

Kirja kertoo häpeästä, sosiaalisesta eristyksestä ja pelosta, jota rahattomuus aiheuttaa. Kirja sopii sekä kohtaan 10: Kirjassa pelätään ja kohtaan 1: Kirjassa eletään poikkeuksellisia aikoja.

Marttinen on tutustumisen arvoinen kirjailija: hän kirjoittaa yleensäkin aiheista, jotka ovat tiukasti kiinni nykyajassa ja sen ongelmissa.

Haastekohta 2. Paikallisen kirjailijan kirjoittama tai seutukunnalle sijoittuva kirja

Ilppo Aaltonen, Arja Kanerva, Menneet tulevat : runoja ja kuvia (Kustannus Kimara, 2020)

Lukuhaasteen kohtaan 2. Paikallisen kirjailijan kirjoittama kirja voi vinkata tuoretta forssalaista   runokokoelmaa. Viime vuonna ilmestyi Ilppo Aaltosen ja Arja Kanervan Menneet tulevat : runoja ja kuvia. Sekä Arja Kanerva että Ilppo Aaltonen ovat pitkään kirjoittaneet työkseen. Arja Kanerva on toiminut paitsi kustannustoimittajana, myös mm.   lastenkirjallisuuden suomentajana. Ilppo Aaltonen on Forssan Lehden entinen päätoimittaja ja aktiivinen kotiseutumies. Tietoja molempien kirjallisesta tuotannosta löytyy Lounakirjailijat-tietokannasta.

Forssan Lehden haastattelussa he kertovat mm., miten syntyi ajatus runokirjasta, ”jossa runot keskustelevat keskenään”. Koska molemmat ovat innokkaita kuvaajia, kirjaan päätettiin liittää myös valokuvia. Kuvat eivät kuvita runoja, vaan kertovat ”omaa tarinaansa runojen rinnalla”.

Tekijöiden nimet on tarkoituksella jätetty pois yksittäisten runojen kohdalta. Runoa lukiessa ei siis heti näe, kumpi sen on kirjoittanut. tieto löytyy ainoastaan sisällysluettelosta.

Kokoelma koostuu viidestä osasta, jotka ovat Menneet tulevat, Korppi huutaa, Valoa ja varjoa, Maailman meno, Mustarastaan kirkas huilu ja Räsymaton raitoja. Ilppo Aaltosen mukaan Maailman meno on kirjan yhteiskunnallinen osa. Runoissa kannetaan huolta populismin noususta. 

Muut kirjan runot keskustelevat monesta. Eletystä elämästä, rakkaudesta, sen loppumisesta, luonnosta, kuolemasta. 

Forssan Lehden haastattelussa kirjoittajat kertovat valinneensa pitkään kirjan kantta. Lopulta on päädytty kuvaan, jossa kivisillä portailla on punaisia kuivuneita kukan terälehtiä. Elämä kantaa vankasti myös hauraat muistot.

Haastekohta 3. Kirja sijoittuu kartanoon tai tehdasmiljööseen

Julian Fellowes: Snobit (Otava, 2020), suom. Markku Päkkilä 

Tämän romaanin kirjoittaja Julian Fellowes on monelle tuttu Downton Abbey -sarjan käsikirjoittajana. Brittiläisen yläluokan liepeillä liikutaan nytkin, mutta tämä teos sijoittuu 1990-luvulle. 

Kirjan naispäähenkilö Edith Lavery on varakkaasta ylemmästä keskiluokasta tuleva tyttö, joka on kasvatettu pyrkimään hyviin naimisiin. Ei Edithillä oikein muutakaan keinoa ole saavuttaa tavoittelemansa varakas, miellyttävä elämä. Kirjan alussa tilanne on jo vähän epätoivoinen, vaatimaton koulumenestys ei riittänyt avaamaan ovia yliopistoon ja varakkaasta perheestä huolimatta hän on toimessa kiinteistönvälitysfirman puhelinvaihteessa. Suhde pörssivälittäjänä toimivaan miesystävään on kariutunut, nyt Edith on jo 27 ja alkaa olla kiire.

Mutta sitten onnistaa! Kirjassa yhtenä kertojahahmona toimiva yläluokan piiristä tuleva Edithin näyttelijäystävä esittelee hänet Broughtonin tulevalle jaarlille, Charlesille. Charles viehättyy Edithin mutkattomuudesta ja Edithkin pitää Charlesista ja näkee tilaisuutensa tulleen. Charles tulee mainiosta perheestä: hänen sukunsa kuuluu ylhäisaatelisiin, eikä ole köyhtynyt, vaan suku on onnistunut säilyttämään varallisuutensa, mikä tärkeintä Broughton Hall-kartanon ja tilukset. Kartano on tärkeä, kuten kirjassa sanotaan "on harvinaista kohdata Lontoossa viihtyvä artistokraatti - tai ainakin kuulla hänen myöntävän viihtyvänsä Lontoossa". Kaupungissa on vain asunto, koti on kartano maalla. Siksi kirja sopii vinkattavaksi tähän kohtaan 3: Kirja sijoittuu kartanoon tai tehdasmiljööseen.

Edith ja Charles menevät naimisiin, vaikka Charlesin perhe ja yläluokkainen tuttavapiiri ihmettelevät, miksi Charles ei valitse omiensa joukosta naista, joka tuntee tavat ja tottumukset, tietää vanhastaan oikeat ihmiset, jne. "Ventovieraan vieminen vihille merkitsee pöyristyttävää seka-avioliittoa".

Alun hohdokkuuden jälkeen glamourkin alkaa haihtua: itse asiassa elämä on sitä, että tavataan koko ajan samoja ihmisiä, käydään samoja keskusteluja. Aikaa vietetään lähinnä maalla ja vuodenkierto on muuttumaton: linnustusta tammikuun loppuun, riistanmetsästystä maaliskuuhun, lyhyt vierailu Lontooseen, sitten kenties pidempi matka, kalastusta milloin missäkin ja vuoden lopulla suurriistan metsästystä Skotlannissa.

Pääseekö Edith sisäpiireihin, sopeutuuko hän Charlesin elämäntapaan?

En oikeastaan pitänyt tästä kirjasta, tässä kuvataan brittiläistä luokkayhteiskuntaa jotenkin niin kylmän viileästi. Mutta tämä jäi vaivaamaan vielä jälkikäteenkin, joten on kyllä lukemisen arvoinen kirja.

Antell, Ann-Christin: Puuvillatehtaan varjossa (Gummerus, 2021)

Tämä kirja on saanut esikoiskirjaksi kosolti huomiota ja hehkutusta. Markkinoinnin vuoksi tätä ei tarvitsisikaan esitellä, kirjastollakin on jo pitkät varausjonot, mutta koska kirja napsahtaa niin mainiosti haasteen kohtaan 3: Kirja sijoittuu kartano- tai tehdasmiljööseen, ei tätä oikein voi ohittaakaan.

Kirjaston tiskillä kuulee usein kysymyksen, olisiko jotain vastaavaa luettavaa kuin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarja. Tämä kirja on täsmävastaus tuohon kysymykseen... Historiallista, hyvin kirjotettua viihdettä, jota voi suositella todella monenlaisille lukijoille.

Päähenkilö on Jenny Malmström, nuori papinleski, jonka ainoa lapsikin kuoli puoli vuotta aviomiehen kuoleman jälkeen synnytyksessä. Jenny on voimakas nainen, joka ei ole antanut tragedian musertaa itseään. Kirjan alussa hän hoitelee isärovastin taloutta Kaarinan pappilassa.

Romantiikan ystäville on tarjolla yllättävänkin laaja valikoima kosijoita: on uudistusmielinen opettaja, puuvillatehtailijan poika ja jopa arkeologi. Toinen toistaan komeampia ja puoleensa vetävämpiä miehiä... Jenny kuitenkin arvostaa asemaansa itsellisenä leskirouvana, joka voi päättää asioistaan. Hän toimii Rouvasväen yhdistyksessä ja muissa yhteiskunnallisissa riennoissa aktiivisesti. Kannattaako itsenäistä asemaa uhrata avioliiton vuoksi? 

Koska Jenny on mukana monenlaisessa puuhassa, kirjassa on kivoja kuvauksia mm. kirjaston perustamisesta Turkuun, työväen asuntojen rakennusprojektista kaupungissa ja jopa Koroisten linnanraunioiden löytymisestä ja arkeologisista kaivauksista siellä... 1800-luvun lopun Turku elää ja hengittää kirjassa. Tästä puolesta nauttii historian ystävä.

Tulossa: 
Susanna Alakoski: Pumpulienkeli (WSOY)

Kirja aloittaa kronikan neljän sukupolven naisista. Kronikka kattaa koko 1900-luvun. Avausosa kertoo vuonna 1905 Pohjanmaalla syntyneestä Hildasta, josta tulee Vaasan puuvillatehtaan pumpulienkeli.

Vartiainen, Jyri: Kolme kesää (Teos, 2020)

Jyri Vartiaisen taitavasti kirjoitetussa pienoisromaanissa kuvataan lapsuuden kesiä, joissa ei päällisin puolin tapahdu mitään. Nimettömäksi jäävä poika, kirjan päähenkilö, viettää kesiään pikkukaupungissa, jonka taivaalla näkyvät tehtaan piiput ja niistä tupruava lika. Vanhemmat ovat enimmäkseen näkymättömissä, heidän elämänsä on sidottu tehtaaseen. Kesiä kuvataan kolme, kuljetaan hienovaraisesti kohti lapsuuden loppumista.
 
 Haastekohta 4. Kirjassa ollaan luonnon puolella

Heikkinen, Mikko-Pekka: Sähkömies (Johnny Kniga, 2020)

Vinkkaan tämän kirjan kohtaan 4: Kirjassa ollaan luonnon puolella, mutta se sopii kyllä myös kohtaan 1: Kirjassa eletään poikkeuksellisia aikoja.

Hesarin toimittajana työskentelevän Heikkisen tunnetuin teos lienee edelleen tuotannon ensimmäinen romaani Terveiset Kutturasta (2012), jossa rikas Etelä-Suomi ja köyhä Pohjois-Suomi ajautuvat sisällissotaan. Tässä uudessa Sähkömies-kirjassakin jatketaan lähitulevaisuuden huonompien skenaarioiden kuvaamista. Tässä kirjassa Helsinkiä koettelee ennennäkemätön jäämyrsky. Perusinfrastruktuuri pettää, ja suunnilleen koko kaupunki jää ilman sähköä, vettä ja lämpöä pitkäksi aikaa. 

Tarmo Koski 46-vuotias uusperheen isä, ammatiltaan sähkö­asentaja. Hyvin epätodennäköinen ekoterroristi. Mutta Tarmo vihaa yli kaiken fossiilisia polttoaineita ja on valmis toimintaan. Öisin Tarmo siis pukeutuu naamioasuun ja kiipeää tolppakengissä pitkin rännejä, sabotoi bensa-asemia, katumaastureita ja kivihiilivoimaloita. Hän haluaa hidastaa ilmastonmuutosta sabotoimalla energiasyöppöjä laitoksia. Onko tämä Sähkömies-nimellä julkisuudessa tunnettu ekoterroristi suorastaan osasyyllinen Helsingin katastrofitilanteeseen? Ja mikä on Sähkömiehen suunnittelema Suuri Ilmastoteko, jolla hän toivoo havahduttavansa ihmiset, onnistuuko se?

Myös Tarmon kotona keskustellaan kipakasti yhteiskunnallisista ja ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Avovaimon feminismi tarjoaa yhden näkökulman yhteiskuntaan. Poikapuoli Max taas pyörittää suosittua, varsin kulutuskeskeistä tubekanavaa MaxTeeVeetä. Maxilla on perheen väittelyissä tiukka argumentti: "Sun sukupolves ei ole muuta tehnytkään ku ostanut, reissannut ja sikaillut. Ja nyt mun pitäis muuttaa maakuoppaan ja hikoilla yksissä Adidaksissa. Ei tuu tapahtumaan.” Toisaalta, kuten Tarmokin tulee huomaamaan, Maxin sometaitoja voi käyttää myös hyödyllisiin tarkoituksiin...

Kirjassa yhdistyy supersankariparodia ja insinööriproosa. Heikkistä verrataan usein Arto Paasilinnaan, ja jotakin samaa heissä ehkä onkin. Hahmot ovat vähän stereotyyppiseksi kärjistettyjä, ei ehkä ihan aina poliittisesti korrektejakaan, mutta kuten Hesarin arvostelussa sanottiin "kirjailija Heikkinen katsoo aina romaanihenkilöitään lempeästi tai vähintään hilpeästi".

Powers, Richard: Ikipuut (Gummerus, 2021)

Tätä kirjaa emme ole vielä ehtineet lukea, mutta kirjassa ollaan eittämättä luonnon puolella. Kirja ilmestyi juuri suomeksi ja sai vuonna 2019 Pulitzer-palkinnon, joten laaturomaanin on taatusti kyseessä. Kirjassa pääteemana ovat puut ja metsät ja ihmisen suhde niihin.

 

Haastekohta 6. Kirjassa esiintyy hevonen

Heikkinen, Antti: Einari (WSOY, 2020)

Heikkisen kirja oli Savonia-romaanipalkintoehdokkaana, mutta toisaalta kirjastoissa (kuten Louna-kirjastoissakin) kirja on luokitettu tietokirjoihin. Kumpi sen on? Onhan kirjassa faktat kohdillaan, ja se perustuu laajaan haastatteluaineistoon, mutta Heikkisen tapa kirjoittaa on sellainen, että itse kallistun kyllä romaanin puolelle. Kun kirja perustuu runsaaseen jutusteluun ja replikointiin, niin tulkinta on kyllä vahvasti Heikkisen, ei niitä keskusteluja ole dokumentoitu!

Heikkinen on kirjoittanut jo useita elämäkertoja - kohteet ovat jotenkin tekijänsä näköisiä: mm. Kari Tapio, Juice, Jaakko Teppo ja Heikki Turunen. Tämä Einari sopii jonon jatkoksi. Vuosina 1943–2010 elänyt Einari Vidgrén aloitti työuransa metsurina. Konepajan hän perusti kotikonnuilleen Ylä-Savoon, koska ei ollut tyytyväinen saatavilla oleviin metsäkoneisiin. Nykyisin Ponsse on maailman johtavia metsäkonevalmistajia.

Kirjan keskeinen elementti on savolaisuus. Koska savolaisuus on niin Vidgrénin kuin Heikkisen tavaramerkkejä, se istuu hyvin tähän tarinaan eikä tunnu päälle liimatulta. Savon murre näkyy enemmänkin tarinallisuutena, huumorina ja rikkaana sanastona kuin kielen vääntelynä.

Miksi vinkkaan tämän kohtaan 6: Kirjassa esiintyy hevonen? Hevosurheilu oli tärkeä osa Vidgrénin elämää liiketoiminnan lisäksi. Työurakin alkoi 14-vuotiaana savotoilta hevosen ja pokasahan kanssa. Vieläkin hänen kotitilallaan on menestyvä ravitalli. Ponssen alkuaikoina Vidgréniä pidettiin pitkään hevosmiehenä, joka puuhasteli myös metsäkoneiden kanssa. 

Tämä kirja on mielestäni erityisen onnistunut kuvauksena oman aikansa startup-yrityksestä eli yrityksestä, joka pyrkii nopeaan kasvuun. Alkuvaiheessa rahaa kuluu, mutta tuloja ei ole. On panostettava omia varoja, otettava lainaa yritykselle yksityishenkilönä, tai hankittava rahoitusta riskisijoittajilta. 1970-luvulla ei ollut kummoisia julkisia tukia tai bisnesenkeleitä - kirjassa on kuvauksia siitä, kuinka Einari kiertää alueen pankeissa anelemassa lainaa ja Vieremän maataloissa nimiä vekseleihin. Työntekijätkin joutuivat välillä odottamaan palkkojaan. Helppoa ei Ponssen käynnistysvaiheessa ollut.

Heikkinen kirjoittaa mielestäni aina jotenkin päähenkilöönsä myötäsukaisesti suhtautuen, mutta ainakaan tällä kertaa ei hampaattomasti. Vaikka tässä kirjassa Einarista kerrotaan paljon hauskoja anekdootteja, selväksi tulee, että Einari ei kaikilta osin ollut mukava mies. Umpijuntti, työhullu, myöhemmällä iällä alkoholiongelmainen kontrollifriikki, noin pahimmilta puoliltaan. Toki niitä mukaviakin puolia oli ja tunnetuimmaksi puoleksi jää kuitenkin se lupsakka kansanmies, jolle miljoonat eivät kihahtaneet päähän, ja joka kantoi vastuuta yrityksensä työntekijöistä ihan erityisellä tavalla. Einari on elämäkertansa ansainnut!

Hargla, Indrek: Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi (Into, 2021), suom. Jouko Vanhanen

Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvasta Apteekkari Melchior -sarjasta ilmestyi tänä vuonna jo seitsemäs osa Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi. Kirja sijoittuu vuoteen 1433. Jo aika iäkäs Melchiorkin ratsastaa kirjassa kerran. Hänen poikansa, jolla on sama nimi kuin isällään, Melchior Wakenstede, matkustaa ratsain melko pitkän matkan. Varsinaisesti ratsastaminen on kuitenkin ritarien hommaa. Tässä kirjassa harrastetaan myös haukkametsästystä, mikä tapahtuu ratsain. 

Kirjasarjaa voi kovasti suositella historiallisten dekkarin ystäville ja myös Tallinnan ystäville. Harglan ajan- ja paikankuvaus on tarkkaa. Ja tuntuu, että mitä pidemmälle sarja etenee, sitä enemmän kirjailija on viehättynyt kuvaamaan keskiaikaista elämää ja tapoja. Murhat ja mysteerit ovat kuitenkin edelleen keskeisessä osassa.

Haastekohta 7. Kirjassa matkustetaan junalla

Whitehead, Colson: Maanalainen rautatie (Otava, 2021), suom. Markku Päkkilä

1800-luvulla Amerikassa orjuutta vastustava liike oli jo herännyt ja orjuuden lakkauttamisesta oli jo päätetty joissain pohjoisissa osavaltioissa. Niissä orjia tosin oli ennestäänkin ollut jokseenkin vähän. Sitä vastoin etelävaltioissa käytettiin runsaasti orjatyövoimaa erityisesti laajentuneen puuvillateollisuuden tarpeisiin. 

Vaikka voimassa oli laki, joka kielsi uusien orjien tuomisen Yhdysvaltoihin, orjien syntyvyys oli niin korkea, että heidän lukumääränsä kasvoi voimakkaasti.

Erityisesti 1800-luvun alkupuolella ja puolivälissä suuri määrä orjia pakeni omistajiltaan. Vapautuneet orjat ja orjuuden vastustajat ylläpitivät 1700-luvun lopulta 1860-luvulle turvatalojen ja niiden välisten salaisten kulkuyhteyksien verkostoa, jota kutsuttiin nimellä Underground railroad (suom. maanalainen rautatie). Tuhannet paenneet orjat pääsivät verkoston avulla turvaan pohjoiseen ja Brittiläiseen Pohjois-Amerikkaan eli nykyiseen Kanadaan.

Maanalainen rautatie oli siis symbolinen nimitys orjien pakoreitille. Mutta tässä kirjassa se on konkreettinen asia. Maan alla on salaisten asemien verkosto. Asemille laskeudutaan tikapuita pitkin, piilotettujen lattialuukkujen kautta. Salaisen aikataulun mukaisesti liikkuu useimmiten vain rähjäisiä avovaunuja vetäviä kolhiintuneita vetureita. Rautatietä ylläpitävät vapaaehtoiset mustat ja valkoiset, jotka ottavat valtavan riskin, vaarantavat henkensä. 

Kirja kertoo Georgiassa sijaitsevalta plantaasilta pakenevasta Corasta. Ja myös Coraa lähes pakkomielteisesti jäljittävästä palkkionmetsästäjä Ridgewaystä. Coran pakomatkan vaiheiden ja myös hänelle läheisten ja hänen kohtaamiensa ihmisten kautta kuvataan mustien oloja eri osavaltioissa. Siirtyessään maanalaista rautatietä pitkin eri paikkoihin, Cora kohtaa julmuuksia, joita mustiin on kohdistettu historian eri aikoina. 

Esimerkiksi Etelä-Carolinassa entisiä orjia on majoitettu asuntoloihin ja heitä koulutetaan. Mutta toisaalta heitä ohjataan sterilisaatioon ja käytetään lääketieteellisiin kokeisiin. Pohjois-Carolinassa taas valkoiset pelkäävät mustien määrän kasvua ja heidän mahdollista kostoaan siinä määrin, että heidät pyritään eliminoimaan. He ovat ”strange fruit” outoja hedelmiä, joita riippuu puissa.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi Colin Whiteheadin Nickelin pojat. Myös siinä on aiheena yhteiskunnan rakenteisessa piilevä rasismi. Käsittelytapakin on yhtä lailla raju ja syvälle menevä kuin tässä Maanalaisessa rautatiessä. Ja vaikutus yhtä ravisteleva. 

Maanalainen rautatie on kirjallisia viittauksia vilisevä vaihtoehtohistoria. Mutta se myös Coran kasvutarina sekä jännittävä ja mukaansa tempaava kuvaus hänen matkastaan. Raakuuksilta ja julmuuksilta ei tässä tarinassa voi kuitenkaan välttyä. Whitehead on saanut kirjastaan Pulitzer-palkinnon. Hän on itse asiassa kaksinkertainen Pulitzer-voittaja, sillä hän sai saman palkinnon myös Nickelin pojista.

Haastekohta 9. Kirjan nimessä esiintyy F-kirjain

Toivio, Marja: Finnjet, my love : romaani (Atrain & Nord, 2020)

Lukuhaasteen kohtaan 9. Kirjan nimessä esiintyy F-kirjain ei ole ihan helppo löytää sopivaa kirjaa. Olinkin tyytyväinen, kun huomasin viime vuonna ilmestyneen Marja Toivion romaanin Finnjet, my love. Toisaalta kirja herätti myös epäilyksiä. Sen aihe vaikutti kummalliselta. Romaani autolautasta? Eikä kirjan nimi, englanninkielinen rakkaudentunnustus, ainakaan parantanut asiaa. Kustantaja on melko pieni, kirjailija minulle ennestään tuntematon. Kirjan etuliepeen mukaan tämä on kuitenkin jo Marja Toivion kuudes romaani.

Kirjan kiinnostavuutta vähän lisäsi se, että toki olen itsekin joskus Finnjetillä matkustanut ja muistan, että iso laiva se oli. Mutta en tiennyt, että lähtiessään neitsytmatkalleen Helsingin Katajanokalta toukokuussa 1977 Finnjet oli maailman suurin ja nopein autolautta. Sille annettiin lehdissä sellaisia lempinimiä kuin Vinttikoira, Itämeren Concorde, Itämeren Porsche, Flying Finn ja Jetti.

Mutta vuonna 2008, johon tämä kirja sijoittuu, Finnjetin suuruus on jo mennyttä. Se on Alangin rannalla Intiassa romutettavana.

Kirjan päähenkilöt, nuoruuden kaverukset Heikki, Matti ja Sakke, ovat olleet 1970-luvulla Hietalahden telakalla rakentamassa Finnjetiä. Sittemmin heidän tiensä ovat menneet aika lailla eri suuntiin. Siinä määrin he ovat kuitenkin pitäneet yhtä, että he osallistuvat, kun Finnjetin rakentajille järjestetään matka Intiaan laivan ”hautajaisiin”. Heidän kolmen lisäksi matkalle lähtee loppujen lopuksi vain Saken nuori naisystävä matkabloggari Inge. 

Nykyään Matti on ylipainoinen, naisia vikittelevä ja ryyppäävä keravalainen paikallispoliitikko ja ay-mies, Sakke vaikeaa avioeroa läpikäyvä Keski-Uusimaa-lehden urheilutoimittaja. Heistä kolmesta herkin ja eniten menneisyydessä kiinni on Heikki, häntä voisi kai luonnehtia mielenterveyskuntoutujaksi. Tarina ja varsinkin nuoruuteen ulottuvat takaumat kerrotaan ehkä eniten Heikin kautta, mutta muutkin pääsevät vuorotellen ääneen. Kirjan kokonaisuus rakentuu eri näkökulmista. Nuori Inge tuo tehokkaasti näkyviin, miten hänen sukupolvensa arvot eroavat näiden iäkkäiden miesseuralaisten käsityksistä.

Ennakkoluuloni osoittautuivat siis (tämänkin kirjan kohdalla) turhiksi. Kirjailija on onnistunut asettamaan Finnjetin moneksi: Ajankuvaksi 1970-80 -luvuilta. Suurimman ja nopeimman autolautan rakentaminen oli varmasti Suomelta jonkinlaista voimannäyttöä naapurivaltioiden suuntaan. Heikin, Saken ja Matin nuoruuden ja ystävyyden kuvana uuttuuttaan kiiltävä, taitavasti rakennettu ja näyttävästi sisustettu autolautta on myös hieno. Ja sitten kun tullaan nykyaikaan, miten nopeasti kansallisesta ylpeydenaiheesta voikaan tulla romua? Ja mitä muuta romuttuu kuin laiva? Voiko ystävyys kestää? Minkä verran voi salata, mitä sitten, kun salaisuudet paljastuvat? Yhteisellä matkalla kolmikosta tulee esiin monenlaisia puolia.

Kirjan voisi myös sijoittaa haastekohtaan 7. Kirjassa matkustetaan junalla. Seurue lentää Suomesta Mumbaihin. Mutta edestakainen matka Mumbaista Alangiin tehdään junalla ja junamatkat myös kuvataan kirjassa.

Kirja onkin myös matkakertomus. Intian kuumuutta, köyhyyttä, värikkyyttä havainnoidaan. Herkullisesti tulee esiin Ingen matkablogin kaunisteleva ja näennäinen sävy todellisiin tapahtumiin verrattuna.

Haastekohta 10. Kirjassa pelätään

Braithwaite, Oyinkan: Sisareni, sarjamurhaaja (WSOY, 2020), suom. Kaisa Kattelus

Kirjaa voisi kuvata näin: Korede ja Ayoola ovat aikuisia tyttäriä, jotka asuvat äidin kanssa Nigeriassa Lagosissa. Perheen isä on kuollut. Karode on töissä sairaanhoitajana, Ayoola suunittelee vaatteita.

Mutta oikeastaan kirja ei kerro näistä asioista. Tai kertoo nimenomaan. Mutta alusta asti käy selväksi, että hyvin omintakeisella tavalla. Kirja alkaa siitä, että Ayoola on tappanut miehen, eikä ensimmäistä kertaa. Ja isosisko Korede on rientänyt apuun, konkreettisesti siivousvälineiden kanssa, eikä ensimmäistä kertaa.

Kirja herätti minussa monenlaisia tunteita. Voisin erotella lukukokemuksestani kolme vaihetta:

Alkuun etenin lyhyitä helppolukuisia lukuja vähän kuin päätä pyöritellen ja ihmettelin, mistä on kysymys. Luvuissa kerrottiin kepeään sävyyn niitä näitä. Ihan kiinnostavastikin esim. Koreden työyhteisöstä sairaalassa, kuumuudesta, joka sisätiloissakin on lähes lamaannuttavaa. Kirjan tunnelmaan kuuluu ehdottomasti, että taustalla hyrisee koko ajan täysillä ilmastointi. Myös nigerialainen yhteiskunta vilahtaa jonkin verran: Isän valta tyttäriinsä ja vaimoonsa on ollut ehdoton. Perheen yläluokkaisuus ilmenee ainakin siinä, että heillä on palvelustyttö. Poliisit ovat selvästi korruptoituneita, se käy ilmi monesti.

Mutta kaiken tämän keskellä tarinaa vie eteenpäin Koreden jatkuva pelko siitä, että hänen sisarensa tekemät murhat paljastuvat. Ja hän pyrkii epätoivoisesti estämään paljastumisen ja myös seuraavan mahdollisen murhan.

Siksi seuraava vaihe lukukokemuksessani oli, että aloin toden teolla ahdistua tämän vanhemman sisaren puolesta. Hän on myös kirjan kertoja. Samastuin häneen, vaikka itse olen kahdesta siskoksesta nuorempi. Tuntui kuitenkin todella kohtuuttomalta, että tunnollinen Korede ei saa haluamaansa ja joutuu koko ajan pelkäämään, kun taas kaunis Ayoola liihottelee eteenpäin mistään välittämättä.

Kolmas vaihe oli sitten kirjan loppu, joka on yllättävä, mutta kun olin sitä vähän aikaa pureskellut, niin mielestäni hyvä. Se jotenkin avasi kirjaa uudelleen.

Kirjassa käännetään todella päälaelleen monien rikoskirjojen asetelma, jossa sarjamurhaajan uhriksi joutuu kaunis nainen toisensa perään. Tässä kauniin naisen uhriksi joutuu mies toisensa perään. Valloituksissaan Ayoole onnistuu toistuvasti vain, koska hänen omien sanojensa mukaan miehille ”riittää, että tytöllä on nätti naama”.   (75).

Vaikka kirja on kepeä, jos nyt näin mustasta huumorista voi sellaista sanaa käyttää, se onnistuu kyllä mielestäni kuvaamaan aika mielenkiintoisesti sisarusten välistä suhdetta. Ayoolen toimille löytyy toki selittäviäkin tekijöitä. Tai tekijä.

Erilainen lukukokemus, sen voi varmasti sanoa ja jään kyllä odottamaan kirjailijan seuraavaa kirjaa, tämä oli vasta Oyinkan Braithwaithen esikoisteos.

Haastekohtaan 10 kirja sopii, koska Korede pelkää suurin piirtein koko ajan.

Kirjaa voisi myös ajatella kohtaan 11 kirjassa pelataan. Jossain vaiheessa kirjaa pelataan Cluedoa.

Reasoner, James: Texasin tuuli (Kustantamo Helmivyö, 2021), suom. Juri Nummelin

James Reasonerin Texasin tuuli on puhdasverinen kovaksi keitetty dekkari. Texasilainen yksityisetsivä Cody ajaa Fordillaan etsimässä kadonnutta Mandy-tyttöä. Henki on se, että paitsi älyään Cody joutuu käyttämään myös asettaan. Takakansitekstin mukaan alun perin vuonna 1980 ilmestynyt Texasin tuuli on noussut jonkinlaiseksi kulttiteokseksi, koska siinä juoni, henkilökuvaukset ja paikan tuntu ovat ainutlaatuisella tavalla tasapainossa. Ehkä näin onkin.

Kirjan on suomentanut forssalaiset sukujuuret omaava Juri Nummelin, kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden ja vanhan ns. pulp- ja pokkarikirjallisuuden tuntija. Kirjan kustantanut Helmivyö on hänen perustamansa kustantamo.

Haastekohta 11. Kirjassa pelataan

Annala, Marko: Kuutio (Like, 2020)

Annala tunnetaan Mokoma-yhtyeen laulajana, mutta viime vuosina hän on profiloitunut kirjailijana, joka on julkaissut jo 3 romaania, jotka ovat saaneet hyviä arvosteluja. Uusin teos Kuutio on ensimmäinen, jonka olen lukenut.

Kuution minäkertoja on keski-ikää lähestyvä mies, jonka nimeä ei muuten mainita kirjassa. Eron jälkeen hän on Aatos-pojan huoltaja vuoroviikoin. Ammatiltaan hän on pelaamiseen keskittyvän verkkomedian toimitusjohtaja, ja siinä sivussa hän kirjoittaa myös tarinoita oman sukunsa miehistä. Nuo tarinat on tuotu mukaan tähän kirjaan ja niistä avautuu surullinen kuva aikaisempien sukupolvien väkivallan sävyttämästä perhe-elämästä.

Kirja kertoo myös erosta, entisestä irti päästämisen ja uuden ihmissuhteen solmimisen vaikeudesta. Päähenkilö on takertunut ajatukseen, että vaimo ei ole lopullisesti lähtenyt vaan kyseessä on vain väliaikainen asumusero, eikä kerro perhetilanteen muutoksesta alkuun kenellekään. Uuden suhteen luominen on hankalaa.

Kirjassa hienointa on vanhemmuuden kuvaus. Taustaansa nähden kertoja pärjää hyvin Aatos-poikansa kanssa, vaikka Aatos on erityislapsi. Hän mm. saa voimakkaita raivokohtauksia turhaantuessaan. Turhaantumisia riittää, koska Aatoksella on oppimisvaikeuksia eikä koulunkäynti maistu yhtään. Elämä on usein kovaa vääntöä pojan kanssa. On helppo ymmärtää isän ajatus "Rakastan ajatusta olla isä, mutta olla isä – sitä on vaikea rakastaa.". Annalan tapa kertoa erityislapsen vanhemmuudesta on rehellinen ja koskettava. Toki edistysaskeliakin tulee, ja sen myötä myös ilon tunteita.

Vaikka Annala käsittelee vanhemmuuden mukanaan tuomia synkempiä puolia, tarinassa on mukana runsaasti ymmärrystä, lämpöä ja huumoriakin.

Kirja sopii hyvin haastekohtaan 11: Kirjassa pelataan - kirjassa puhutaan pelaamisesta paljon. Kirjan nimikin viittaa Rubikin kuutioon, jota Aatos-poika pelaa innokkaasti. Teos on jaettu kuuteen osaan kunkin Rubikin kuution valmiin sivun värin mukaisesti. Kirjassa pelataan päähenkilön ammatistakin johtuen tietysti videopelejä ja pelataanpa siellä 77 kivaa kysymystä ja vekkulia vastausta -pelikorttejakin.
 
Rous, Emma: Täydelliset vieraat (Minerva, 2021), suom. Maikki Soro

Tässä jännitysgenreen sopivassa kirjassa on useampi aikataso ja kertoja. Ensimmäinen on Bethin kertomus vuodelta 1988, jolloin hänet adoptoidaan Raven Hall -kartanoon yksinäisen Nina -tyttären seuraksi. Toinen taso, nykyisyys, kertoo näyttelijä Sadiesta, joka saa oudon työtarjouksen. Samaisessa Raven Hall -kartanossa järjestetään tilaisuus, murhamysteeripeli, jossa Sadien on esitettävä yhtä juhlavierasta. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, että kaikilla murhamysteeripelin osallistujilla on menneisyydessä jokin kytkös kartanoon.

Kirjassa on vuoroin Bethin kertomaa vuodelta 1988 ja Sadien tarinaa tammikuusta 2019. Näiden väleissä on siellä täällä lukuja, joiden kertojaa ei aluksi paljasteta. Kirjan tunnelma on vähän goottilainen ja ahdistava.

Kirja sopii paitsi haasteen kohtaan 11: Kirjassa pelataan, murhamysteeripeli kun on ihan olennainen osa kirjan juonta, mutta myös kohtaan 3: Kirja sijoittuu kartanoon tai tehdasmiljööseen.

Stoor, Jarmo: Prässi (Into, 2021)

Jos Marja Toivion Finnjet-kirjassa oli erikoinen aihe, niin sitä se on myös Stoorin Prässissä. Kirja kertoo EM-tasoisesta kädenvääntöottelusta, jossa ovat vastakkain suomalainen Jarmo ja turkkilainen Arsuan. Kädenvääntöottelu on normaalisti nopea, usein se kestää vain muutamia sekunteja. Mutta tämä ottelu tuntuu kestävän ja kestävän. Kilpailijat ovat äärirajoilla ja Jarmon päässä tapahtuu monenlaista, hän palaa lapsuuteensa ja kaikenlaisiin muistoihin. Hän on pelannut rugbya, myös niitä muistoja tulee mieleen. Ottelu myös rinnastuu hänen mielessään milloin mihinkin, muun muassa shakkipeliin, jolloin pelaajat ja tuomarit asettuvat edustamaan eri nappuloita.

Kirjassa käsitellään urheilua monesta näkökulmasta. Paljon on kyse myös lappilaisuudesta, Jarmon lapsuus sijoittuu sinne. Aika ankara perhe-elämän kuvaus kirja on myös.

Haastekohta 12. Kirja kertoo kaukokaipuusta tai koti-ikävästä

Harno, Tua: Kylmän sodan tytär (Otava, 2020)

Toinen kirjan päähenkilöistä on amerikkalainen Edward. Hänen lähtökohtiaan kuvataan kirjan alussa mm. kertomalla, miten kiihkeästi hän nuorena haluaa sotilaaksi. Hän haluaa sotilaaksi, koska hän haluaa pois kotoaan. Ja hän haluaa sotilaaksi, koska hän haluaa olla osa ryhmää, erottumatta. Ja hän ajattelee, että armeijasta hän voisi viimein saada ystävän. Kun hän sitten täysi-ikäistyttyään menee värväytymään, hänet hylätään sotilaspalvelukseen sopimattomana.

Lopulta Edward pestautuu CIA:n palvelukseen. Hänet lähetetään Suomeen vuonna 1979. Edwardin tehtävänä on vakoilla Suomen ja Neuvostoliiton välistä korkean teknologian kauppaa. Keskeisenä toimijana kaupassa on Onyx-niminen firma, joka tuo kovasti mieleen Nokian.

Edward on koulutettu agentti ja täysin antautunut asialleen, kaikki hänen elämässään on alisteista tälle tehtävälle. Hänelle sopii, kun hänen käsketään avioitua Suomessa. Vaimoksi valitaan alkoholisoituneen kommunistin tytär. Sitä, että pariskunta saa jopa lapsen, hänen työnantajansa pitää pienenä riskinä.  Edward katsoo kuitenkin, että lapsesta on hänelle etua. Kun hän liikkuu lapsen kanssa, häntä pidetään helposti vaarattomana. 

Kirja etenee kahdessa aikatasossa, toinen on kylmän sodan aika 1980-luku, toinen vuodet 2017-2018. Vuonna 2017 Edward elää Amerikassa. Hän on edelleen CIA:n palveluksessa, joskin paljon on muuttunut. Mutta Edwardin tytär Mari, kirjan toinen päähenkilö, on Suomessa. Hän on nyt nuori aikuinen. Hän on yksinhuoltaja. Hänen miehensä on kuollut tapaturmaisesti. 

Edward on äkillisesti jättänyt perheensä vuonna 1989 ja palannut Yhdysvaltoihin. Marin ja hänen äitinsä Piian käsityksen mukaan toisen naisen vuoksi. Sittemmin Marille ja Piialle on ilmoitettu, että Edward on kuollut Amerikassa, mikä ei siis ole totta.

Marille alkaakin tihkua siinä määrin ristiriitaisia tietoja isästään, että hän alkaa vähitellen ottaa selvää tästä.   Alkuun melko vastahakoisesti, sillä hän on katkera isälleen. Isän lähtöön liittyvissä epämääräisissä olosuhteissa Edwardin vaimo ja Marin äiti Piia on saanut aivovamman eikä Piian ja Marin elämä isän lähdön jälkeen ole ollut helppoa. Herää kuitenkin kysymyksiä ja lisää kysymyksiä. Ja lukija voi vain arvailla, mitä suojelupoliisi suostuu Marille paljastamaan.

Kirja on siis kunnon vakoilutarina. Idänkauppa antaa mielenkiintoiset puitteet ja CIA:n vakoilijan näkökulma 1980-luvun Suomeen on herkullinen. Ehdottomasti parhaimmillaan kirja on ihmisten välisten kohtaamisten kuvaamisessa. Kauppamiesten ja vakoojien maailmassa asiat harvoin ovat sitä, miltä ne näyttävät. Tällaista eleistä, ilmeistä, merkeistä tulkitsemista kirjassa kuvataan hyvin intensiivisesti. 

Edwardin kohdalla kaukokaipuu on jonkinlainen pysyvä olotila. Hän halusi niin kiihkeästi pois omista lähtökohdistaan. Mutta kun hän jälkikäteen muistelee menneisyyttään Suomessa, hän ikään kuin etsii, millainen hän oli oikeasti, oliko häntä.

Marille taas koti-ikävä merkitsee ennen kaikkea sitä, että hän haluaa selvittää, mitä se perhe-elämä oli, jota heillä joskus oli, mutta joka yhtäkkiä lakkasi olemasta. Äiti ei juurikaan kykene enää antamaan kunnollisia vastauksia ja viranomaisten taholta Mari törmää toistuvasti outoihin reaktioihin. 

Suuri kysymys kirjassa on, onko isän ja tyttären kohtaaminen vielä mahdollista.

Kirja voisi myös sopia kohtaa yksi, kirjassa eletään poikkeuksellisia aikoja, kylmän sodan aika oli varmasti sellaista. Samoin kohtaan 10. Kirjassa pelätään.

Tällaiset vinkit tällä kertaa. Tulkaahan mukaan lukuhaasteeseen, ohjeet ja lomake löytyvät siis louna.finna.fi-verkkokirjastosta.